Taidoikkaimman ja rohkeimmista rohkeimman brittiläisen pommikonelaivueen lentäjä Quint (David McCallum) rakastuu menehtyneen kollegansa/parhaimman kaverinsa Scottyn (David Buck) leskivaimoon Bethiin (Suzanne Neve), mutta koeta nyt keskittyä siihen ja sen aiheuttamaan syyllisyydentuntoon kun samaan aikaan päälliköt haluavat Quintin opettelevan pudottamaan pomppivan aikapommin siten, että se osuisi ensiyrittämällä ahtaaseen tunneliin jossa natsin kehittelevät omaa uutta tuholaitettaan. Aikaa sinne tänne pomppivan flubberpommin kesyttämiseen tarvittaisiin kuukausia joten saat muutaman päivän, että sillai. Ja jos halutaan vielä lisää jotain joka aiheuttaa Quintille päänvaivaa niin selviää, että Bethin edesmennyt mies joka siis oli myös Quintin paras kaveri onkin kaikkea muuta kuin kuollut ja natsien vankina paikassa jonne se pommi pitäisi pudottaa. Pyh! väliäkö sillä koska sitä varten keksitään jotain niin älytöntä, että sain siitä päänsärkyä.
Hieman ikävää, että kun tehdään tällainen ns. iso sotaelokuva jollaisia 60-luvulla väännettiin ihan urakalla niin sitten laimennetaan tehoa lainaamalla kuvamateriaalia aiemmin tehdyistä suurista sotaelokuvista joka sitten pienentää tätä uutta suuruutta. Eikä muuten tarvitse edes tietää joidenkin yleiskuvien olevan jo aiemmin käytettyjä koska ne huomaa väkisinkin paljon kuluneemman kuvalaadun vuoksi. No, ainakaan ne eivät ole muuta kuin osoittamassa mitä maailmalla tapahtuu eikä kertomassa itse varsinaisesta juonesta taikka henkilöistä mitään.
Oli sympaattisen suloista kuinka huonosti lentokonepienoismalleja roikottavat langat oli piilotettu ja ei siinä muuten mitään, mutta kyllä se kieltämättä yhdistettynä arkistomateriaalin käyttöön luo tällaiselle suureksi sotaseikkailuksi tarkoitetulle elokuvalle hivenen halpaa tunnelmaa. Eikä se ainakaan auta, että vaikka se kumipallona luokses pompin-pommi kuinka pohjautuu todellisuuteen on se silti koominen viritelmä ja kun sitä lennättää McCallum joka näyttää karanneen Monkeesista (hey, hey we're the Monkees) niin kyllä se kieltämättä elokuvan suuresta ajankäytöstä vaivautuneen romanttisen viritelmän suhteen vetää ajatuksia liiaksi huolimattomuuden suuntaan (ts. draama muuttuu draamattomaksi) ja siten elokuva tuntuu joltain joka ilmeisesti tehtiin todellisen halun sijaan vain koska nämä natsisotaelokuvat sattuivat olemaan pinnalla. Ihan kelvollisen viihdyttävä elokuvahan Mosquito-laivue on, että kyllä sen hyvillä mielin katsoo loppuun saakka, mutta sanotaan että jos toisessa päässä on Ilmestyskirja nyt ja toisessa päässä jokin Natsat sijoittuu tämä elokuva jonnekin Suoraa toimintaa-sarjan tienoille. Miinus suora toiminta.
Tykkäsin kyllä siitä juonenkäänteestä, että kuolleeksi luultu Scott onkin vankina paikassa joka ollaan aikeissa räjäyttää atomeiksi...
joka aiheuttaa Quintille kahdenlaisia ongelmia: A. kertoako siitä Scottyn vaimolle Bethille ja tuhota näin oma alkanut romanttinen suhde häneen ja B. miten voitaisiin edes suuremman hyvän vuoksi tappaa sotavankeja joista yhteen on vieläpä henkilökohtainen side. Tietenkin seikkailullishenkisenä elokuvana tällainen moraalinen dilemma väistetään aika nopeasti ja järjestetään erillinen pelastusoperaatio jotta ei tarvitse uhrata ketään. Ihan naurettavaksi se menee siinä vaiheessa kun selitetään, että Scotty on sopivasti menettänyt muistinsa ja eihän hänellä siten ole enää mitään ihmisarvoa jolloin hänet voidaan tappaa (sankarikuolema, mutta kuitenkin) pois tieltä tietämättömänä muusta maailmasta ja nyt saavat Quint sekä Beth olla onnellisia yhdessä.
Nyt ainakaan natsit (tai siis se ainoa joka pääsee ääneen) eivät puhu brittiaksentilla, mistä lienee kiittäminen sitä että sankarit ovat brittejä. Toki se edelleen kuulostaa siltä kuin katsoisi jotain Maanalainen armeija iskee jälleen-sarjaa.
Tähdet: **
3 kommenttia:
No, olipa tässä elokuvassa varsinaista ideoiden ja juonenkäänteiden sotaa ja sumaa. No, eipä ainakaan jahkailla. Olisivat nyt vielä muuttaneet tään muistinmenetyskäänteen muodon/muistinmuutokseksi; Vankikaveri "muistaakin" olevansa natsi.. Ja sitten pariskuntaa tapaamaan..
Se muistinmenetys-idea oli varmastikin mukana vain jotta uuden parin ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa ja kun muistinsa menettänyt sopivasti kuolee niin on kuin häntä ei olisi edellisen "Kuoleman" jälkeen ollut olemassakaan. Olisivat vain suosiolla joko unohtaneet koko tyypin jatkosta taikka sitten antaneet McCallumin tuoda hänet elossa kotiin ja jättää tarinan siihen, että mitä nyt tapahtuu.
Näin elokuvaa näkemättä, tämä `elossa kotiin`-käänne olisi ehkä ollut se `paras` loppukäänne..
Lähetä kommentti