Tässäpä viimeisimpiä kirppisynnämuuhankintoja, kuten myös joitakin joululahjuksia.
Ensin pois tieltä ne jotenkin arkisemmat hankinnat:
Tuo AIRin Le Voyage Dans La Lune sisältää itse audiolevyn ohella myös sen muinaisen mykkäelokuvan jota varten musiikki on tehty.
Tilatessani edellä esiintyviä levyjä oli tuotelistauksessa mainittu Screamin kohdalla pelkästään Scream, ei Scream 2, jolloin tietenkin oletin saavani ensimmäisen Screamin soundtrackin, mutta kun ei niin ei. Kaiken lisäksi tuo on vajaamittainen levy, sillä eihän siinä ole kuin viisi viisua ja loppudata on varattu jollekin cdromppushitille.
Joulun paras materialistinen lahja lienee saamani mekaaninen sika joka kävelee, röhkii ja heiluttaa saparonsa ohella kärsäänsä.
Porvoossa asustaa minipossu nimeltä Albert Einschwein (paras nimi ikinä) ja aioinkin aluksi nimetä saamani lelupossun sen mukaisesti Albert Zweischweiniksi, mutta päätin lopulta soveliaamman nimen olevan Pig Floyd.
Parilta asiakkaalta sain mainiot lahjat joista toista olin haikaillut hyllyni koristeeksi jo pitkään ja toinen oli muutoin vain varsin hauska tapaus. Aloitetaan siitä jälkimmäisestä. Kävipä niin, että eräs kanta-asiakas oli jo tovin esitellyt vihjailevia kysymyksiä siitä mitä saattaisin haluta joululahjaksi, johon toistuvasti totesin ystävällisesti ettei hänen tarvitse hankkia mitään. No, täti kuitenkin toi minulle lahjan kertoen paketin sisältävän jotain makeaa naposteltavaa. Tämä sattui arviolta viikko ennen jouluaattoa eikä minulla ollut kärsivällisyyttä odottaa varsinaiseen lahjanavauspäivään saakka vaan halusin syödä makean naposteltavan heti. Se oli patalappu.
Niin ja ei minulla kuitenkaan aina ole namusten suhteen horkkatautisuutta, sillä joulukalenterinkin avaamisen aloitin vasta 25 päivä kuluvaa kuuta.
En syönyt patalappua.
Sitten se toinen juttu joka oli varsin mainio johtuen siitä, että olin joskus erään toisen kanta-asiakkaan kanssa jutustellessani maininnut Disney-keräilyni ja kertonut etsiväni hyväkuntoista Roope Ankka-säästöpossua, mutta aina kun sellaisen säästölippaan löysin oli se pahemmassa kunnossa kuin Quasimodo ja silti sellaisesta pyydettiin useampaa kymmentä euroa. Joitakin päiviä ennen joulua löysin sellaisen säästölippaan josta puuttui lasit sekä keppi ja pintavärityksestä päätellen Roope imitoi Al Jolsonia imitoimassa jatsilaulajaa ja tietenkin siksi hintana oli vaivaiset 30 euroa. Sattumalta samana päivänä töissä minua odotti tämä:
Ihan fuckin' cool!
Minä en muutenkaan oikein ymmärrä, että miten säästöpossujen hinnat kirppareilla ovat toistuvasti sellaisia, että jos lippaan ostaa ei sinne sisälle ole enää varaa laittaa mitään. Niitä sai ennen ja nyt ilmaiseksi pankista. Tai en minä tiedä saako enää nykyään pankista säästöpossua, mutta ainakin kun sai niin ne eivät maksaneet pennin pyörylää.
Mutta vanhan tavaran hinnasta puheen ollen, ne mitkä maksavat yleensä maltaita, sahramia ja suitsukkeita ovat vanhat konsolipelit. Joten jos vaikka nyt etsii Huudosta NESin Gauntlet kakkosta niin tätä saa eteensä:
Useampi kymppi on NES-pelistä enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä kyse ole ollut enää pitkään aikaan siitä ettäkö kyseessä olisi harvinainen peli, hittituote taikka jonkinlainen iso nimi. Peli kuin peli, kuntokin saa olla rapainen ja maksat siitä ihan sikana.
Joten kun eilen sain viestin, että lähikirpparilla on myynnissä vanhoja pelejä en uskonut siellä hintatasosta riippumatta olevan enää mitään jäljellä kun tänään pääsin töistä ja jos olikin niin tekisin korkeintaan postauksen jossa valittaisin kun saatanan ahneet kiskurit pilaavat nautinnon halutessaan kaikilta paunan lihaa. Uskomatonta oli, että ei pelkästään pelejä ollut aika paljon jäljellä, mutta kallein myynnissä ollut peli oli 15 euroa ja sekin The Flintstones Viva Las Vegas-elokuvan lisenssikurjake konsolille jolle on julkaistu määrällisesti pelejä yli äyräiden. Siispä hämmästyttävästi PS2-peli oli kallein, kun taas Segan ja Nintendon pelit olivat kahdeksasta eurosta kymppiin (mahdollinen kotelo ei nostanut hintaa). En katsonut läsnä olleiden Atari- ja C64-pelien hintoja koska tahdoin välttyä himolta aloittaa niidenkin keräilyä.
Gauntlet 2 oli yksi niistä 10 euron peleistä ja tämä oli se saalis jonka itse metsästin:
Keinottelijana olisin voinut ostaa myös samanhintaiset Bionnic Commandot sun muut, mutta ei minua kiinnosta toimia jälleenmyyjänä enkä nähnyt tarpeelliseksi ostaa pelejä jotka minulla jo on.
Mutta kuitenkin, oli virkistävää nähdä kirpparilla jonkun ylipäätään myyvän vanhoja pelejä, mutta että vieläpä kohtuuhintaisina.
Tätä kirjoittaessani taustalla soi Ultravoxin Dancing With Tears in My Eyes-kokoelma.
11 kommenttia:
Minulla ei ole mitään intoa videopeleihin, mutta Skyrim on peli, jonka parissa on kulunut useampi sata tuntia.
Skyrimin parissa minäkin vietin aikanani tunnin jos kohta sen seitsemännenkin.
Noista Roope-possuista saa täälläkin sellaisen halutessaan pulittaa pitkän pennin. 35 egee taitaa olla isoin hinta, johon olen törmännyt kirppiksellä. Ihan tavallista porsaan muotoista myytiin samassa pöydässä taasen neljän egen hintaan. Hieman yläkanttiin hinnoiteltu oli se possu.
En ole pelannut aiemmin tai vielä. Motiivi sen hankintaan olikin juuri siinä, että sen kerrotaan olevan sekä hyvä että kovin koukuttava. Ajatus useamman sadan tunnin kuluttamisesta peliin ei kyllä tällaista vartin kerrallaan pelaavaa hirveästi innosta, mutta olen kyllä utelias kokeilemaan mistä on kyse. Eikös Skyrim olekin jotain miekkaa ja magiaa. Keijuja, menninkäisiä, miehiä ja naisia pukeutuneena pesukarhukalsareihin ja joku kaataa puita kirveellä.
Viimeksi olen pelannut ps2:lla jotain afrikkaseikkailua jossa joku kakara kiertää keräämässä roskia ja puhuu eläinten kanssa.
Sitähän se Skyrim on. Fantasiaseikkailua lohikärmesten ynnä muiden öhkömöhköjen maailmassa. Twistinä siinä on se, että tapahtumapaikkana ei ole tämä meitin pallomme, vaan Nirn niminen planeetta. Sitä tosin ei pahemmin tule peliä pelatessa ajatelleeksi...
Vilkaisin jotain Skyrimin läpipeluuta pätkän ja ainakin se näyttää nätiltä. En tosin ymmärrä, että miksi se fantasiaiheestaan huolimatta piti sijoittaa jonnekin toiselle planeetalle kun ihan samaa mäntymetsää se näyttää olevan kuin jokin Päijät-Häme.
Sympaattinen possu.
Skyrimiin en ole rohjennut tarttua koska tiedän sen olevan samanlainen aikasyöppö kuin Elder Scrolls 3 ja 4. Kumpikin pelejä josta pidin älyttömästi. Hirmuisen laajan maailman ovat pelintekijät luoneet, vähintään Tolkienin verran folklorea välillä melko kieli poskessakin. Kolmosessa oli kätevä levitaatiotaika joka helpotti liikkumista pelimaailmassa mutta nelosessa oli ovelasti säädetty laki joka kielsi tämän taikuuden käytön.
Hiton poliitikot!
Mä en pelaa mitään...
... paitsi tietenkin mielipelejä.
Ovat vielä etsinnässä...
Lähetä kommentti