Ex-kyttä Matt (Liam Neeson) toimii nykyään luvattomana yksityisetsivänä koska jos rehellisiä ollaan hän oli aika surkea kyttä. Tarpeettoman väkivaltainen, lahjottu ja vieläpä alkoholisti joka aiheutti sivullisen kuoleman. No kuitenkin, huumekauppias Kristo (Dan Stevens) palkkaa Mattin etsimään vaimonsa kidnappaajat ja murhaajat jotta voisi toteuttaa silmää silmästä. Tutkimusten edetessä Matt huomaa kidnappaajamurhaajien jotka myös raiskaavat sekä kuvaavat tapahtuman tehneen tätä jo pitkään ja herättävän ympäristössä niin suurta pelkoa, että todistajat mielummin tappavat itsensä kuin auttavat.
Tämä on niitä Seitsemän- ja 8MM-sarjan elokuvia jotka ovat ensimmäisestä henkäyksestä viimeiseen niin synkkämielisiä, että jos selviää lopputeksteihin saakka viiltelemättä ranteitaan tuntee ainakin olonsa likaiseksi, eikä mikään määrä teräsvillaa saa sitä tunnetta pois iholta. Hyviä ihmisiä ei ole, kaikki tiet vievät umpikujaan eikä aurinko paista edes unissa. Samanlaisiin ns. erikoisuuksiin ei tässä pyritä kuin noissa kahdessa esimerkissä, mutta henki on yhtälailla kyyninen, joskin sen toteutus on ehdottomasti parempi kuin 8MM:ssä jossa tunnuttiin hieman liikaakin haettavan jonkinlaista raflaavuutta, jolloin sorruttiin varsinkin näyttelemisessä (ts. Nicolas Cage) sellaiseen rasittavaan painotukseen jonka vuoksi mentiin välillä tahattoman komiikan puolelle. Walk pysyttelee suht' rauhaisana jopa rankimmissa hetkissään, mikä on kaikesta masentavasta tunnelmasta huolimatta varsin piristävääkin jos odotuksena on taas yksi Neesonin ikämieskauden toimintaelokuvista, jotka toki ovat yleensä hänen osaltaan hyvin näytelty, mutta olivat jo muodostuneet hienoiseksi rasitteeksi ja arkiseksi liukuhihnailuksi. Joskin koska se hyvin luotu syksyisen kalsa tunnelma on Walkin vahvin puoli niin se saa sitten riittää, sillä eipä tässä oikeastaan muuta sen kummoisempaa ole. Mikä toki sekin on riittämiin koska on niin helppo nähdä miten joku olisi saattanut sortua tekemään Walkista uuden Takenin jossa Neeson jäljittää pahikset ammuskellen ja hakaten, eikä nyt lopputulokseksi päätynyttä geriatrista toimintakulkua. Juoni ja hahmot kun kuitenkin ovat aika kulutetun oloisia, eikä siten Walkia katsoessa tunne saavansa mitään varsinaisesti uutta ja valittu tyylilaji onkin siten sen suurin pelastus jonka vuoksi se on ainakin varsin suositeltava kertakatseluun. Tosin on todettava, että valittu tyylil olisi voinut olla vahvempikin jos se sivujuonne katupojan pelastamisesta ja lopun katolilaisesta armahduksesta olisi jätetty sikseen.
En muuten aiemmin tajunnutkaan kuinka paljon Laura Birn näyttää nuorelta Daryl Hannahlta.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti