Niin sanottuun huonoon seuraan ajautunut nuori nainen Lydia (Erin Moriarty) ampuu vahingossa sadistista kamakauppiaspoikaystäväänsä, joka tosin ansaitsi sen koettaessaan järjestämänsä ryöstön yhteydessä pakottaa neidin tappamaan avuttoman naisen. Nyt Lydia joutuu pakenemaan muita ryöstöön osallistuneita ja hakeutuu biologisen isänsä, ex-narkkarivankimoottoripyöräkerholaisen Linkin (Mel Gibson) luokse, mutta luonnollisestikaan neiti ei kerro isälleen todellista syytä avun tarpeeseen. Vuosien erossa olon jälkeen Link haluaa tietenkin lähentyä jälkikasvunsa kanssa ja omien virheidensä vuoksi muun muassa saattaa Lydia kuiville kamariippuvuudestaan, mutta rauhaisaa erakoitumista asuntovaunualueella ei sallita kun alkuperäinen avuntarve palastuu ja perässä ovat siis ne neitiä etsivät rikolliset, jotka luonnollisesti ovat osa arjalaismeksikolaista huumekartellia. Poliisilta ei Linkin maineella voi apua pyytää, eikä sitä saisikaan koska Lydia on heidän silmissään ihan yhtä syyllinen kuin perässä olevat pahikset ja duon maine vain kasvaa ryöstäjistä poliisimurhaajiin, joten koeta siinä nyt sitten selvitellä asioita chillisti. Siispä oma apu paras apu ja tapa tai tule tapetuksi.
Pyrin vastaisuudessa siihen etten Gibsonin kohdalla enää mainitse hänen muutaman vuoden takaista paskiaisimagoaan jonka tunnetusti itse aiheutti, mutta sen verran ainakin nyt palaan siihen että mies on tehnyt fiksusti valitessaan jonkinlaisiksi paluuelokuvikseen sellaisia joissa ei ole puhtoisen sankarillinen, vaan on niissä joko suoraan roisto kuten The Expendables 3:ssa taikka pakotetusti jonkinlaisina katumusharjoituksina hyvää tekevä, kuten Get the Gringossa ja tässä Blood Fatherissa. Aivan kuten hän ymmärtäisi ettei ole varaa hurskastella (mikä selittäisi myös sen ettei näissä hänen nykyelokuvissaan ole samanlaista uskonnollista virettä kuin monissa hänen aiemmissa teoksissaan) ja siksi myöntää elokuvien kautta olleensa aiemmin väärässä ja sitä hän totisesti olikin. En tiedä onko oikeasti näin, mutta sellaisen tunteen olen saanut hänen viimeisimmistä teoksistaan. Samapa tuo, Blood Fatherin syntiseksi isäksi hän sopii varsin hyvin saaden erinomaista tukea muilta rosoisilta näyttelijöiltä kuten William H. Macy sekä Michael Parks, ja suhde väärällä tiellä kulkevan tyttären kanssa toimii sopivan kaukaisena ja silti luottamushaluisena kuten erkaantuneiden ihmisten välillä kuuluukin olla. Ei tämä nyt mikään tajunnanräjäyttäjä ole, kunhan on vain hyvin tehtyä isätoimintaa jossa mukavana vaihteluna niihin muihin isä ei ole kaiken osaava CIA-agentti, tms. vaan joku joka hoitaa hommansa rujommin ja jota ei kenties pitäisi kunnioittaa missään vaiheessa riippumatta siitä oletko angstinen teini vaiko vain pelkkä sivustakatsoja.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Tulipa tämä tuossa katsottua myös ja kolme tähteä tälle heittäisin, jos arvostelua tästä rustaisin. En kuitenkaan rustaa, sillä olen laiska, enkä liioin sellaista jaksa tähän hätään rustata.
Siinähän se arvostelusi jo olikin.
Lähetä kommentti