Erittäin salainen (For Your Eyes Only, 1981)

Brittiläinen tiedustelualus upotetaan ja sen ohessa pari viranomaisia auttanutta tutkijaa pistetään hengiltä, jolloin James Bond (Roger Moore) matkaa Kreikkaan etsimään teoista vastuussa olevaa palkkatappajaa nimeltä Gonzales (Stefan Kalipha). Tappaja tulee kuitenkin tapetuksi ennen kuin Bond ehtii tekemään mitään ja tästä vastuussa on niiden murhattujen tutkijoiden kostonjanoinen tytär Melina (Carole Bouquet). Ei, siis Bucket vaan se lausutaan bukee.

Samalla tulee kuitenkin selväksi, että Gonzales oli vain palkollinen ja todellinen syypää on joku vielä tuntematon henkilö. Bond ja koominen apulaisensa Luigi (John Moreno), ei siis it's a-me, Mario! vaan Luigi rupeavat jäljittämään paikalla nähtyä erityisen ilkeää terroristia Locqueta (aivan loistavan kylmän oloinen Michael Gothard) ja kenties tässä tehtävässä voisi kreikkalaisesta rosvoparoni Kristatosista (Julian Glover) olla apua. Tiet risteävät jälleen Melinan kanssa joten hittoako tässä enää Luigia tarvitaan, että piss off vaan. That's a spicy meat-a-ball!

Yhdessä Melinan kanssa Bond selvittää, että sehän on tietenkin Kristatos joka on kaiken pahan takana ja syynä kaikkeen on... no, ei sillä ole oikeastaan väliä, riittää kun tietää Kristatosin olevan rikas ja paha.

Tämä on rakastettuni ohella jo toinen Mooren 007-elokuva joka menee minun silmissäni kategoriaan vain yksi 007-elokuva muiden joukossa, jolloin vaikka itseäni toistellen kyseessä on jälleen varsin mainio agenttiseikkailu ja erittäin sopivaa kevytviihdettä Moorelle, niin taaskaan en pystyisi selittämään mikä Erittäin salaisen varsinainen tarina on. Joku iso paha uhkaa ja Bond estää. Eh! Mukana on ihmevempeleitä ja muutama mieleen jäänyt stunttitemppu. Sitä samaa on jokaisessa Bondissa, mutta mikä tässä on sitä erilaista on minulta unohduksissa aina siihen hetkeen saakka kunnes elokuvan uudelleen katson, eikä se silloinkaan ole erilainen. Tämä on sikäli mielenkiintoista omasta näkökulmastani katsellen, koska kuten jo aiemmin mainitsin on Erittäin salainen ensimmäinen itse ostamani Bond-elokuva kauan, kauan sitten ja jos kerran sen muistan, miksi en sen sisältöä? Ja täysin siihen liittymättä minusta on kiehtovaa myös se, että vaikka Bond-elokuvista tehtiin sarjakuvasovituksia ja niiden päähenkilöksi kyllä piirrettiin elokuva-albumeita varten oikeat esittäjät, niin tavallisissa Bond-sarjiksissa (ts. elokuviin/kirjoihin liittymättömät tarinat) Bond piirrettiin edelleen Mooren aikakaudellakin usein Sean Conneryn kasvojen mukaan.

Edeltävä kuva on netistä otettu esimerkki minkälainen se piirros on, ei liittyen julkaisuvuoteen taikka tiettyyn tarinaan, sillä vaikka kyseessä on kertomus jonka filmatisoinnissa esiintyikin Moore niin itse sarjakuva edeltää vuoden 1958 toteutuksena jopa Connerya aikaa. Mikä saa tietenkin tuumimaan piirrostyylin olleen joko sattumaa Conneryn osalta taikka esikuvana on ollut vaikkapa Teräsmies? Mutta uskoakseni osa Bond-sarjakuvista joissa J.B. näytti Connerylta tehtiin kun Moore oli jo ottanut ohjakset, mutta pois lukien ilmeisesti ne elokuva-albumit oli sarjakuvabond muutoin edelleen vahvasti Connery. Tässä kohtaa minulla ei kuitenkaan ole kouriintuntuvia todisteita esitettäväksi ja jopa itsekin epäilen itseäni, sillä koko väitteeni oikeutus pohjautuu muistikuvaan jossa joku Bond-sarjakuvan tekijöistä, tms. kertoi, että Bond piirretään Conneryksi Mooren sijaan koska Connery oli helpompi piirtää. Tämän olen todennäköisesti bongannut juuri suomenkielisestä Bond-sarjakuvasta, joten jos jollakulla niitä lehtiä on saattaa hän hyvällä onnella löytää jotain pulinoitteni tueksi. Jos ei, niin tässä kuva James Bond-figuurista mallinaan gigantismista kärsivä Sean Connery:

Sisänsä en pitäisi kaukaa haettuna ajatusta, että Bond piirrettäisiin Conneryn mukaan vain koska se olisi helpompaa, sillä sitähän se olisi ollut jo sysytä että olemassa oli jo valmis Connerybond-malli jota olisi helppo jatkaa. Ei tarvitse luoda uutta runkoa ja kun katsoo miten kökösti Bond-sarjakuvat oli yleensä piirretty (ts. nopean näköisesti) ei sen kohdalla varmastikaan taiteellinen kunniatunto ollut yleensä kovinkaan korkea.

Mutta tosiaan, mitä tulee Erittäin salaiseen niin se on mielestäni vain rutiinibond. Koska kuten jo osoitin niin kyseiseen elokuvaan itselläni on jonkinlainen omakohtainen suhde, olisin sitä suuremmalla syyllä hyvilläni jos voisin kertoa elokuvassa olevan jotain muutakin erityistä kuin jotkut hyvin tehdyt stuntit taikka kaukokaipuuta herättävät eksoottiset kuvauskohteet, mutta eipä tässä oikeastaan mitään niitä ihmeellisempää ole. Onhan toki niissäkin jo paljon ja esimerkiksi kohtaus jossa Bond pitää huolen siitä kuinka autollaan jyrkänteen reunalle jumiutunut pahis pääsee putoamaan kuolemaansa on hyvinkin tehokas, kuuluen kaikessa lupatappaamaisuudessaan ja tylyydessään koko 007-sarjan parhaimmistoon. Vaikka tämä kuulemma vaivasi etenkin Moorea joka oli (syystäkin) ylpeä maineestaan ja siitä ettei hänen Bondinsa ollut kylmäverinen tappaja. Joskin sekin on vain koriste ja itse kakku sen alla on toki hyvää, mutta edelleen sitä samaa mansikkakermapaakelsia jota tulee aina jokaisessa kissanristiäisissä syötyä. Ymmärrän tietenkin, että Kuuraketin hulabaloon jälkeen piti perääntyä jotta voitaisiin taas kasvaa, mutta tietenkin juuri aiemman suureellisuuden ja hysteerisen iloittelun jälkeen ns. tavallinen agenttiseikkailu on väkisinkin hieman laimea kokemus. Se vain oli tehtävä jotta voidaan jatkaa jonkinlaisesta umpikujasta johon Kuuraketti Bondin vei. Suurimmat kehut, joskin nekin hieman tietyllä varauksella annan sille, että perääntyessään Erittäin salainen teki kuitenkin jotain sillä hetkellä hienoa ja koetti osoittaa 007-elokuvien olevan jonkinlaista kronologista jatkumoa jossa aiemmat teot ja tapahtumat kulkevat mukana. Jokin Connerysta muistuttava hatun heitto ei sitä ole, mutta käyminen Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa-osassa kuolleen vaimon haudalla on. Olen kuitenkin hieman varauksellinen tämän hyvyyden suhteen, sillä vaikka se toimiikin vielä nyt niin en voi olla samaan aikaan ajattelematta sitä teoriaa kuinka James Bond on vain peitenimi ja siten selitetään miten useampi ihminen (ts. näyttelijä) voi olla tarpeen vaatiessa James Bond. Pidän tästä ajatuksesta jo siksikin, että sen perusteella ei tarvitse syvemmin miettiä tarinoiden jatkuvuutta, mutta se selittää myös sen miksi James Bond voi olla kaikesta tunnettavuudestaan ("Bond, James Bond") huolimatta edelleen salainen agentti ja sillä saadaan myös selitettyä joitakin yksittäisiä eräänlaisia neljättä seinää rikkovia kohtauksia, kuten sen kun Lazenby omassa osassaan toteaa ettei näin käynyt sille toiselle hepulle. Ei tietenkään, koska kyseessä oli eri mies, ei hän itse. Mutta vielä Erittäin salaisen kohdalla sen tarinoiden yhteenkuuluvuuden hyväksyn mielelläni, varsinkin kun Lazenbyn jälkeen se tahdottiin niin tarmokkaasti unohtaa.

Elokuvan ekstroja katsellessani tuumin kuinka ohjaaja John Glen näyttää kovasti näyttelijä Kevin McCarthylta:

Tässä on mukana se kaikkein naurettavin Blofeld-juttu mitä Bondeissa on ollut ja sekin on seassa aivan turhaan kokonaisuudesta irtonaisena tapahtumana. Se lieneekin mukana vain jotta saadaan osoitettua sitä 007-tarinoiden yhteenkuuluvaa jatkuvuutta ja sillä siten lyödään tavallaan loppu Blofeldille, jolloin kun tämä tilanne tapahtuu heti introssa Bondin vierailtua vaimonsa haudalla lienee olettamukseni aika faktan oloinen. Bond nappaa helikopterin jalaksella pyörätuolissa olevan Blofeldin ilmaan ja pudottaa miehen tehtaan savupiippuun.

Tuo on tuota... no, se on idioottimainen kohtaus. Mutta on se samalla aika hauska.

Musiikista (Bill Conti) pitää mainita sen verran, että vaikka diskon kulta-aika olikin jo ohitse niin Erittäin salaisessa on aikalailla diskomainen fiilis ja siihen henkeen Sheena Eastonin esittämä letkeän löysä tunnuslaulu sopii ihan kelvollisesti.

Mainiona triviana se, että Charles Dance (ensimmäisessä teatterielokuvaroolissaan) on yksi tarinan mitättömistä rivipahiksista.

Tähdet: ***

Erittäin salainen