Teräsmiehen (Henry Cavill) pelastaessa ihmisiä alkaa hänen julkinen imagonsa kokea kovia kun media tarttuu suurelta osin sivullisiin uhreihin, joiden kasvavaa määrää lavastaa manipuloiva miljonääritiedemies Lex Luthor (Jesse Eisenberg) johdattaakseen yleisen mielipiteen avaruuden jumalhahmoa vastaan. Tähän pelon lietsonnan täkyyn tarttuu myös Batman (Ben Affleck) joka sopivilla tönäisyillä saadaan suunnittelemaan Teräsmiehen surmaamista kryptoniittiaseistuksella, kun taas toisaalla aletaan ohjaamaan Teräsmiestä väkivaltaista oman käden oikeutta toteuttavaa Batmania vastaan ja kun hyveellinen Clark ei ole yhtä manipuloitavissa tappopuuhiin turvautuu Lex vanhaan kunnon kidnappauskiristykseen saadakseen punaviitan lopettamaan lepakkosankarin elon. Samalla Lex pyrkii Frankensteinin kenkiin herättääkseen kuolleesta luodun hirviön toteuttamaan huuruisia ajatuksiaan ja sivusuunnista tungetaan esille enemmän, mutta enimmäkseen vähemmän tarpeellisia DC-sankareita vain koska heitä on olemassa ja nyt on ihan pakko päästä näyttämään naamaa.
Minä pidin Man of Steelista ja nyt kun tämän yhteydessä vilkaisin mitä olin siitä sanonut niin yllätyin pitäneeni siitä niinkin paljon, että menin antamaan elokuvalle peräti neljä tähteä. Eihän siinä ollut edes uutta tarinaa käytössä ja kooltaan se oli sellainen mammutti, että se aiheutti yliannostuksen, enkä kaiken lisäksi ole tuntenut missään vaiheessa edes tarvetta katsoa sitä uudestaan. Mutta kuitenkin silloin sillä katselukerralla Man of Steel oli neljän tähden elokuva enkä näe syytä muuttaa arvosanaa, vaikka oletankin etten nyt enää aivan yhtä avokätinen olisi. Pistemäärästä riippumatta se ainakin istui niin sekä visuaalisuudeltaan kuin synkältä tunnelmaltaan hyvin Batman Beginsin (josta en näköjään olekaan kirjoittanut) aloittamaan DC-universumiin, seikka joka saattoi hieman jäädä kaiken sen suureellisen räjähtelyn varjoon, mutta se oli vain sitä Teräsmies-lisää jonka pitäisi olla ymmärrettävää kun koetetaan yhdistää kekseliään, mutta silti tavallinen ihmisen (Batman) maailma puolijumalan (Teräsmies [vrt. Cthulhu]) kanssa. Teräsmies kun ei voi taistella vain jotain Banea vastaan, ellei Banella sitten ole jokin atomitykki täynnä kryptoniittia. Batmanit tietenkin olivat näennäisesti enemmän ihmiskeskeisiä ja koettivat perustella kaiken käytännöllisyyden kautta, mutta Man of Steelin ei tarvinnut rajoittaa (mikä olisi joskus hyvästä, vai mitä James Cameron ja Avatar?) itseään siten sillä hei, Teräsmies? Juuri se Supermanin super-osa aiheutti kuitenkin sen, että kun tehdään kaikki aivan helvetin isona on vaarana hukata pienemmät jutut ja siksi Man of Steelista tulikin sellainen ähky. Toisaalta miten tehdä Teräsmies pienenä, tai edes Nolanin Batmanin kokoisena? No, pointti on kuitenkin se, että samoin kuten Michael Bayn elokuvien kohdalla osa Man of Steelin kritiikistä pitää pistää megalomaniasta kärsivästä ohjaajasta tulevan automaattisen reaktion piikkiin ja vaikka Zack Snyder olisi toki voinut tiivistää Man of Steelia niin silti minusta se elokuva oli perustellusti iso ja synkkä, koska Bryan Singerin pienimuotoisempi ja inhimillisempi Superman Returns (josta tietenkin pidin) osoitti ettei nykymaailma ollut enää Christopher Reeve-näkymyksellinen. Tämä on kova ja kylmä maailma, jolloin Teräsmiehenkin tulee edustaa sitä ja silloin tarvitaan jotain Snyderia. Kaikkien niiden perheystävällisten Marvel-leffojen rinnalla DC vaikuttaa ajoittain liiankin mustalta, mutta kuka oikeasti kaipaa samanlaista DC-maailmaa? Muistatteko Green Lanternin?
Adam West puolestaan teki jo iloisen Batmanin, ei ole syytä pitää yön ritaria jivebunnyandthemastemixailemassa.
Jos ne olivat fanit jotka Snyderista suuttuivat, niin aika surkeita ovat faneiksi.
Mistä pääsemmekin Batman V Supermaniin jonka vuoroon pääseminen juuri nyt johtuu taannoisista Razzie-voitoista ja -ehdokkuuksista ja niiden tuottamasta maineesta olla käytännössä vuoden 2016 huonoin elokuva.
Tätä elokuvaahan vihattiin heti alusta asti. Snyder oli edelleen väärä valinta ohjaajaksi, Henry Cavill liian puunaama Teräsmieheksi ja mikä pahinta, Ben "Daredevil" Affleck oli palkattu Batmaniksi. Kyseessä ei siis voisi olla muuta kuin ylipitkä, ylitäytetty, ylisynkkä ja pelkkää tehosteräjäyttelyä tarinan kustannuksella, ja näytteleminenhän on tietenkin aivan suolesta koska etenkään sarjakuvaleffoissa ei saa antaa toista mahdollisuutta sillä ei siitä tulisi mitään muuta kuin lisää kakkaa. Ai niin, Ryan Reynolds oli Green Lantern ennen Deadpoolia ja Chris Evans teki Fantastic Fourin (kaksikin) ennen Kapteeni Amerikan kilven nostamista. Tietenkin Affleckilla oli muutenkin hieman douchebaginen imago, mutta kenties tulevan sarjakuvaelokuvan teilaaminen aikaisemman sarjakuvaelokuvan perusteella ei ollut edes Affleckin kohdalla aiheellista. Joskin myönnän itsekin epäilleeni Affleckin sopivuutta Batmaniksi, mutta jos rehellisiä ollaan niin ainoa etukäteen virheellisenä pitämäni roolitus Dawn of Justicea ajatellen oli Jesse Eisenberg Lex Luthorina.
Kun tämä elokuva sitten ilmestyi ei ihmisten suuttumus tuntunut laisinkaan laantuvan, vaikka moni uskaltautuikin toteamaan Affleckin olleen hyvä Batman, että ainakin jotain hyvääkin löydettiin. Mutta ihan oikeasti, mitä Dawn of Justicen odotettiin olevan? No, eikös sen uskottu olevan ylipitkä, ylitäytetty, ylisynkkä ja pelkkää tehosteräjäyttelyä tarinan kustannuksella ja sitähän se onkin, joten mitä helvettiä tässä ollaan valiteltu? Dawn on Justice on Man of Steelin jatko-osa, ei esimerkiksi Nolanin Batmaneiden ja siten Batman on siirretty sinne hemmetin isoon maailmaan oman kylänsä sijaan eikä toisinpäin. 151 minuuttisena Dawn of Justice tuntuu liian pitkältä, se on visuaalisesti niin turboahdettu, että olo kuin sillä Seitsemän-leffan uhrilla joka syötettiin hengiltä ja kaikki on sen verran synkkää jotta musta maalikin olisi siellä joukossa sateenkaari. Se on kyllä myös sinällään aika täydellinen elokuvaksi jossa painotetaan aika vahvasti Teräsmiehen jumalallisuutta ja vaikka se ehkä Neil Gaimanille sopiikin, niin tämän maailman Jahve ei voi ruokkia puluja puistossa vaan hänen tulee leijua ihmismuurahaisten yllä ja auringon edessä, samalla kun munkkikuoro vetää O Fortunaa. Teräsmies on isompi kuin mikään muu ja vaikka se tietenkin tuntuu ajoittain liialta nieltäväksi ei sen tulisikaan olla pelkkä suupala. Siihen riittää Avengers ja se sopii heille. Tuntuukin, että koska Dawn of Justicen mainostettiin olevan se DC-universumin esittelyelokuva (ts. mainostetaan koko DC-maailmaa, ei vain sen kahta päähenkilöä) niin sen Snyderista ja muista merkeistä huolimatta elokuvan uskottiin olevan yhtä rento ja värikäs kuin Avengers, mutta jopa Batman & Robinista huolimatta olisi kaikkien pitänyt tajuta DC:n olevan kuin Sega Nintendolle 16 bittisten aikana: se muka aikuisille suunnattu. Millä en siis tarkoita etteikö Marvel olisi aikuismainen ja DC lapsellinen, mutta lähtökohtaisesti DC on aina ollut suhteessa synkempi. Siispä katsojien asenteet olivat väärät tullessa Dawn of Justicen äärelle ja se osaltaan johti Razzienkin saamiseen. Kyseessä kun ei mitenkään ole parasta mahdollista elokuvaa, mutta ei vastaavasti lähellekään huonointa, vaan niin lannistavaa kuin se mahdollisesti onkin se on oikeastaan vain ihan ok. Dawn of Justice on näyttävää ja selvästi vakaumuksella tehtyä suurta sarjakuvaelokuvaa ja tykkäsi sen synkästä ilmeestä taikka ei, on se yhtä seikkaa lukuunottamatta pidetty yhtenäisenä hengeltään ja Man of Steelin jatkoksi Dawn of Justice on varsin looginen. Ainoastaan Eisenbergin Jim Carreyn Arvuuttajasta muistuttava Luthor tuntuu olevan väärässä paikassa, jolloin hän on liian kepeä hahmo sopiakseen Snyderin luomaan todellisuuteen.
Gal Gadotin Wonder Woman puolestaan sopii hivenen paremmin joukkoon, mutta nyt tulee se seikka joka on mielestäni Dawn of Justicen huonoin idea ja se on juuri se DC-maailman avaaminen muille hahmoille. Marvelin kohdalla se lukuisten hahmojen kokoontuminen toimii osittain juuri koska se on valoisampi, rennompi ja värikkäämpi maailma, kun taas DC:n jatkuva iltamyöhä tekee siitä sellaisen, että vaikka ympäröivät räjähdykset sun muut ovat isoja niin hahmojen suhteen se toimii paremmin rajatulla miehistöllä koska henkilöiden pitää lähentyä toisiaan ylläpitääkseen lämpöä ja jälleen kerran kun yksi hahmoista on Jumalasta seuraava niin mihin niitä muita tarvitaan jos he ovat ainoastaan tiellä? Pelkkä Batman riittää ja hänkin suurelta osin koska on Teräsmiehen vastakohta: Daavid vastaan Goljat, ihminen vastaan Jumala, järki vastaan Perussuomalaiset. Wonder Womanin kaltaiset yli-ihmiset ovat väliinputoajia. Minä pidän Wonder Womanista ja Flashista, ja kyllä se Cyborg ja Vesittäjäkin ovat ihan ok, mutta heille olisi mielestäni pitänyt tehdä oma elokuvansa ilman Teräsmiestä. Nyt he tuntuvat kaikki hivenen turhalta lisäyksiltä ja jotka ovat pistetty mukaan vain koska kilpailijallakin on sellaiset. Dawn of Justice on saanut kritiikkiä tarinan puutteesta ja tehosteiden ylivoimasta, ja vaikka jälkimmäinen onkin varsin aiheellinen kritiikki niin tarinan puutteesta tämä elokuva ei ainakaan kärsi. Jos jotain niin siinä on liikaakin turinointia mukana ja hyvästä olisi ollut jos juuri nuo mainitsemani hahmolisäykset olisi jätetty pois eikä edes mitenkään viitattu Wonder Womaneihin sun muihin. He kun eivät auta päätarinaa vaan ovat tarpeettomia strösseleitä sekoittamassa varsin erinomaista pohjatarinaa ja tätä vain koska joku sai älynväläyksetnettä nyt pitää sitten kerralla tunkea kaikki esille. Ei! Se että kaikkea on ei tarkoita, että kaikkea pitää laitaa leivän päälle, varsinkaan kun ainoastaan Wonder Woman saa jotain tekemistä ja muut ovat kuin jotain vahinkoja. Kun sieltä karsitaan pois ylimääräiset hahmot ja heidän merkityksettömät merkityksensä ja keskitytään vain kolmioon Batman, Teräsmies ja Lex Luthor saadaan hyvä tarina siitä miten jo ennakkoon väärät näkemykset (ba dum tss!) voidaan sopivasti manipuloiden johdettua kohtalokkaaseen tulokseen. Tätä nyt sattui vain ehkä olemaan vaikea nähdä kun kaikkea tuntuu olevan liikaa, mutta kun sen huomaa niin varmasti ainakin joiltakin osin ymmärtää mitä se synkkä ilme palvelee. Dawn of Justice on enemmän kuin Nolanin näkemys on Frank Millerin Batmanista, mutta nyt The Dark Knight Returns on yhdistettynä Punatähden poikaan ja siinä duossa olisi ollut kenties täydellinen Batman V Superman. Justice League ja The Death of Superman ovat siinä yhteydessä liikaa.
Se liika on liikaa aiheuttaa sen miksi Dawn of Justice valuu ok-tasolle todellisen merkkiteoksellisuuden sijaan. Tämä elokuva kun ei ole Razzieitaan ansainnut (no okei, Eisenberg ehkä), mutta sen olisi pitänyt reilusti olla vain Batman vastaan Teräsmies, sillä siinäkin on jo tarpeeksi ja muutama minuutti katselua riittää kertomaan sen.
Enkä muuten tosiaan väitä etteikö Teräsmiehen ja muiden superrotuisten yhdistäminen onnistuisi vakavasti otettavastikin, mutta jos halutaan kertoa Teriksestä nimenomaan jumalallisena hahmona jäävät tavalliset supersankarit ikävään välikäteen koska eivät ole tarpeeksi minimoituja ollakseen ihmisiä, mutta eivät oikeasti verrannollisia isoon ässäänkään. Tasapainoisen tarina vain tuntuu luonnistuvan jos Teräsmiestä vähätellään ja hän itse tarjoutuu jäämään sivuun antaen muiden johtaa tarinaa, ja tällöin lopputuloksena voi ollakin jotain sellaista kuten Legendoja joka kertoi joukkosankaritarinan erinomaisesti (ja joka muuten nyt kun ajattelen tuntui antavan aika paljon vinkkejä Marvelin Civil Warsiin).
Cavill oli edelleen sovelias superrodun edustajaksi jonka pitää enemmänkin olla posteripoikaihanne kuin niin sanottu ihminen ja joo, Affleck on hyvä (huom. hyvä, ei unelminen täyttymys) myrtsi-ilmeiseksi Batmaniksi. Hänen kohdallaan uskon olleen parempikin ettei Christian Bale suostunut jatkamaan roolissa, sillä Affleckin romuluisempi olemus on varmasti istuvampi tähän Miller-näkemyksellisempään lepakkosankariin.
Olen samaa mieltä siinä, että Snyder sortuu liiaksi paneskelemaan dramaattisia hidastuksia ja muita tehosteita, ja hänen synkkyysfetissinsä saattaa käydä voimille, mutta samalla totean Snyderin selvästi panostavan kaiken voimansa kokonaisvaltaisan maailman luomiseen ja vaikka hänellä on visuaalisena ohjaana paha tapa priorisoida asioita välillä väärin niin asiat voisivat olla pahemminkin, hänhän saattaisi väkisin pyrkiä miellyttämään massoja ja sortumaan siksi rasistirobotteihin sekä robottikiveksiin.
Okei, se ratkaisu millä Teris ja Batman sopivat välinsä ryhtyen yhteistyöhön oli todella kömpelösti toteutettu ja vaikuttaa kovasti sellaiselta idealta joka on tullut mieleen vasta kun kaikki muu on ollut jo valmista, jolloin se on vain tungettu jonnekin sinne väliin. Yhtä hyvin se oltaisiin voitu vaihtaa vaikka siihen, että molemmat tajuavat tykkäävänsä kantrimusiikista.
Ja se mikä kiusasi hieman elokuvan kuluessa, mutta rupesi enemmän ärsyttämään lisämateriaalien katselun aikana oli tekijöiden hehkutus siitä kuinka tämä tehtiin faneja kunnioittaen. Suurelta osin uskonkin sen, mutta Dawn of Justice teki jotain mitä lähes joka ainoa supersankarileffa tekee riippumatta siitä monesko osa on meneillään ja se on jälleen kerran syntytarinan kertominen, eikä ole mielestäni laisinkaan faneja kunnoittava teko kertoa taas miljoonannen (okei, sadantuhannen) kerran miten Battiksesta tuli kuka on. Kun seuraava Hämähäkkimies ilmaantuu se tehdään taas, eikä se silloinkaan ole kädenojennus faneille vaan oletus siitä kuinka nyt yleisössä on porukkaa joka ei vielä ole kuullutkaan radiaktiivisen hämähäkin pureskeluista ja siksi on muka syytä vääntää rautalankaa. Lisäksi se on vain silkkaa laiskuutta koska silloin ei tarvitse kirjoittaa mitään uutta.
Ai, te jotka sanotte ettei Batman oikeasti käytä asetta tai tapa. Lukekaa hieman enemmän.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Ja minä kun pidin tästä.
Ainoa mistä en pitänyt oli se kamala Bättis-puku ja kuten sanoit se iänikuinen syntytarina, minkä olisi voinut jättää jo tällä kerralla pois (mutta sekään ei loppujen lopuksi haitannut niin paljon, kun se hoidettiin aika nopeasti kuitenkin alta pois).
Jesse Eisenberg oli minusta loistava pahis. Juuri sellainen ällöttävä limanuljaska, jota tekisi mieli läpsäistä naamaan ja heittää alas sieltä hemmetin tornista.
Minä pidin siitä puvusta, jopa siitä tukevasta panssariversiosta koska ne olivat samalla tavalla rujompia kuin itse Batmankin.
Lähetä kommentti