2000-luvun Oliver Stone on piirtynyt mieleeni kesytettynä versiona aiemmasta vaihtoehto-ohjaajasta joka on nykyisin sisäsiisti kapinallinen samalla tavalla kuin Nickelback on rokkia heille jotka eivät tiedä mitä se on. Aleksanteria, World Trade Centeria ja jopa Stonelle ideaalivalinnalta vaikuttavaa W.:tä katsellessa on aika vaikea nähdä niiden ohjaksissa olleen saman miehen joka teki JFK:n, Salvadorin tai The Doorsin. Jopa Wall Street tuntui jonkun muun tekemältä kuin Wall Street. En nyt sano 2000-Stonen olevan huonoa tai ainakaan kaiken täältä löytyvän olevan sellaista, mutta hieman alkoi tuntumaan, että kaikki Stonea todella polttaneet asiat oli jo käsitelty ja jäljelle jäi enemmän tai vähemmän niitä B-suunnitelmia joihin oli tyydyttävä kun muuta ei ollut. Hieman kuin että kunhan ollaan saatu naisille äänioikeus, mustien ei tarvitse istua bussin takaosassa ja homous ei ole enää luokiteltu sairaudeksi, eli kun oikeasti tärkeät asiat on hoidettu jäljelle jää mitä? Sieltä tulee sitten joku kristitty joka haluaa kieltää Paavo Pesusienen raaistavana (näin on käynyt), jonkun mielestä lakupekka on rasistinen koska tottakai rasisti nimeäisi ja kuvaisi lakupötkön siten ettei hänen edustamansa saasta sitä ostaisi ja muut eivät ostaisi koska luulevat sen olevan rasistinen ja jonkun mielestä mehujääpuikkoihin tulisi kirjata varoitus sisällä olevasta puutikusta joka voi naarmuttaa nielua (näinkin on käynyt). Toki aina on jotain tärkeää josta on puhuttava ja asianlaita mahdollisesti korjattava (ei kuitenkaan se Paavo Pesusieni), mutta suhteutettua merkittävyyteen vaikuttaisi siltä kuinka Stone rakensi jo talon ja nyt asentaa uudet verhot.
Siksipä hyvästä aiheesta huolimatta viime vuoden Stone-ohjaus Snowden ei ole kiinnostanut kun jos hän ei uskaltanut edes George W. Bushin kohdalla tehdä juuri mitään muuta kuin lempeän komedian niin miksi odottaisin Stonen korteissa olevan enää mitään uutta villihevosta. Tämä The Untold History of the United States kiinnosti jo pelkästään siksi, että aika vahvasti dokumenttien puoleen kääntynyt Stone on saanut siellä osastolla nykyfiktiotaan enemmän kiinnostavaa tavaraa aikaiseksi ja varsinkin tämä moniosainen dokumenttisarja vaikutti olevan kuin luotu Oliver Stonen käsittelyyn, sillä aika paljonhan hän on elokuvissaan kuvannut samansuuntaista amerikkalaista lähihistoriaa ja monia tässä sarjassa esiteltyjä asioita hän onkin jo elokuvissaan esitellyt, jolloin ehkäpä häneltä löytyisi kokemustensa vuoksi suurempaa paloa niiden läpivalaisuun. Joskin samalla takaraivossa kutisi pieni pelko siitä, että kerran kun hän on jo tehnyt elokuvat Richard Nixonista, John F. Kennedysta, Vietnamin sodasta, etc. niin ehkä hän saattaisi kulkea liiankin turvallisia reittejä koska been there done that. Vastaavasti samalla sitä oli hieman huolissaan myös siitä, että koska Stonella on kuitenkin jonkinlainen maine eräänlaisena salaliittoteoreetikkona niin kuinkahan paljon tästä dokumentista olisi luotettavaa vaikka kuinka maanisen vakuuttavasti puhuttaisiin ja parhaimillaanhan Stone pystyisi myymään vaikka jäätä eskimoille. Siis niille eskimoille jotka asuvat igluissa jossain lumisissa maisemissa. Ei mitään hipsterieskimoita manbuneineen.
The Untold History of the United States sisältää aiheita kuten toinen maailmansota, Vietnam, Irak, kylmä sota, Bush, Hussein, Stalin, Bin Laden, Nixon, CIA, laittomat asekaupat, öljybisnekset, keskitysleirit, Guantanamo ja kyllä te tiedätte: Wikileaks-kamaa. Siispä siten kun ajattelee tällaista 10 tunnin pakettia täynnä salamurhia, salaliittoja, hyvä veli-sopimuksia ja muuta sellaista niin kuka muu sen kaiken kokoaisi yhteen kuin juurikin Oliver Stone. Äkkiseltään tämä tuntuisi olevan jonkinlainen jenkkien Pandoran lipas jota valtio haluaa pitää piilossa kansalaisilta, mutta Stone avaa sen näyttääkseen kaiken mitä pitäisi tietää, mutta jota ei kerrota.
Mutta!
Näinhän sitä olettaisi Stonen maineen vuoksi ja tietenkin sen perusteella miten tätä dokumenttia on mainostettu. Tämä kun ei mukana olevista aiheista huolimatta ole niin raflaava kuin voisi ennakoida, sillä yllättäen Stone ei kertaakaan dokumentin aikana ajaudu foliopäisiin olettamuksiin ja huru-ukkoteorioihin vaan keskittyneen rauhaisasti esittelee kaiken saatavilla olevan tiedon joka joko kumoaa aiempia käsityksiä, esittää perustellun vaihtoehdon taikka välillä jopa tukee mahdollisesti puolueellisen lähteen kertomaa oli kyseessä sitten republikaanien taikka demokraattien teot. Yhtä ei demonisoida toista palvoen, vaan jos on vaikkapa esitetty väite jossain olevan joukkotuhoaseita niin Stone tarjoaa vastakappaleen jotta kokonaiskuva tulisi selväksi eikä syöksyttäisi tekemään johtopäätöksiä ja niiden mukana peruuttamattomia tekoja vain tahallisesti rajoitetun informaation perusteella. Valitettavasti koska kyse on historiasta niin lähes poikkeuksetta väärää taikka rajoitettua tietoa jakaneet toteuttivat halunsa tiedetyn harhakuvan perusteella ja totuus on vuotanut julki vasta kun on myöhäistä. Joten toivottavaa olisi oppia menneestä eikä toistaa sitä, mutta historia kertoo toistuvasti päinvastaista. Olikin aika masentavaa saada mitäs mä sanoin-asenteelle vahvistusta kun huomasi, että on käytännössä kuka poliitikko tahansa missä puolueessa tahansa niin oma napa tulee aina ensimmäisenä ja muut vasta jossain kaukana takana. Sillä ei ole väliä oliko kyseessä Nixon, JFK, Bush, Barack Obama tai joku muu kuka, aina jossain vaiheessa tehtiin jokin sopimus tai muuta joka ajoi juuri kyseisen henkilön etua vaikka julkisesti esitettiinkin yhteisen hyvän olevan tärkein. Kyse ei aina välttämättä ole isosta asiasta, mutta omasta hyvästä kuitenkin ja asemasta jossa se ei saisi olla pääkriteeri. Tätä samaa me näemme toistuvasti kotimaassammekin kun joku ohittaa aina muut koska on sukua jollekin sopivalle henkilölle taikka sillä sopivalla henkilöllä on jokin muu lehmä ojassa kuten osuus sukulaisten nimissä olevasta firmasta jolle jakaa tukea.
Dokumentissaan Stone tuo esille ne kokonaiset virkkeet joista kansiin asetellut iskulauseet ovat irroitettu ja näyttää, että maininta "paras koskaan..." saattaa loppuakin "...jos kyseessä on ainoa minkä olet nähnyt."
The Untold History of the United States on todella täyteen ahdettu kiehtovaa kuvavirtaa ja informaatiota, mutta ei missään vaiheessa kaaottisuuteen sortuen, mikä olikin mainitsemastani seestymisestä huolimatta varsin yllättävää kun ajatteli ohjaajaa. Kuitenkin kuten jo totesin niin Stone ei rupea teorisoimaan eikä täten paikkaa reikiä sillä mitä saattoi olla vaan yksinkertaisesti esittää aiemmin poistetut kohtaukset jotka eivät välttämättä muuta jo kerrottua, vaikka toki suurelta osin paremman kokonaiskuvan antaessaan saattavat monet päätökset selvästi itsekkääksi hätähousuiluksi. 10 tuntia kuluu nopeasti ja katselun aikana kuten myös sen jälkeen tuntee oppineensa jotain hyödyllistä.
Mutta!
Tässä tulee kyllä huomanneeksi ilmeisen eroavaisuuden suomalaisen ja amerikkalaisen opetuksen välillä, koska täällä olemme tottuneet siihen ettei historia tarkoita vain omaa maatamme vaan koko maailmaa kun taas jenkeissä se on näemmä hieman toisin. Mistä johtuen aika vähän uutta varsinkin niin sanottuun ulkopolitiikkaan liittyviä asioita tulee esille, sillä kyllähän me esimerkiksi olimme jo kuulleet maailmansodasta ennen ja sivusta kuin vasta jenkkien osallistuttua siihen. Siispä dokumentin untold-osa on varmasti enemmän kertomatonta yhdysvalloissa kuin meillä. Joten se ei niinkään täältä katsottuna räjäytä vanhoja uskomuksia kappaleiksi kuten takakansi väittää, vaan enemmänkin rakentaa niistä koherentin kokonaisuuden.
Ja hyvin hämmentävää on se miten kannessa myös kerrotaan Untold Historyn olevan kuvaus Amerikan noususta nykypäivän suurmahdiksi, mutta jos sen olettaa tarkoittavan jotain teollisuuden kehitystä taikka siirtymää villistä lännestä moderniin maailmaan, jonkinlaista kulkua nollasta sataan niin erehtyy, koska pääosin dokumentti kertoo yhdysvaltojen harrastamasta ulkopolitiikasta ja silloinkin nimenomaan militaristisesta ulkopolitiikasta, ja sekin rajoitetulta ajalta. Toki siellä kaupallinen kehittyminen tulee esille esimerkiksi muihin maihin kohdistuneiden jälleenrakennusten myötä (ts. pommitamme maatasi jotta voimme tuoda sinne McDonaldsin) ja kuvissa vilahtelee Martin Luther King plus muut Justice League-tyypit vihjailemassa muunlaisestakin maailmasta kotona, mutta käytännössä kaikki sisämaassakin tapahtunut on kohdistettu ulkomaihin ja se tarkoittaa tässä tapauksessa suurelta osin toiseen maailmansotaan liittyviä maita. WW2 kattaa lähestulkoon puolet dokumentin pituudesta ja siinäkin vaiheessa kun siirrytään vuositasolla eteenpäin tehdään jatkuvia vilkaisuja taakse. Joten se historia ei oikeastaan ulotu pidemmälle kuin 1930-luvulle saakka ja päätyessään nykyhetkeen ei se kaikilta osin ole edes enää mennyttä. Joten vaikka toteankin The Untold History of the United Statesin olevan erinomainen dokumenttisarja ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, parasta Oliver Stonea sitten ties kuinka kauan sitten, on se myös eurooppalaisin silmin vähemmän untold kuin olisi luullut ja historiikiksi se on sen verran rajattu aihepiiriltään että ajaltaan jotta sitä kannattaisi ajatella kaiken kattavana menneen esittelynä. Sen mitä se tekee se tekee hemmetin hyvin.... hemmetin hyvin!... ja laajempana kuvauksena sen olisi pitänyt olla pidempi kuin vaivaiset 10 tuntia, mutta silloin olisi ollut riski rönsyillä liikaa ja menettää dynamiikka, joten parempi näin. Mutta nimeä ja markkinointia olisi voinut miettiä kahdesti.
Pidin varsin mielenkiintoisena sitä, että kun dokumentissa perinteisen arkistomateriaalin (ts. haastattelut, uutiset, etc.) ohella käytetäänkin jonkin verran aihepiiriä käsittelevien elokuvien osia niin vaikka Stone onkin ohjannut elokuvat muun muassa Kennedysta, Nixonista ja Bushista ei hän kuitenkaan maustanut niistä otetuilla kohtauksilla dokumentin sisältöä. Stone kyllä käyttää pätkiä Salvadorista ja Wall Streetista joten täysin hän ei sivuuttanut elokuviaan, mutta liekö sitten esimerkiksi Platoonin ohittamisen syy siinä, että se kertoi tapahtumat hänen näkökulmastaan ja siten ei olisi ollut puolueeton dokumentissa joka tarkkailee tapahtumia eikä niinkään ohjaa niitä.
Vaikkakin mielenkiintoisesti Untold Historyn jaksoja on julkaistu Stonen lähihistorielokuvien yhteydessä. Mikä on aihepiiriensä vuoksi loogista, mutta kenties hivenen erikoista ottaen huomioon juuri sen miten Stone selvästi vältteli tiettyjen elokuviensa (esim. JFK) yhdistämistä dokumenttiinsa ehkä juuri koska elokuva on fiktiota Untold History totta.
Liam Neeson ja Richard Nixon:
Tähdet: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti