Hercules (2014)

Elokuvan introssa kerrotaan kuinka kaikki mitä olemme uskoneet legendaarisesta Herculeksesta (Dwayne Johnson) on väärin ja tässä tulee se totuus, ja se totuus on täsmälleen se mitä olemme aina uskoneet legendaarisesta Herculeksesta. Samalla näemme montaasin puolijumalan urotöistä kuten saatanan ruman tietokonetehosteen (ne käärmeet) lahtaamisesta ja kuinka hän tappoi muun muassa Hydran. 3 minuuttia ja 50 sekuntia kuluu tähän toimintakoosteeseen ja tiedättekö mitä, se on kuin yhteenveto koko elokuvasta joten mihin loppuja noin puoltatoista tuntia enää tarvitsee? Se on vain venytetysti jo nähdyn toistoa ja toistoa kunnes täyspitkän elokuvan mitta on saatu täyteen.

"Writer Steve Moore wanted to have his name disassociated from this adaptation of his work."

En ihmettele.

Hemmetin tylsää muka massiivista tietokonetehostetoimintaa Sam Worthingtonin titaanileffojen tyyliin ja huvittavaa on, että tämä elokuva joka tosin ei nyt mitään aukotonta ylistystä saanut osakseen sai kuitenkin kehuja siitä kuinka on paljon parempi kuin saman vuoden Renny Harlinin ohjastama Legend of Hercules. No, tämä saattaa olla isomman rahan vaihtoehto, mutta molemmat ovat yhtä aivotonta B-sarjan kuonaa joka olisi omimmillaan Asylumina, jolloin rahaa ei ainakaan palanut käsikirjoituksen hiomiseen vaan tehosteisiin jotka kuitenkaan eivät hauskasti tässä Brett Ratnerin elokuvassa ole useinkaan yhtään sen hiotumman näköisiä kuin Harlinin teoksessakaan. Ihan yhtä muovisia teoksia olevat molemmat. Suosittelen silti mielummin Harlinin versiota koska sen sentään voisi sanoa olevan parempi kuin on kerrottu, kun taas vertailussa suuremmat kehut saanut Ratnerin elokuva osoittaa ettei se taas ole niin hyvä kuin väitetty.

Parasta tässä Herculeksessa on se, että The Rockin nimihahmo on samalla tavalla esitetty kuin Kevin Sorbon vastaava hänen tv-sarjaversiossaan, jonka vuoksi nyt tajusinkin kuinka samankaltaisia esiintyjiä he keskenään ovatkaan. Pilkettä silmäkulmassa eikä siten roolia oteta liian vakavissaan (mitä Harlinin Hercules, Kellan Lutz ei tajunnut), joskin Sorbo on lakonisempi tyyliltään ja soveltuu siksi mielummin paremmin aiheeseen jossa pitääkin tajuta, että jos vastassa on hassuja sarvekkaita mörököllejä niin naamapalmuilu on silloin hyve eikä pahe.

Eräässä vaiheessa matkustettiin John Carterin seuraksi.

Isompi ei ole parempi, mutta menee läpi ajantappona jonka aikana voi huoletta käydä istunnolla menettämättä mitään.

Tähdet: *

Hercules