Klovni tapetaan koska hän varasti väärennetyn Fabergé-munan, jolloin James Bondin (Roger Moore) tehtäväksi tulee selvittää kuka munia väärentää. Ihan oikeasti? Tähän mennessä ollaan uhattu koko maailmaa kerran jos toisenkin jollain superlaserilla ja yksi jos toinenkin maailmanvalloituspöpi on aikonut laukaista ydinaseita, ja nyt suurin huolenaihe on kuka väärentää koristemunia? Hyvä on sitten, ei kai jokainen päivä voi täyttyä suuresta seikkailusta. Onneksi toisaalla neukkukenraali Orlov (Steven Berkoff) suunnittelee euroopan valloitusta ja on siksi sijoittanut joukkojaan paikkoihin joista temppu onnistuisi mahdollisimman vaivattomasti. Sääli vain etteivät rauhaa kannattavat kollegat ole samaa mieltä (hiton hipit!) ja niinpä Orlov valmistelee projektia siitä huolimatta. Luojan kiitos se Fabergé-muna liittyy Orlovin suunnitelmiin ja siten saadaan Bond sekaantumaan asiaan. Karkoitettu afgaaniprinssi Kamal Khan (Louis Jourdan) on kovin kiinnostunut munista, joten Bond matkaa Intian Delhiin miehen perässä, koska siten saamme eksoottisia maisemia mukaan. Samalla reissulla vietellään Khanin nainen, Magda (Kristina Wayborn) ja tullaan hetkeä myöhemmin myös hänen pettämäkseen. Kohtapuoliin selviää myös, että jopa Khan on vain lakeija (tottakai selkään puukottava) ja naruista vetelee yksityistä jumppa-asuista naisarmeijaa johtava salakuljettaja Octopussy (Maud Adams), joka on jo pelkän sukupuolensa ansiosta aika kova veto ns. seksistisenä pidetylle Bond-sarjalle. Octopussy tekee kuitenkin työnsä vain bisnesmielessä, eikä täten ole läpeensä paha kuten Orlov joka koruväärennösten avulla rahoittaa pomminsa (huh!, olin jo huolissani ettei ydiniskua suunnitella) ja aikoo niillä räjäyttää kaiken mahdollisen tuusannuuskaksi.
Octopussy kuuluu myös niihin Bondeihin jotka luokittelen sarjaan taas yksi Bond ja jälleen parhaiten mieleen ovat porautuneet yksittäiset stuntit tai muut koristelut, kuten vaikkapa se kietaisuhameella kieriminen parvekkeelta alas. Itse asiassa parhaiten tästä elokuvasta jää taatusti mieleen sen nimi, sillä c'mon hei, Octopussy?
Edelliseen osaan verrattuna Octopussyn suurin ero on aika nopea paluu siihen sarjakuvamaisuuteen, humoristisuuteen ja glamouriin josta Erittäin salainen pyrki perääntymään suureellisen Kuuraketin jälkeen. Mukana on siis taas sirkusfriikkipahiksia (kirjaimellisestikin), teknovempeleitä vaikka muille jakaa ja silmää iskeviä koomisia tilanteita kuten vaikkapa se kun käärmeenlumooja soittaa Bond-tunnaria tai kuinka Bond heittää pahiksen piikkivuoteelle ja fakiiri huutaa että pois sängystäni. Joten jos Erittäin salainen oli jo tavallinen Bond-elokuva niin se oli hieman kuin tavallinen tohtori No ja tämä puolestaan tavallinen Kultasormi
Tässäpä jotain mahdollisesti kiinnostavaa. Steven Spielberg on tunnetusti haikaillut mahdollisuutta ohjata 007-elokuva ja oli tarjonnut itseään muun muassa Erittäin salaisen pallille, mutta kunniasta oli kieltäydytty koska perinteen vuoksi luotsaajaksi haluttiin britti. No, Spielberg teki sitten sellaisen pikkuisen seikkailuelokuvan kuin Kadonneen aarteen metsästäjät ja loppu on suurenmoista elokuvahistoriaa. Spielberg ei kuitenkaan unohtanut Bond-innostusta ja se saattoi mahdollisesti ilmetä jo Tuomion temppelin (1984) kohdalla, sillä jokainen sen elokuvan nähnyt muistaa siitä kohtauksen jossa ruokapöytään tuotiin vaikka millaisia länsimaalaisia hirvittäneitä aterioita.
No, kuinka ollakaan vuotta aiemmin ilmestyneessä Octopussyssa on samanlainen kohtaus vain hieman pienemmässä mittakaavassa. Sattumaako? Ei varmastikaan. Ja sama voidaan nähdä myös toisinpäin sillä Octopussyssa on kohtaus jossa pahis heiluttaa miekkaa Bondin edessä ja hän vastalahjaksi vetää nonchalantisti pahista turpaan, joka tilanteena muistuttaa sitä hetkeä Kadonneen aarteen metsästäjissä jossa Indiana ampuu tyynesti miekanheiluttajan.
Ja nyt kun puhutaan vaikutuksista muualle ja muualta niin vuonna 1983 ilmestyi elokuva Krull, jossa käytettiin aika samanlaista teräasetta kuin Octopussyssa (tässä on kyllä myös yhdellä tyypillä sirkkeliteräinen jojo, joka on aika makea vempele).
Entäpä Octopussyssa oleva Khanin harjoittama ihmismetsästys joka on varmastikin Zaroffin koirien innoittama, tai kun Bond heiluu liaaneissa kuulemme Johnny Weissmullerin Tarzan-huudon (joskaan Weissmuller ei muistaakseni itse sitä ole kiekaissut, mutta hänen elokuvistaan se jodlaus kuitenkin on) ja liekö syy Steven Berkoffin Rambo kakkosen paha neukku-roolitukseen Octopussyn paha neukku-roolituksessa, ja jos, niin miksi? Mies on yhtä venäläinen kuin Peter O'Toole aboriginaali.
Octopussy on siis aika itsetiedostava seikkailuelokuva ja suurelta osin varman päälle pelattua eksoottismiljöistä toimintaelokuvaa, mutta erittäin positiivista tässä on se kuinka Octopussy on aiemmin esiintyneen Pussy Gloren ohella jälleen ns. bondtyttö jolla on oikeasti muutakin merkitystä kuin vain olla kaunistus. Joskin Pussy Galorea näytellyt Honor Blackman esitti roolinsa vakuuttavammin, sillä Maud Adams tuntuu aikalailla uskoneen että Octopussy tuli esittää perinteisenä koristeellisena bondtyttönä, kun taas Blackman tahtoi olla kaikin puolin ei vain hahmon käsikirjoitetun merkityksen kannalta tasavertoinen päähahmon kanssa. Vaillinnaisesta esiintymisestä huolimatta Octopussy on hyvä ja vahva hahmo Bondin rinnalle että vastapuolelle.
Tässä vaiheessa Suomen oma Jim Wynorski, eli Visa Mäkinen päätti hypätä leikkiin mukaan ja ohjasi suoraan sanoen yhden merkittävimmistä koomisista bondpastisseista. Ei merkittävä koska se olisi saavuttanut globaalin suosion taikka olisi mitenkään hyvä elokuva, vaan koska selvästikin Bondin innoittamaksi elokuvaksi se on kuitenkin selvästi oma elokuvansa ilman pelkkää apinointia ja ollakseen surkea Bond-laina se on ehdottomasti yksi suurimpia niin huono että hyvä-elokuvia jotta se todellakin jää mieleen kun sen kerran kokee.
"Agentti 000 on ensimmäinen elokuva Suomessa, jolla on suoja-aika tv-esitystä vastaan. Takaamme, ettei elokuva tule tv:stä ennen 31.12.1985!"
Minusta on erityisen huvittavaa, että kuoleman kurvit voisi nimenä ihan yhtä hyvin ollakin oikean Bondin titteli, vaikka sen kurvit-sanan vuoksi yhdistämmekin sen liiaksi jonkinlaiseen seksikomediaan ja tämä varsinkin heidän mielessään jotka tuon elokuvan ovat nähneet. Silti kun miettii 007-elokuvien nimiä kuoleman katse tai kuolema saa odottaa, niin ihan samaa kuolema luo muka sanana jännitystä-kamaa se on.
Ai, minun pitääkin tässä vaiheessa pyytää kaikilta elokuvan ystäviltä anteeksi, sillä on paljastunut että olen ollut yhdessä asiassa tyystin väärässä kaikki nämä takautuvat vuodet kun olen elokuvia katsellut. Katsokaas kun olen jostain syystä ollut siinä uskossa jotta elokuvassa tärkeintä on elokuva, ei esimerkiksi se millaisessa formaatissa se julkaistaan tai onko kyseessä kahden levyn erikoispainos, tai onko se steelbookjulkaisu, tai onko mukana ohjaajan ihohuokosia. Voi miten väärässä olen ollutkaan, sillä tottakai se on tärkeintä että elokuvan saa erilaisilla kansilla kuin millaisena se on yleisesti rahvaalle tarjolla ja kunhan siitä pääsee maksamaan rutosti enemmän jotta saa brittiläisen peltikannellisen version ja vieläpä le grand bleu-versiona niin avot! Tottakai minustakin on kivaa jos elokuvasta saa mahdollisimman kattavan ja ns. täydellisen version haltuunsa, mutta varsinkin viime aikoina olen toistuvasti törmännyt asenteeseen jossa tunnutaan pistettävän kaikki tarmo sille ajatukselle, että tärkeintä on saada se bluray-versio tai juuri steelbook-painos, eikä niinkään se esimerkiksi mitä varsinaista ekstraa se eri versio tarjoaa tai edes onko elokuva itse sen arvoinen. En tiedä, ehkä se on vain tämä minun kasvuni elokuvien kanssa kun ensimmäinen näkemäni Evil Dead kakkonen oli ties kuinka monen kopion kopio-vhs jossa värit valuivat ääriviivojen ylitse ja ne väritkin olivat siinä vaiheessa mustavalkoisia. Ja elokuva oli silti aivan loistava. Väreissäkin tai ilman. Minä kun jotenkin oletan, että hyvä tai huono elokuva on hyvä tai huono elokuva katsoi sen sitten savikiekolta taikka Ralph Fiennesin Strange Days-laitteella. En siis tietenkään enää kuluneen kasetin saadakseni luopuisi parempilaatuisesta Evil Dead 2-painoksestani, mutta tarkoitan vain että jos esimerkiksi toisen version elokuvan leikkaus ei ole erilainen niin silloin siinä on parasta olla sellaista lisämateriaalia joka houkuttelee esimerkiksi formaattipäivitykseen. Liian moni kun tuntuu ostavan elokuvansa vain ulkoisten seikkojen vuoksi, ei itse pääasian ja toki joku kohokuvioinen kansipaperi on messevän näköinen koriste-esineenä, mutta tekeekö se elokuvasta paremman? En minä siis ole kenellekään sanomassa etteikö saisi ostaa elokuvaansa vain nättien kansien vuoksi taikka sen käsityksensä vuoksi, että bluray on jokin Jumalan lahja elokuvalle, mutta ei se silti muuta sitä että minusta on vain aika saatanan tyhmää ostaa tietoisesti kalliilla jotain special edition-painosta jos ei välitä siitä muusta syystä kuin että kannessa lukee special edition. Hitot siitä mitä ekstraa on mukana ja hitot elokuvasta, kunhan pääsee sanomaan omistavansa special edition-painoksen. Niin ja erikoisversioista puheen ollen, vaikka Octopussyn kohdalla elokuva onkin se tärkein asia ja älkää edes muuta koettako väittää, on tämä minun painokseni hieman ärsyttävä julkaisu. Kun aloitin tämän 007-putken niin huomasin yhden elokuvan puuttuvan valikoimastani ja se oli tietenkin Octopussy, jolloin samantien tilasin elokuvan välittämättä siitä mikä versio oli tarjolla. Joskin ainoa jonka tuolloin pikahaulla löysin oli tuo nyt vuorossa ollut ja ihan hyvä se onkin. Se mikä tässä kuitenkin on hieman ärsyttävää on se, että kyseessä on ultimate edition-painoksen puolikas. Kyseessä on siis ihan sama levy samoine lisukkeineen mitä ultimate edition-versiossa on, nyt vain siis puuttuu se kakkoslevy lisämateriaaleineen. En sinänsä valita itse versiosta sillä kahden kommenttiraidan vuoksi se on jo ihan sopivan kattava, mutta se tuntuu vain kovin laiskalta ratkaisulta julkaista levy jollain Salomonin tuomiolla, kuin että olisivat sitten kokonaan karsineet kaikki ekstrat pois ja antaneet täysin vaniljalevyn. Jos kyseessä olisi pelkän elokuvan sisältävä levy tuntuisi mukana oleva traileri ultimate editionista paljon houkuttelevammalta, mutta nyt ne sen version tarjoamat lisät eivät vaikutakaan kovin paljoa lisärahan arvoisilta kun jo pelkkä sen puolikas on tarpeeksi.
Roger Moore on surullinen klovni:
Tähdet: ***
6 kommenttia:
Heh, tuo versio on vähän kuin Universalin Oscar-editiot joissa on vain yksi levy aiemmasta jostain editiosta (Ray on sellainen omistamani) tai jotkin uudelleenjulkaisut joissa on vain yksi levy eikä päivitettyä kansipaperia joka mainostaa useampaa levyä (All The President's Men on sellainen omistamani). Niin ja se Bond 50 setti on Ultimate Editionin ykköslevyt eri levytaiteella ja ne 20 bonuslevyä poistettuna. Kuulemma.
Ihan hieno kansitaide siinä.
Tuota minä en ymmärrä. Ensin kasataan todella vaikuttavan oloinen boksi, oikea keräilijän aarre ja sitten jätetään lisämateriaalit pois jotta se oikeasti olisi keräilijän aarre.
Ultimate editionit ovat varsin mainioita julkaisuja, mutta eivätpä ne hirveästi yhden levyn version omistajia houkuttele kun antavat kuitenkin jo varsin informaatiorikkaat kommenttiraidat ja niillä käytännössä kertovat kaiken sen saman ja enemmänkin kuin mitä kakkoselevyn lisämateriaalit tarjoavat. Ainoa merkittävä ero on kuvan puuttuminen. Olisivat vaikka poistaneet osan kommenttiraidoista tai jopa kokonaan, jotta oikeasti herätettäisiin halua hankkia kattavampi paketti.
Ilmari Saarelaista tulee aina silloin nähtyä, kun kaupungin keskustassa kulkeepi. Pitäisi joskus pysäyttää kaveri, ja kysäistä, että millaista se oli tehdä leffaa Visa Mäkisen kanssa. :D
Hauska elokuvahan tämä ja 000 myös (tosin hieman eri syistä). Jos oikein muistan niin legendaarinen Tapani Maskula kommentoi tätä tyyliin että nyt on Bond-sarjan pohja nähty kun agentti on puettu pelleksi. Eipä ne muutkaan Bondit korkeita arvosanoja häneltä saaneet.
Aikoinaan tilasin Briteistä Hellboy 2:n tuplalevyversion kun halvalla sain. Kuvauksessa sanottiin että siinä on suomitekstitys ja olihan siinä mutta vain ekstralevyllä. Ei sillä tekstien puutteella nin suurta merkitystä ollut, mutta oli se silti aika hölmöä.
Ainakin Mäkisen elokuvia katsellessa voi olettaa kokemuksen olleen vähintäänkin erilainen.
Bondit olivatkin yhdessä vaiheessa niitä elokuvia jotka helposti sivuutettiin ison rahan roskana. Ei taiteellista arvoa.
Lähetä kommentti