lauantai 3. joulukuuta 2016

D-War (D-War: Dragon Wars, 2007)

Korealaisen legendan mukaan 500 vuoden välein joku misukka muuttaa käärmeen (ts. ihmisen) lohikäärmeeksi, hyväksi taikka pahaksi sellaiseksi ja nyt näköjään on taas niin tapahtumassa ja tietenkin jenkeissä, minkä vuoksi valtio tahtoo piilotella jättihirviöiden esiintuloa. Ennen nykyajan mellakointia näytetään fantasiahistoriallista wuxiaa jossa harmaahapsimentori koettaa estää pahoja jättiliskoilla ratsastavia demoni-ilkimyksiä saamasta hyvyyden lohikäärmeen suomukaulakorua ja nuoret rakastavaiset uhraavat henkensä jotta maailma olisi taas hetken turvassa. Nyt heidän uudelleensyntyneet sielunsa lepäävät nynnyreportteri Ethanin (Jason Behr) ja yhtä unohdettavan Sarahin (Amanda Brooks) sisällä, ja kun neiti on juuri täyttämässä 20 vuotta ovat pahuuden voimat taas nostamassa päätään sillä onhan sellainen demoni-ilkimyssielukin mestoilla ja siitä päästäänkin kaijuiluun.

Vaikka suomi-dvd:n kansi (katso lopusta) on murjottavan synkkä ja vienee ajatuksia muutamaa vuotta vanhempaan Tulen valtakuntaan ja vaikka muutkin kansivaihtoehdot tahtovat viitata sinne pimeämmälle puolella niin kyseessä on kuitenkin huomattavasti enemmän Noidan oppipojan ja Harry Pottereiden kaltainen melkein koko perheen fantasiasatu.
Pari silvottua norsua tai muuta ei kylläkään istu siihen kuvioon mukaan, mutta jatkuva kevytmielisyys sekä kiltteys, sivuhahmot jotka ovat kuin ihmisversiot Timonista ja Pumbasta ja värikkään valoisat taikatempputehosteet ovat kuitenkin täyttä huispausta. Tosin tietenkin sellaisella Dinotopia-toteutuksella jolloin tv-minisarjafiiliksiltä ei voi välttyä, joka ei ole sinänsä huono juttu, mutta kun isoin tähti on unohdettu Roswell-esiintyjä ja tehosteet läpikuultavia kuin Sipilän uskottavuus niin kyllä se jonkin verran himmentää hohtoa elokuvasta joka vinkkaa olevansa Pacific Rim ennen Pacific Rimia. Todellisuudessa D-War on se Star Wars: The Phantom Menacen osuus jossa lelurobotit ja sammakot telmivät nurmikolla.

D-War on hyvin samanlainen kuin sen ohjanneen Hyung-rae Shimin vuoden 1999 Reptilian, jonka voisi sanoa olevan silloisen jenkkigodzillan seuralainen samalla tavalla kuin tämä vihjaisi olevansa Tulen valtakunnan.
Joten jos Reptilianista piti niin varmasti tästäkin pitää ja toisin päin.

Kelvollista ja nopeasti unohdettavaa seikkailuviihdettä jossa parasta ovat kaupungissa jahdattavat mörököllit ja se että elokuvan kaksi päälohikäärmettä ovat sellaisiksi harvinaisia, sillä ne ovat pikemmin vain helkkarin isoja käärmeitä kuin siivekkäitä tulenlietsojia.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Graduated Cylinder kirjoitti...

Helposti unohdettavava tosiaan, olen tätä muutaman kerran löytänyt kirpparilta ja miettinyt pitäisikö ostaa ja sitten aina muistan että se olikin se leffa missä oli ne kaksi jättikäärmettä ottamassa matsia. Mieto elokuva.

...noir kirjoitti...

Luulin katsoneeni tämän jo aiemmin, mutta joko en ollut tai olin vain unohtanut sen kokonaan. Uskoin jopa kirjoittaneeni tästä jo jotain, mutta ehkä blogger unohti sen.