Hienomman väen joukossa on aikomus järjestää suuri lähitaistelukilpailu jonne on koottu lajinsa parhaimmisto, mutta ilkeä Rugal (Ray Park) haluu varastaa paikan koristeina toimivat korut sun muut koska niiden avulla voi avata portin toiseen ulottuvuuteen ja sitä kautta hän haluaa valloittaa maailman tai jotain. Tämä täytyy tietenkin estää ja tehtävä tuntuu pääosin lankeavan notkean Main (Maggie Q) niskoille, sillä vaikka hän ei itse sitä tiedäkään niin legendan mukaan joku on vapahtaja tai jotain.
Rugal ottaa valtaansa kisan ottelijoita ja seuraa tappeluita joissa nähdään hassuja vaatteita ja kuullaan hassuja puheita kun hyvyyden että pahuuden edustajat kohtaavat.
Kuten Street Fighter, Tekken, Dead or Alive ja Mortal Kombat on The King of Fighters jälleen yksi sellainen mätkintäpeliin pohjautuva elokuva jossa on käytännössä sama juoni meneillään: joukko hassuja tappelijoita kilpailee jostain tittelistä, tms. Voihan sinne sekaan heittää vaikka mitä nonparellihumpuukia, mutta kaikki tämä on silti vain tuttua suoran linjan Bloodsportia ja Kickboxeria. Edellisiin turpaanvetopelielokuviin verrattuna The King of Fightersilla on kuitenkin yksi seikka puolellaan joka ainakin hivenen nosti odotuksia jollaisia ei noiden muiden perusteella ainakaan minulla muutoin olisi ollut ja se on sen ohjaaja Gordon Chan jolla on muiden esimerkkien ohjaajiin verrattuna aika mittava lista taistelulajielokuvia allaan. Se ei tietenkään ole tae mistään hyvästä elokuvasta, mutta kenties sen ansiosta tämä elokuva esiintyisi edukseen muita ketterämpänä tapauksena.
Ei.
Ihan samanlainen tämä on kuin ne muutkin. Tai on sitä kamppailutoteutuksiensa puolesta. Tämä ei nyt ole kovinkaan suuri negatiivinen kommentti sillä kyseessä on ihan kelvollinen kevytviihteellinen lähitaisteluelokuva ja ajaa sen suhteen asiansa varsin mukavasti, mutta mitään normaalista poikkeavaa ei kannata odottaa vain koska ohjaalla on muita kollegoitaan enemmän kokemusta huitovan käden lajityypistä. Tämä on vain tyypillinen jenkkinäkemyksellinen tappeluelokuva joka ei onneksi ole yhtä kömpelö kuin Street Fighter, ei yhtä ryppyotsainen kuin Tekken, mutta valitettavasti ei myöskään yhtä rentomielinen kuin Dead or Alive, joka melkein olisi aina tarpeen kun ei mahdollisuuksia vakavasti otettavuuteen ole muutoinkaan. Joskin silloin kun The King of Fighters ei koeta selitellä syitä tapahtumille vaan siirtyy ilmakierretappeluihin on elokuva mainiota tamppausta ja sen olisikin kannattanut pysytellä sillä linjalla nonstoppina. Sen ansiosta tämä onkin minulle tällä hetkellä vertailussa muihin mainittuihin hyvänä kakkosena Dead or Aliven jälkeen.
Mainittakoon tässä välissä, että King of Fighters lukeutuu niihin pelisarjoihin joita minä en ole pelannut ja täten sen mahdollinen syvällinen (jep, aivan) mytologia on tuttu vain toisen käden tietona. Uskallan kuitenkin väittää, että juuri mahdollinen fanikatkeruus on syynä elokuvan saamaan huonoon IMDb-arvosanaan, sillä vaikka kyseessä onkin vain hupsu kevyt toimintaelokuva ja sellainen ei yleensä faneille riitä vaikka aineksia vakavaan elokuvaan ei olisikaan, niin jos ei nyt kuitenkaan vedä hernettä nenään koska pääosan esittäjä ei ole muodoiltaan yksi yhteen esikuvansa kanssa tai jotain muuta tällaista (IMDb:n käyttäjäkommentit ovatkin dominoivasti kiukuttelua juuri tuollaisesta) on The King of Fighters ainakin jos ei nyt parempi niin ainakin yhtä hyvä kuin mainitut kollegansa. Kaikki ne kun ovat lopulta samanlaista millä tahansa tekosyyllä hakataan kuin villintynyt rumpali-humpuukielokuvia, eikä täten tämäkään jää jälkeen niin ajatuksiltaan kuin tekniseltä toteutukseltaan.
Nätit ihmiset tappelevat, valotehosteet välkkyvät ja Maggie Q on aika nappivalinta pääosaan.
Sean Faris ei varsinaisesti haitannut minua, mutta hänen kohdallaan roolituskritiikin voin oikeastaan allekirjoittaa jo siitä syystä että hänessä on hieman liikaa muistumia Scott Wolfista Double Dragonissa.
Tähdet: **
4 kommenttia:
Jossain vaiheessa omistin jonkun pleikkari 2:selle tehdyistä King of Fighterseista. Pärjäsin ekoja vastustija vastaan yllättävän hyvin, mutta kun sain listaykkösen vastaani, sain turpaani joka hemmetin kerta. Ehtinyt tekemään liikettäkään, kun ukkoni oli jo kanveesissa. Hermot meni useammin kuin ja sormeen tuli kipeä känsä. Siinä meikäläisen kokemukset mainitusta pelisarjasta.
Kuulostaa tutulta.
Toki jos vaivautuu hommaamaan lisenssin johonkin, niin mitä järkeä tehdä elokuva joka ei käytä siitä lisenssistä mitään muuta kuin hahmojen nimet? Jos tarkoitus on saada pelien fanit katsomaan näitä niin kannattaisi käyttää niitä pelien elementtejäkin.
Saapa siis nähdä mitä tuleva Sonic-elokuva tarjoaa sen suhteen, kun siitä on kaavailtu liveaction kautta cg-animaatiota jossa mukana on ihmisiä sinisen siilin seurana. Ilmeisesti siis painotus on jossain Sonic 2006-ajassa kuin old schoolissa.
Lähetä kommentti