Entinen paha kyttä David (Stephen Dorff) korjasi asenteensa kun meinasi työnsä ohessa kuolla, mutta nyt kun mies joka hänen henkensä pelasti saapuu pyytämään apua pysäyttääkseen strippareita raiskaavan Loguen (Walton Goggins) alkavat Davidin entiset väkivaltaiset lain ulkopuoliset tavat nousta jälleen pinnalle. Omaa perhettään ajatellessaan David ottaakin tuomarin oikeudet ja tuomio on kuolema. Ongelmien määrä vain kasvaa tästä kun ilmenee, että Logue oli itsekin poliisi ja David määrätään tutkimaan tapausta joka tuo mukanaan enemmänkin läheisiä yllätyksiä.
Tarina pahat tapansa jättäneestä henkilöstä joka koettaa saada jotain hyvää aikaiseksi, mutta tulee vedetyksi takaisin pimeyteen on ihan hyvä, mutta ei tämä kyllä mikään Eastwoodin Armoton ole vaikka aika samanlaisia teemoja hyödyntääkin (maksullinen nainen kokee väkivaltaa, entinen pyssysankari houkutellaan kostamaan, etc.). Hivenen rasittavaksi kun kävi se, että okei David on parantanut tapansa ja ymmärrettävästi hän ei siis enää ummista silmiään kun joku muu tekee pahaa, mutta ensinnäkään miehen historiasta ei oikeastaan esitetä mitään kovin ihmeellistä mikä aiheuttaisi sellaisen katumuksen tunteen jonka vuoksi hän on valmis tuhoamaan itsensä saadakseen vapautuksen. Kävit siis strippibaarissa ja joit viinaa? Pyh! sehän on normaalia kansakouluopettajan arkea, ei mitään syöksyä pedon kitaan. Enemmän painotetaan sitä kuinka hän näkee naisuhreissa oman tyttärensä ja kun kahden eri sarjaraiskaajatapauksen syypää esitetään olevan kyttä niin tottakai sillä luodaan sitä samaistumista ja syyllisyyttä, mutta ehkei sitä olisi tarvinnut niin väkisin vääntää rautalangasta. Mikä tulee vielä vahvemmin esille kun paha kyttä jonka David tappaa on perhettään myöten vain peilikuva osoittamassa, että jokaisessa meissä on pimeä/valoisa puolemme ja David onkin jahtaamansa henkilö (ei jakomielitautisena, vaan vertailukohtana). Toki toiseen tapaukseen liittyy elokuvan yllätys, mutta siihen mennessä on David jo tehnyt ratkaisunsa.
Officer Downissa on varsin hyvä näyttelijäkaarti joista etenkin sivuosaesiintyjät (mm. James Woods ja Stephen Lang) ovat nostamassa elokuvaa hetkittäin rutiininomaisen kyttäjännärin keskitasolle, muutoin ajatukseksi jäisikin vain no, olisi se voinut olla huonompikin/parempikin. Ainakin mahdollisuuksia parempaan olisi ollut etenkin siinä vaiheessa kun David pistetään tutkimaan poliisimurhaa jonka hän itse suoritti ja sillä luodaan aika mainiota kumpikuja-asetelmaa. Joskin tässä tapauksessa vaikuttaisi siltä, että koska esimerkiksi hahmojen motiivit jätetään raakileiksi olisi kannattanut jättää se toinen puolisko kokonaan väliin sen ollessa jo liiankin haasteellista tämän elokuvan toteutettavaksi. Etenkin kun Officer Down koettaa olla tosi ovela siinä, että etsitty Logue tutkikin Davidin korruptoituneisuutta, mutta vaiheessa sitä ajattelee tämän tulevan hieman liian myöhään mukaan ja että nyt vaadittaisin kyllä vähän enemmän voimaa ohjaukseen sekä pääosaan. Se tosin unohtuu koska loppuratkaisu on pelkkää ammuskelua joka kuittaa kaiken. Olisikin hienoa nähdä mitä tästä saataisiin aikaiseksi jos tekijäporukka olisi kauttaaltaan James Woodsin tasoa ja olisi ymmärretty ettei ihan kaikkien hahmojen kohdalla tehdä paljastusta heidän olevan pahoja, ainoastaan heidän joiden kuuluukin. Kannen teksti "kerran paha poliisi, aina paha poliisi" kun sopii ammattiaan lukuunottamatta tarpeettoman moneen henkilöön. Toisin sanoen Officer Down olisi kaivannut vain hivenen lisää aikaa sen teroittamiseen. Tästä huolimatta on todettava, että vielä uransa alkupuolella oleva ohjaaja Brian A Miller on nimi joka kannattaa huomioida, koska elokuvassaan on sen verran paljon hyviä hetkiä ja ideoita, että paremmalla keskittyneisyydellä olisi edessä loistava tulevaisuus. Hei, olenko puhunut tarpeeksi ympäripyöreästi?
Välillä sitä tulee miettineeksi, että miksiköhän Stephen Dorff ei koskaan oikein kunnolla lyönyt läpi ja noussut isoksi tähdeksi, mutta sitten kun hänet näkee oikeastaan missä tahansa elokuvassa ymmärtää miksi. Dorffissa on paljon samaa kuin Christian Slaterissa, sellainen sopivan kaunis ja komea sekä hiukan kapinallista henkeä, jääden mieleen näyttelijänä joka varmaan jossain vaiheessa vetää sen sielua täristyttävän roolisuorituksen tai ainakin tekee oman kesähittinsä joka muistetaan vielä tulevaisuudessakin tosi tehokkaana jyränä, eikä siten Dorff olisi ainoastaan aika coolin oloinen dude joka ei koskaan oikein lyönyt läpi (jep, jopa Bladesta huolimatta). Kuitenkin samoin kuten Slaterissa on Dorffista jotain aika ärsyttävän ylimielistä, aivan kuin alussa saatu suosio olisi tullut liian nopeasti ja kehut nousseet hattuun, mikä sitten on jäänyt aika vahvasti leimaavaksi asenteeksi josta pitäisi päästä eroon jotta se odotettu vaikuttava monipuolinen näyttelijä pääsisi esille. Tulen kyllä vastaisuudessakin katsoneeksi Dorffin leffoja, koska onhan hänessä asennetta, mutta ihan oikeasti, jätä sieltä douchebagismi vähemmälle.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti