keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Elät vain kahdesti (You Only Live Twice, 1967)

Kunhan James Bond on ensin kehunut sänkykumppanilleen, että japanilaiset naiset maistuvat erilaiselta kuin muut, hänet ammutaan. Ymmärrettävää.
Kyseessä on tietenkin vain harhautus jolla Bond saisi hieman työskentelytilaa ja se toimiikin varsin hyvin. Ainakin sen aikaa kun Bond matkaa Japaniin, jossa ilmeisesti jo olikin?  Eli suunnitelmalla ostettiin aikaa jotain kolme, neljä minuuttia? No kuitenkin, joku on varastanut avaruusraketin ja ilmeisesti sen sisältämän suuren pommin, ja se jokin on tietenkin SPECTRE, joka aikoo jatkaa tutulla linjalla. Siispä jälleen kerran Bondin on estettävä maailmantuho, joka vie ninjajoukkojen kanssa tulivuoren sisällä olevaan SPECTREn avaruuslaitokseen ja yhdessä vaiheessa kaikkea johtavan SPECTREn ykkösmies Blofeldin (Donald Pleasence) kissa vetää hepulin ja miehellä on selviä vaikeuksia pitää pussysta kiinni.
On se muuten kätevää kuinka pahikset varustavat kaiken itsetuhomekanismeilla, ettei Bondinkaan tarvitse lopulta kuin vain nappia painaa tai vipua vääntää ja siinä meni taas kaikki viemäristä alas.

Elät vain kahdesti aloittaa aika räväkästi tappamalla Bondin, joka onkin kieltämättä aika tehokkaasti tehty kohtaus ja valekuolema perusteltiin varsin hyvin tarkoituksena harhauttaa vastustajaa, mutta kyllähän me kaikki tiedämme että koska se kohtaus vedettiin ns. puun takaa oli sillä myös jälleen kerran suunnitelmissa tehdä sama aiemminkin tehty nenästä veto katsojalle. Se ei sinänsä toimi kuin korkeintaan kaikkein ruusunpunaisimpien lasien läpi katsovien sinisilmien kohdalla, sillä koska sama temppu tehtiin vähintäänkin yhtä agressiivisesti jo Istanbulissa ja hyvin laimeasti Pallosalamassa ei sitä enää pidä laisinkaan yllätyksenä. Sinänsä kelpuutan kyllä kohtauksen sen onnistuneen vauhdikkaan toteutuksen ansiosta sekä tottakai selityksenä antaa agentille muutama minuutti etumatkaa. Joskin se on samalla osoitus siitä kuinka kaavamaiseksi 007-elokuvat ovat jo muuntuneet ja kun jo Pallosalaman kohdalla kritisoin sitä kuinka se pelasi varman päälle, on Elät vain kahdesti täsmälleen samoilla linjoilla. Visuaalisesti se on näyttävä eksoottisine tapahtumapaikkoineen, kaikenlaisine lavaste-, tarpeisto- ja tehostetemppuineen, enkä hahmojen taikka heidän esittäjiensä kohdalta löydä ainakaan suurempaa nipottamista. Kyseessä kun on jälleen vahvasti viihdyttävä agenttiseikkailu, mutta kun esimerkiksi 40 minuutin aikana Bond on jo kolmasti nauttinut drinkin ja joka toinen kohtaus on tuntunut sisältävän jonkinlaisen ansaluukun, tms. on Elät vain kahdesti välillä liiaksikin turvaverkon kaltainen elokuva. Onhan James Bond tietenkin aikalailla tarkoitettukin joka alan mestariksi ja voi varmasti tehdä vedestäkin viiniä, mutta niin kauan kun Marvel ei Bondeja tee olisi kiva uskoa edes hetken miehen olevan lihaa ja verta, ja siten kohtalona voisi olla myös lopullinen. Toki se on mukavaa kun faneja miellytetään, mutta ilman tietoa taikka tietäen siitä mitä tuleman pitää olisi jo viidennen elokuvan kohdalla syytä pistää hieman riskejä peliin ja osoittaa kuinka halutaan kehittyä muuallakin kuin vain kassavirroissa.
Ei tämän kohdalla tarvitse pelätä sitä etteikö viihtyisi ja yhdessä suhteessa kyseessä on suosikki-Bondini, sillä mitenkään vähättelemättä menneiden ja tulevien 007-seikkailujen musiikkia (esim. Kultasormen Dawn Raid on Fort Knox on erinomainen sävellysteos), mutta kokonaisuutena John Barryn musiikki tämän nimenomaisen osan kohdalla on mielestäni parasta mitä Bondeissa on esiintynyt tähän päivään mennessä.  En siis puhu tunnuslaulusta, bondteemakappaleen sovituksesta taikka joistakin yksittäisistä sävellyksistä vaan nimenomaan siitä millainen koko elokuvan musiikki on ja Elät vain kahdesti on sillä saralla mestarillinen. Sen soljuva, aaltoileva hieman aasialaissävytteinen musiikki on kaunista kuin nainen jonka Bond ihan varmasti kellistää sänkyynsä. Perkeleen pelimies! Ei ihmekään, että äijää ammutaan heti eikä kohta.

Vaikka 007-elokuvat ovat jo tähän mennessä tarjonneet runsainmitoin materiaalia parodioihin ja imitaatioihin, niin Elät vain kahdesti tuntuu suuren tavoittelussaan ja itsensä toistossaan olevan jo itse jos ei nyt varsinaisessti komediallista versiota itsestään niin ainakin sen verran vahvasti kieli poskessa tehdyn oloinen, että se harhauttaa luulemaan olevansa parodia. Repeän nimittäin edelleen kohtaukselle jossa Bond näyttää kasvonsa sen jälkeen kun hänet on muutettu japanilaiseksi. Mieshän näyttää ihan vulcanuslaiselta!
Elä kauan ja menesty.
Mutta sen ohella se määrä mikä tässä on niitä salaisia koulutuspaikkoja ja ydinlaboratorioita täynnä milloin minkälaisia univormujoukkoja on elokuva vahvasti koominen pelkästään jo sen pitsattoman grandiosan tunnelman vuoksi. Tämähän on kamaa jota sijoitettiin jopa American Ninja-sarjaan ja esimerkiksi Chuck Norrisin Octagoniin. Siihen kun lisätään hullunkurisien oloinen suunnitelma varastaa avaruusraketteja, Blofeldin toimiston piraija-allas ansaluukkuineen ja se miten Blofeld ryhtyy itse fyysiseksi toimintapahikseksi, on Elät vain kahdesti jo jonkinlainen sokeriyliannostus.
Donald Pleasence on se näyttelijä jonka yhdistän ensimmäisenä Blofeldiin ja ihan hyvin hän roolistaan suoriutuukin, mutta sori, se kuinka hänestä tulee varjoissa lymyämisen sijaan tappelupukari ei sovi laisinkaan hahmon tyyliin olla kaikkien yläpuolella oleva nukkemestari, vaan hän on vain joku Bebop tai Rocksteady. Nyt se ei ole vielä niin paha asia, mutta tulevaisuudessa Blofeld muuttuu lähes Dr. Evilin kaltaiseksi vitsiksi. Joskin ennen sitä hänellä on ainakin tässä tapauksessa yksi elokuvan parhaimmista repliikeistä kun SPECTREn avusta maksava paha Japanilainen rosvoparoni pitää lisärahan vaatimista kiristyksenä, toteaa Blofeld siihen kylmästi "extortion is my business."

Kun edellisen elokuvan kohdalla mainitsin itse Bondin kohdalla muutokseksi pehmentyneen luonteen ohella hatun pois jättämisen, niin aseenpiippu-introssa päähine edelleen esiintyy ja elokuvassa itsessään tehdään jälleen se hatun heittäminen naulakkoon-temppu, niin on hattu kuitenkin eri ja varsinaisen pukeutumiskoodin suhteen se ei enää ole näyttävästi esillä. Onhan Bondinkin seurattava muotia, koska tässä vaiheessa 007-brändi oli jo niin iso juttu että markkinoilla oli kaikkea Bond-housuista Bond-takkiin ja näin ollen ajan virtauksissa luovimisen ohella Bond kasvatti muotiaaltoja. Fedora oli nyt passé. Kuulitteko WOW-fanit?

Koska 007 on kaikkien tuntema ilmiö pyysinkin tästä syystä joiltakin kanssabloggareiltani kommentteja, muistoja, tms. liittyen Bondeihin ja kiitollisena niistä ripottelenkin näitä vierailijapuheita sopiviin väleihin:
"Conneryn Bondeista suosikkini on "Elät vain kahdesti" koska ninjat. Liekö se sitten ollut se ensimmäinen ison budjetin elokuva jossa itämaisia taistelulajeja esiteltiin länsimaiselle yleisölle."
Tuo ninjailu oli muuten penskana minunkin mielestäni yksi tämän elokuvan cooleimpia juttuja ja pidän siitä edelleenkin, vaikka nyt katsonkin asiaa hieman samanlaisena seikkana kuin Eiffel-tornin heittäminen mukaan jokaiseen Ranskaan sijoittuvaan elokuvaan. Kyllähän sillä luodaan paikan tunne, mutta juuri muuta perustelua en sellaisella yleensä keksi. Mutta hei,,, Japani plus ninja on yhtä kuin japanilainen ninja, ja se on hyvä. Tässä kuitenkin Die Antwoordin Ninja, joka hänkin on hyvä:
Mies näyttää aina vanhalta nahkarukkaselta.
Mutta ninjoihin liittyen mielestäni yksittäisistä kohtauksia tehokkain on juurikin Bondin kohdistuva murhayritys jossa käytetään vanhoihin ninjasalamurhiin liitettyä tappokeinoa, jolloin myrkkya lasketaan lankaa pitkin nukkuvan ihmisen suuhun. Se jos mikä tuntuu sopivan salaiseen osaan salaisen agentin toiminnasta.

Niin ja vaikka tässäkään elokuvassa ei voi sanoa olevan varsinaisesti kaksimielisiä naishahmojen nimiä, on kuitenkin mainittavaa että prominentit aasialaiset bondtytöt (ei siis pahista esittävän Karin Dorin Helga Brandt) ovat nimiltään Aki ja Kissy, joista kun tietää ensimmäisen olleen alunperin Suki voidaan vetää tuhmaa sanaleikkiä Suki Kissy, Suki Pussy ja tiedättehän Suck my pussy. Hei, syyttäkää siitä Bondin tekijöitä, älkää minua. Eikä tämä vitsi taatusti jäänyt huomaamatta Austin Powersin tekijöiltäkään vai mitä:
Ja vielä palatakseni hetkiseksi Bondin jonkinlaiseen itseparodisuuteen ja tästä mainitsen jotain vastaisuudessakin, niin jo tavaramerkiksi nousseissa poseerausmaalausjulisteissa on nähtävillä selvää itsetietoista koomisuutta kun katsoo miten chillisti Bond asemansa sekä tilanteensa ottaa:

Tähdet: ***

10 kommenttia:

Waltsu kirjoitti...

Tuntuu, että tuossa vaiheessa Bond on ehkä jo noussut niin suureksi ilmiöksi, että tämä leffa onkin tehty tarkoituksella itseään tiedostavaksi... Ehkä...

...noir kirjoitti...

Kyllä minä uskon niin ja parempihan se onkin, että itse tiedostavat oman koomisuutensa kuin ajautuisivat siihen harhaluuloon, että voisivat jatkaa iäisyyden samalla tiellä laput silmillä.

Tuoppi kirjoitti...

Secret Service Sunglasses. Eräänlaiset työsuhdeaurinkolasit siis.

...noir kirjoitti...

Teepä kuvahaku sanoilla Daniel Craig lolly ja kadu loppuikäsi. Siinä on varmasti friikein Bond-oheistuote.

Tuoppi kirjoitti...

Voi kiesus sentäs...

Nimetön kirjoitti...

Kun kerta käsittelet Bond-leffoja tämän kuun aikana niin käytkö läpi vain nämä viralliset Bondit vai tuleeko jälkikäteen myös ne "epävirallisiksi" luokiteltavatkin?

...noir kirjoitti...

Yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain viralliset, koska siinäkin on jo aikamoinen urakka läpikäytäväksi. Sivuhuomautuksia muihin jotenkin bondeihin liittyviin elokuviin teen, mutta en yksilöi niitä omiksi postauksiksi, enkä ainakaan kokonaisiksi ns. arvosteluiksi.

Graduated Cylinder kirjoitti...

Heh, on ne hurjat nilkkalihakset Bondilla.

Sikäli oli sääli ettei alkuperäiskirjan lopussa esiintynyttä Bondin muistinmenetystä hyödynnetty tässä tai muissa filmeissä. Se olisi muuttanut kaavaa hieman seuraavaa osaa ajatellen kun Bond olisi jokamiehenä selvitellyt henkilöllisyyttään.

...noir kirjoitti...

Hauskaa on, että taiteilija on selvästi tarkoittanut kuvan olevan noin päin koska takinliepeen avulla osoittaa missä suunnassa alaspäin on. Kenties Bondin pitäsikin vetää jotain nilkkojen kunto-ohjelmia.

...noir kirjoitti...

Niin ja mitä tulee siihen muistinmenetysideaan, vuonna 1980 ilmestyi Bourne Identity, joka vihdoin sen teki.