Ammattitappaja ja intohimoinen leffafani Critical Jim (Tim Allen) on palkattu etsimään mies nimeltä Cletis Tout jonka uskotaan olevan yhtä kuin Finch (Christian Slater) ja hänet löydettyään jää aikaa tapettavaksi kun odotetaan tehtävän antanutta henkilöä paikalle. Siinä välissä Cletis voikin kertoa tarinansa siitä miten tähän pisteeeseen päädyttiin ja tokihan se Critical Jimille kelpaa, sillä tämähän on kuin elokuvan käsikirjoitusta lukisi ja leffafanille se on fantsua. Joskus kauan kauan sitten tapahtui timanttiryöstö jonka saalis katosi ja vuosia myöhemmin Finchin viettäessä aikaa vankilassa hän oli junailemassa pakoa timanttivaras Tobiasille (Richard Dreyfuss) jonka varastamaa saalista ei koskaan löydetty. Liekö hän siis se aiemmin nähty timanttivaras, hmm...? Tobiasin mukana vankilasta pakenee myös Finch itse, mutta se nyt on sivuseikka sillä seuraavaksi Finch kertoo oikeasta Cletis Toutista (Danny Lima), niljakkaasta paparazzista joka kuvasi mafiapomon tekemän raiskausmurhan ja koetti kiristää videollaan, tullen siten mafiosojen tappamaksi. Critical Jim hieman kyseenalaistaa Finchin kertojakykyjä hänen vaihtaessa takaumakertomukseen kesken toisen takaumakertomuksen. Tässä vaiheessa Cletis yhdistiyi Finchiin siten, että pakomatkalle tarvittiin uusi henkilöllisyys ja se nyt sattui olemaan Cletisin, mikä tietenkin rupesi aiheuttamaan ongelmia kun mafiosot saivat tietoonsa kuinka jo tappamansa Cletis Tout olikin taas elossa. "Uskomatonta! Lukemattomia ihmisiä kuolee joka päivä, mutta minä valitsen ainoan vainaan, jonka kaikki haluavat tappaa."
Nyt pitää tietenkin heittää joukkoon Finchin romantiikan kohde joka on Tobiasin tytär (Portia De Rossi), vankilan muurien taakse piilotettu timanttisaalis, drag queen (RuPaul) koska hei miksipä ei, korruptoituneet kytät ja mitä vielä jotta saadaan aikaiseksi se muka hämäävän koukeroinen jännityselokuva jossa koukerot ovat aika irrallisia lankoja rutiinitarinan päällä. Finchin onneksi Critical Jim on nimenomaan vanhojen elokuvien ystävä ja haluaa nähdä tarinoilla onnellisen lopun, mutta sellainenhan ei synny ammattitappajan tehdessä se mistä maksetaan.
Olisi liioittelua sanoa, että noin 16 vuotta sitten olisin odottanut innoissani tätä elokuvaa, mutta tiesin kuitenkin katsovani sen jo pelkästään koska pidin Christian Slaterista, Richard Dreyfussista ja jopa Tim Allenista, jonka siirtyminen rikoselokuvan puolelle olikin se kiinnostavin seikka Cletis Toutissa. Se kun ei ole mitenkään harvinaista, että jopa heikommat koomikot siirtyvät ns. vakavamman elokuvan pariin suotuisammin kuin draamanäyttelijät komediaan (jep, puhun juuri sinusta Robert De Niro) ja siksi uskoin myös Allenin istuvan hyvin tällaiseen elokuvaan, joka trailerinsa perusteella vaikutti kovastikin Get Shortyn kaltaiselta huumoriviritteiseltä rikoselokuvalta. Vielä kun Cletis Tout pyrki ei aivan niin vähääkään tarantinomaiseen popkulttuuripuhedialogiin vaikutti se aika osuvalta valinnalta koomikon siirtymävaiheeksi pois turva-alueeltaan. No, ei se kovin hyvä siirto tainnut olla kun yhdeksän miljoonan budjetista saatiin takaisin vain päälle 200 tuhatta ja kun vieläpä seuraavan vuoden vielä turvallisemman oloinen saman lajityypin elokuva Big Trouble (jonka muuten ohjasi Get Shortyn Barry Sonnenfeld) sekin floppasi pahasti ei Allen enää ole sittemmin pahemmin draaman puolella vieraillut, edes osittain tällaisten komediaan kallistuvien sellaisten. Onhan siellä toki Redbelt, mutta sellainen on pisara olen koira ja siksi hassu-elokuvien joukossa. Cletis Tout ei kylläkään ole kovin kummoinen elokuva, mutta ei kyllä niin surkeakaan kuin mitä sen annetaan ymmärtää olevan ja sinänsä onkin sääli, että parin kehnon kokemuksen perusteella Allen selvästikin rupesi välttelemään pieniäkin riskejä ja samanlainen surku on se kuinka Cletis Toutin romahdus näytti tappaneen ohjaajakirjoittaja Chris Ver Wielin elokuvauran alkuunsa, vaikka onnekseen hän onkin näemmä onnistunut lyömään läpi kirjailijana. Cletis Toutissa kun on potentiaalia ja hyvääkin ideaa mukana ainakin sen verran ettei sitä pitäisi pystyä käyttämään varoittavana esimerkkinä. Cletis Toutilla tosin on pari ikävää ongelmaa niskoillaan ja toinen niistä on ajankohta jonka vuoksi se ei enää ehtinyt kunnolla ratsastamaan tarantinotrendin seassa myyden itseään naamioituneena, mutta se ei myöskään ilmestynyt tarpeeksi kaukana jotta se pystyisi välttämään vertailut ja nyt se ilmaantui juuri siinä vaiheessa kun katsojat olivat jo huomanneet kuinka moni elokuva koetti hyödyntää Pulp Fiction-trendiä eivätkä he siten enää menneet lankaan, vaan pikemminkin suuttuivat aiempien harhautusten vuoksi. Ikävämpi ongelma on kuitenkin se, että vaikka Cletis Tout sisältää vaadittavat määrät nokkelahenkistä puheliaisuutta yhdistettynä väkivallan tunteeseen niin se ei missään vaiheessa nouse kunnolla jaloilleen ja vaikuta rohkeasti omalta itseltään, vaan kyseessä on kuin ihan kiva kunnianosoitus esikuvalleen, mutta juuri pelkkänä ihan kivana olo aiheuttaa liiaksi halun katsoa se ns. alkuperäinen kopion sijaan. Kyllä jos esikuvat ovat kovia niin pitäisi olla rohkeutta olla itsekin sellainen eikä tyytyä piirtelemään leivinpaperin läpi, koska vaikka lopputulos voi olla kuten tässä tapauksessa varsin miellyttävää, niin se ei ole laisinkaan omaperäistä. Ja jos teksti taikka ideat eivät ole tarpeeksi voimakkaita olisi sitten ohjaajan sekä näyttelijöiden tehtävänä osoittaa kuinka jo keksitty pyörä pystyy pyörimään sutjakkaasti eikä vain tyytyä olettamaan muutaman popkulttuuriviittauksen ja pistoolilla osoittelun olevan avain menestykseen.
No, mukana on kuitenkin ihan mukavissa määrin aika yksinkertaista mutta myös välillä ihan hauskaa leffapuhetta, hieman yritystä olla tarinaltaan kiinnostava ja esiintyjä joka edes hieman koettaa irtaantua imagostaan, mutta kyllä Cletis Tout olisi tarvinnut jotain Shane Blackia avukseen jotta ne enpä olisi uskonut-temput olisi viety loppuun saakka pelkän varpaan kastelun sijaan. On Cletis Tout kuitenkin ihan mukavahenkistä kevyttä rikoskomediaa jossa suuri peukku pitää antaa musiikille jossa on ajoittain samanlaista romanttista fiilistä kuin Max Steinerin sävellyksissä. Kyseessä onkin Randy Edelman jonka musiikissa on usein sellaista vanhan ajan hempeyttä.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Tässä pätkässä on Critical Jim, kun taas Denverin keikassa on Critical Bill. Kumpikin hieman eri tavalla kriittisiä tosin.
Bill muistaakseni sekosi aika reippaasti, kun Jim osasi ottaa asiat kriittisemmin.
Lähetä kommentti