Saasteet tappavat kaloja, lintuja ja pörriäisiä. Tuttua shittiä uutisista, mutta kun ne alkavat epäsuorasti vaikuttamaan ihmisiin menee valtio ja pimittää koko kaupungin kuoleman jotta sitä ei tiedettäisi. Foliohattu! Wikileaks! ASSANGE!!! Mediaopiskelija tai jotain Donna (Kether Donohue) on nyt vloggaamassa ja vuotaa salattua videomateriaalia näyttääkseen mitä eräässä pienessä merenrantakaupungissa tapahtui jokunen vuosi takaperin. Tuolla kesken rapujuhlien ihmiset alkoivat sairastumaan kuplivan ihon bodyhorroriin ja kun visva rupesi kunnolla lentämään ymmärrettiin liian myöhään syypäänä olevan kieliä syövät murisevat radioaktiiviset torakkaäyriäiset. Valtio ei enää vastannut puhelimeen.
The Bayn alussa kertojana toimiva Donna toteaa, että saattaisi olla parempi jos hänen sijastaan äänessä olisi joku ammattinäyttelijä. Hän on oikeassa, koska on puuduttavampi kuin hevostainnuttavista tehty tyyny.
Kuten lukuisat muutkin found footage-elokuvat The Bay väittää olevansa jotenkin aito ja realistinen koska koostuu erinäisistä eritasoisista kuvamateriaaleista aina rupuisasta turvakamerasta nykivään kännykkään, mutta kompuroi samoihin seikkoihin kuin kollegansa:
1. Valtaosa käytetystä kuvamateriaalista on sellaista joita esittävä taho ei pystyisi itsekään näkemään koska ei omaisi mahdollisuutta niiden saaamiseen ja siinäkin tapauksessa vaikka heillä olisi käsissään kama jota eivät olisi itse kuvanneet, tms. miten he osaisivat koostaa niistä elokuvan joka kulkee syystä seuraukseen oikeassa aikajärjestyksessä. Found footagelle kun on oikeasti eduksi mitä rikkonaisempi se on, vaikka se tekisi itse tarinan seuraamisesta helvettiä.
2. Väitetty realistisuus on vain tekosyy tehdä tavanomainen kauhuleffa halvemmalla ja siksi kömpelyys on muka perusteltua koska se kuuluu tällaisen elokuvatoteutuksen vaatimuksiin. Samoin kuin 3D-elokuvien kohdalla pitää miettiä toimiiko se myös 2D:nä on found footagen kohdalla ajateltava millainen se olisi muka normaalisti toteutettuna ja jos se muutos osoittaa rumalaatuisen kännikameran olevan merkittävä osa tarinaa on se silloin muutakin kuin pelkkä laiskuudesta juontuva silmänkääntötemppu jossa klovni on juopunut. The Bay on jälleen yksi niistä elokuvista jotka paljastavat ettei se ole oikeasti mitään kuin elokuvien pikavippi.
Lopulta kiinnostavimmaksi seikaksi jää huomio, että se on Barry Levinsonin ohjaama ja vaikka mies ei Wag the Dogia lukuunottamatta olekaan tehnyt mitään oikesti syviä ajatuksia herättävää oli hän yhteen aikaan heitä Hollywoodin takuuohjaajia jotka saivat isot tähdet, isot rahat ja oscartäkykäsikirjoitukset avukseen jotta voisi tehdä massoja miellyttäviä onnenkyynelelokuvia kuten Hyvää huomenta, Vietnam tai Sademies. Sitten 2000-luvun sarastaessa jäljelle jäivät sentään edes isot tähdet, mutta ikävä kyllä lehmänpieruista koostuvat käsikirjoituksen irvikuvat kuten Bandits, Envy ja Man of the Year, jotka osoittivat että jos Levinsonilla ei ole tukenaan kaikilta osin vankkoja pilareita ei hän itse osaa nostaa ojasta edes omaa päätään. The Bay ei ole mitään koska se ei ole mitään, eikä siten Levinsonilla ole mitään.
Tähdet: *
2 kommenttia:
En ole nähnyt, vaan mitään en ole näköjään onnekseni menettänyt.
Pari ihan kelvollista irtoava liha-tehostetta, siinäpä se.
Lähetä kommentti