perjantai 30. kesäkuuta 2017

Force 10 from Navarone (1978)

Navaronen tykit on tuhottu ja siitä vastuussa olevan tiimin kapteeni Mallory (Robert Shaw) sekä pommiasiantuntija Miller (Edward Fox) voivat nauttia rauhassa kupposen kuumaa kohtauksessa jolla jatkuvuuden sijaan vain osoitetaan, että nyt ovat Gregory Peck ja David Niven vaihdettu toisiin näyttelijöihin ja muusta viis, sillä ajallisesti väärin esitellyssa kohtauksessa hahmoilla on sekä väärät vaatteet että ovat myöskin väärässä paikassa. No kuitenkin, nyttemmin Mallory kärsii jalkavaivasta joka pitää hänet poissa sodan fyysisestä puolesta kun taas Miller toimii siviilipuolella pommintekijänä, mutta tietenkin heidät kutsutaan suorittamaan salamurhatehtävää jossa tarkoituksena on tappaa Navaronen tykit-tiimiin kuulunut petturi joka ei muuten ollut petturi tai tarkemmin ajatellen tainnut edes olla mukana ollenkaan, mutta nyt tämän elokuvan vaatimusten vuoksi on ja pahasti onkin. Siksipä myös edellisen osan perusbrittisotilas Barnsby (Harrison Ford) on nyt jenkkiläinen ja johtaa jenkkiläistä kommandotiimiä Force kymppiä jonka osaksi jalkavaivainen Mallory ja siviili Miller vastusteluista huolimatta pistetään. Barnsbyn tehtävänä on räjäyttää maailman kestävin natsisilta, mutta sitä ennen näköjään suurin osa hänen tiimistään räjähtää ja nyt on koetettava tulla toimeen Malloryn kanssa ja joka ainoa kerta kun erehtyy ottamaan mitään tässä elokuvassa tapahtuvaa vakavissaan tulee esille hetkiä kuten natsi on kahlehdittu tiukasti käsistään jotka ovat kuitenkin vapaat ja hänellä on pistooli. Ja sitten on tämä:
Weaver: [handed a pile of what looks suspiciously like dog poo] Now what the hell am I supposed to do with this?
Miller: Oh, I don't know. Try and imagine you're a dog. Oh for heaven's sake! On the road, man, on the road!
Weaver: [grumbling to himself] I thought you were supposed to pick up dog shit, not spread it around.
Uskokaa tai älkää niin yhdessä vaiheessa sankarit pakenevat vankeudesta pitämällä kuollutta natsikomentajaa eräänlaisena marionettinukkena. Onko tämä sittenkin Kauan eläköön Bernie?
Niin ja koska pommiekspertti sanoo, että on mahdotonta millään siis millään räjähdemäärällä tuhota kaiken kestävää siltaa niin ratkaisu on tuhota muutaman kilometrin päässä oleva pato jonka vesi sitten rikkoisi sillan. En nyt väitä olevani mikään asiantuntija ja miljoonat ja miljoonat litrat vapautuvaa vettä on taatusti aika pysäyttämätön voima, mutta samaan aikaan elokuvan logiikkaa ajatellen on hivenen koomista aluksi jankata kuinka mahdotonta on saada tuhoutumaton silta tuhottua vaikka olisi mitä isoja keppejä ja kuinka vahvoja pommeja käytössä, mutta vesi vanhin voitehista sen heti tuhoaa, varsinkin kun edessä on tarpeeksi pinta-alaa johon se voi kaikella voimallaan törmätä.
Oho, eikö olekaan?

Navaronen tykkien jatko-osa tuo mukanaan aiemmasta tuttuja hahmoja, mutta ei heidän alkuperäisiä esittäjiään, joskaan ei voi ainakaan sanoa ettäkö nyt olisi varsinaisesti säästetty esiintymisvahvuudessa koska aikalailla yhtä vaikuttavasta roolituksesta on kyse, mutta onhan se aika hauskaa kuinka brittiläistä Mallorya esittää nyt englantilainen Robert Shaw amerikkalaisen Gregory Peckin sijaan, mutta vastaavasti brittiläisen Barnsbyn roolissa jota esitti irlantilainen Richard Harris on nyt Harrison Ford, joka ei kyllä pysty olemaan yhtään sen uskottavampi engelsmanni kuin Kevin Costner Robin Hoodina. Peckin esittämän Malloryn kohdalla sentään saattoi olla miettimättä aksenttia tai kotimaata koska niitä ei erikseen tyrkytetty eikä hahmoa ollut aikaisemmin esitetty muiden toimesta, mutta vaikka Barnsby oli Navaronen tykeissa vain elokuvan alussa ja silloinkin pienessä osassa oli hänen kiivasluonteinen esimiehiä kritisoiva puheensa sen verran vahvasti etualalla, että se kertoi jo paljon miehestä sekä hänen kodistaan, joka ei kyllä ole Illinois, Chicago. Joskin huomautettakoon myös, että tässä jatko-osassa Barnsbyn väitetään kuuluvan amerikkalaiseen kommandojoukkoon, joten ehkä hän vain aikaisemmin teeskenteli olevansa brittiläinen. Mutta miksi se on Force 10 from Navarone kun se Force 10 ei edes ollut Navaronessa ja he jotka tässä elokuvassa siellä olivat eivät kuulu Force 10-ryhmään.
Navaronen tykkien kohdalla totesin, että joitakin virheitä voi antaa anteeksi jos elokuva on yksinkertaisesti hyvä ja sitähän se oli, jolloin jokin väärä aksentti taikka vastaava ei tunnu missään. Se kuitenkin edellyttää, että elokuvaa ei rakenneta virheille ja vaikka tässä kakkososassa onkin mukana hyviä näyttelijöitä ja sen toiminta on ärhäkkää niin vaikka pääsisikin helposti ylitse sen oudoista hahmomuutoksista on se niin täynnä what the fuck-hetkiä, että oikeasti ihmetyttää se oliko aikomuksena saadakaan aikaiseksi mitään tolkullista. Koska mukana on ns. vakavasti otettavia näyttelijöitä ja sitä koetetaan yhdistää elokuvaan joka toki oli viihteellinen oli se kuitenkin tehty sellaiseksi ettei sen aikana tarvitse lojua tiedottomana kuola poskella niin tuntuu oudolta kuinka päättömästi ollaan toimittu. Force 10 from Navarone kun on liian hyvillä näyttelijöillä tehty Chuck Norrisin Braddock-elokuva ja siten se on tahattoman koomisia hahmoja sekä tilanteita täynnä, ja rakenteeltaan ihan silkkaa räiskintätoimintaa jossa jokainen paikka räjähtää heti kun sitä katsookaan. Melkein repesin nauruun kun Richard Kielin jokin afgaanisissi tuli esiin ja elokuva muuttui Turkkilaiseksi Ramboksi. Holy shit! sanoisi Robin.
Lisää koomisuutta tulee siitä, että siinä missä muut koettavat olla muka vakavia actionstaroja niin Shaw ja Fox esiintyvät kuin olisivat osana Kyllä Jeeves hoitaa-sarjaa.
Jo jossain 30 minuutin kohdalla kun ollaan kohdattu brittiläiseltä hovimestarilta vaikuttava natsikomentaja, teekupposherrasmiessotilaita joiden fyysinen kunto ei riitä muualle kuin toimistohommien katseluun ja jalkavaivakin unohdetaan koska sitä ei muisteta, lavasteita jotka toimivat balsapuun markkinointivälineenä, räjähdysalttiita tilanteita jotka räjähtävät ennen tilanteen alkamista ja partisaaneja joiden vuoksi odottaa Scooby-Doon saapuvan paikalle ei voi enää muuta kuin todeta, että kyseessä on elokuva jonka ei kannen perusteella uskoisi olevan niin huono että hyvä, mutta voi pojat, tytöt ja sukupuolineutraalit, se on täsmälleen niin huono.
Ensimmäinen Navarone oli elokuva joka tunsi ylpeyttä ja sai katsojankin tekemään niin, tämä jatko-osa on sen parodia, elokuva joka nappasi tutun nimen vaikka ei välittänytkään siitä (tapahtumapaikkana Jugoslavia) ja pisti yhteen kohtaussarjan hölmöjä toimintakohtauksia ja tilanteita jossa joku hyppää esille puskan takaa samalla tavalla kuin piirretyissä isokokoinen hahmo menee kapean tolpan taakse piiloon.
FORCE 10 FROM NAVA-FUCKING-RONE!!!
Entäpä sitten se, että eräässä vaiheessa tiimin on otettava petturi joukkoonsa koska hän on ainoa joka osaa puhua saksaa, kun minne unohtui se että Mallory oli edellisessä osassa useamman kielen taitaja ja yksi niistä sattui olemaan tehtävälle merkityksellisesti ja kiipeilytaitojen ohella suurimpia perusteluja johtajavalinnaksi...
jep, juurikin krautrock.

Asia jota en muistanut mainita Navaronen tykkien kohdalla on se, että minusta oli hyvin piristävää se kuinka vaikka matkan varrella hyviksiäkin kuoli niin ryhmästä oli lopussa valtaosa hengissä, kun yleensähän nämä ns. itsemurhatehtävät johtavat siihen että vain pari selviytyy loppuun saakka. Force 10:ssa kuoli sankareita niin monta ja niin nopeasti, että jossain vaiheessa epäilin osan kuolevan kahdesti koska muuten heitä ei olisi riittänyt loppuun saakka ja silti heitä oli lopussa enemmän elossa kuin sinne saakka päätyi.
???

IMDb-arvosana tällä hetkellä 6.3.
Holy shit! sanoisi Robin.

Kaksi tuntia en tiedä mitä kamaa olette vetäneet, mutta pistäkää kiertoon-elokuvaa.

Tähdet: ~

Ei kommentteja: