maanantai 3. lokakuuta 2016

007 ja Kultasormi (Goldfinger, 1964)

Kunhan James Bond (Sean Connery) on saanut tehtaan räjäytettyä on aika loman, joka keskeytyy heti kun mies määrätään tarkkailemaan kultafanaattista rikollismiljonääri Auric Goldfingeria (Gert Fröbe), joka ei kestä häviötä missään muodossa ja muun muassa tapattaa maksetun naisystävänsä koska Bond vietteli hänet (naisen, ei Auricia). Tietenkin tappo piti suorittaa suku- ja lempinimen Kultasormen mukaisesti maalauttamalla naisen keho aurumilla ja tukehduttamalla hänet siten. Myöskään Bond ei ota häviötä suotuisasti ja tapaus muodostuukin hänelle henkilökohtaisemmaksi taisteluksi, sillä kukaan, ei kukaan muu kuin Bond itse tapa naista jonka hän on hurmannut. Bond hivuttautuu Kultasormen seuraan valheellisella suunnitelmalla hankkia miehelle natsikultaa ja kuten Roope Ankan kohdalla sana "ilmainen" avaa kaikki ovet myös Kultasormi lentää lankaan heti kun mainitaan jotain kultaan liittyvää. Tai saattaisi lentää jos hänen kulta-ahneutensa ei sisältäisi jotain paljon suurempaa kuin yhden julkisen salaisen agentin tappaminen. Kultasormi on kerännyt rikollista joukkorahoitusta voidakseen tehdä suurenmoisen ryöstöretken Fort Knoxin kultavarastoon. Tai niin hän ainakin uskottelee rahoittajilleen.
Apunaan Bondilla on kullalla tapetun naisen heti kuoleva kostonjanoinen sisar (Tania Mallet) ja toimistolta saadu auto täynnä kaikenlaisia hullunkurisia kommervenkkejä ja vastassaan samoalainen korealainen tappavaa silinterihattua heittävä painija Oddjob (Harold Sakata), muuten vain tappava ja hurmaava Pussy Galore (Honor Blackman), kulkusia leikkaavaa lasersäde ja tietenkin itse herkästi hermostuva Kultasormi. Spoileri: seuraavan elokuvan nimi ei ole Kultasormen paluu.

Kultasormi on monien mielestä se paras 007-elokuva (joskin Sean Connery ja Lois Maxwell ovat sanoneet omaksi suosikikseen tuon edellisen Istanbulin seikkailun) ja vaikka en nyt pidäkään tätä sinä parhaimpana Bondina niin ainakin elokuvia järjestyksessä katsoessaan tämä on varmasti se ensimmäinen todella mieleenpainuva Bond-elokuva.
Totesin jo Istanbulin kohdalla mukana olleen sarjakuvamaisia pahiksia, teknolelujen määrän ja erikoistehoste-elokuvallisuuden kasvaneen sekä Monty Normanin Bond-tunnussävelmän saaneen rinnalleen heti perinteiseksi muodostuneen elokuva elokuvalta vaihtuvan Bond-laulun, mutta vaikka siinä olikin niitä sarjakuvamaisia pahiksia, niin aika vähän he itse olivat tekemisessä Bondin kanssa (pois lukien tietenkin Robert Shawn esittämä apulainen) kun tässä tapauksessa kyseessä on enemmänkin kuin jonkin nimettömän apulaisen sijaan tohtori No tai Blofeld kohtaisivat Bondin enemmän samanlaisessa tilanteessa kuin mihin ne kasvottomat apulaiset lähetetään. En tarkoita niinkään käsirysyä, tms. vaan ylipäätään kunnollista kohtaamista vihollisten kesken. Istanbulissa pääpahis ei koskaan tavannut Bondia, emmekä me katsojat edes näe häntä ja tohtori No puolestaan pysyi suurimman osan elokuvasta piilossa ja lopussakin kun hän tuli esille kohtasi Bond silti lopputaistossa enemmänkin niitä geneerisiä pahisapulaisia. Nyt vuorossa on se oikea pelin loppupomon kohtaaminen, joten se on siinä mielessä palkitsevampaa sekä lopullisempaa. Niin ja mitä tulee esimerkiksi sellaiseen friikkiapulaiseen mitä Shawkin edusti on Kultasormen Oddjob jo pelkkää nimeään myöten enemmän se minkä odottaakin Bondissa olevan ja myöhemmin etenkin Rautahampaan kohdalla tämä hahmoidea saavutti huippunsa.
Huom. Oddjobia ei tule sekoittaa saksalaiseen industrialyhtye Haujobbiin. Tietääkseni jälkimmäinen kun ei käytä silinterihattuja. Muuten ovat kyllä kuin kaksi marjaa.
Siinä missä teknolelut pääsivät jo kunnolla esille Istanbulissa olivat ne silti aika pieniä vempeleitä ja siten tavallaan ymmärrettäviä kun mukana on salaista agenttia, mutta tässä tappava kultasädebondage on jostain sieltä todellisuudesta jonne pääsemiseen tarvitaan ihan sikana rahaa, aikaa ja hallusinogeeneja. Eli nyt ollaan oikeasti agenttifantasiassa, eikä vain sinne pyrkimisessä. Ja mitä tulee tunnuslauluun niin vaikka pidänkin edellisen elokuvan From Russia with Love-veisusta on se vielä aika hillitty ja jätetty elokuvan päätökseksi kuin jonkinlaiseksi lempeäksi laskuksi kaiken edeltävän syöksylaskettelun jälkeen, kun taas nyt Shirley Basseyn esittämä iskusävelmä on syystäkin nostettu elokuvan sisäänheittäjäksi ja siihen on lisätty se räjähtävä glamour joka istuu näyttävään alkutekstiosuuteen kuin jalka täsmälleen sopivan kokoiseen ja hyvältä tuoksuvaan kenkään. Toisin sanoen sen lisäksi, että Kultasormessa järjesteltiin palikoita hieman eri paikkoihin päätettiin siinä korostaa entisestään niitä näyttävimpiä asioita ja suurelta osin juuri pistämällä vielä edellisiä enemmän huomiota eräänlaisiin punchlineihin muodostui Kultasormesta erityisen hyvin mieleen jäävä elokuva. Kuka muka unohtaisi kultamaalatun Shirley Eatonin ja se jos mikä on visio jolla myydään elokuvaa.
Taikka Myytinmurtajia heidän omalla versiollaan.
Jaiks! Anteeksi hetkiseksi, poistun pesemään silmäni. Kunhan olen ensin repinyt ne irti päästäni.
Ja nyt kun olen tyystin sokea voin jatkaa eteenpäin.
Ei ole vaikea sanoa, että jos olisin nähnyt Kultasormen silloin kun se oli vasta kolmas Bond-leffa (edellyttäen että tässä skenaariossa olisin elokuvaa ymmärtävässä iässä, eli 87-vuotias enkä esimerkiksi kolme, jota en sitäkään ollut vielä vuonna '64) olisin varmasti pitänyt siitä silloinkin kuin hullu puurosta, koska pidin tästä kovasti silloinkin kun sen joskus ala-asteella ensimmäistä kertaa näin. Tosin jos vertaan Bond-elokuvasarjaa johonkin toiseen useamman osan osakseen saaneeseen elokuvaan joka sijoittuu uusina tapauksina kasvuajalleni, huomaan kerta toisensa jälkeen pettyväni siihen kuinka elokuvasarjat kerta toisensa jälkeen näkevät ainoaksi kasvumahdollisuudekseen massan kasvattamisen eikä henkisyytensä. En tällä tarkoita sitä ettäkö James Bondin olisi pitänyt Istanbulin jälkeen päättää pysytellä sängyssä vaimonsa kanssa kunnes rakkaus ja rauha voittavat, vaan sitä tavanomaista kitinää siitä kuinka elokuvatekijät rupeavat aina tarinan sijaan keskittymään tehosteisiin. Enkä väitä ettäkö Kultasormessa olisi vähätelty tarinaa visuaalisuuden vuoksi sillä ymmärrettävästi sillä oli apunaan jo valmis kirja eikä juonta tarvinnut kirjoittaa vain saadakseen jatko-osa aikaiseksi, mutta vaikka Kultasormi tekeekin tehtävänsä vakuuttavasti olisin ollut silloin aivan samalla tavalla huolissani siitä, että pitääkö näitä nyt katsoa enää vain silmäkarkkeina vai saisinko jotain ajateltavaakin, koska kyllähän Kultasormi on jo elokuva jonka tehostetemput ovat seikkoja jotka välillä valitettavankin usein nousevat muita korkeammalla kun elokuvasta keskustellaan. Sanon tämän jo senkin pohjalta, että kun videovuokraamoaikoinani juttelin asiakkaiden kanssa Bondeista niin sen ohella kuinka kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että Daniel Craig tulee olemaan Bond-sarjan kuolemaksi tuli kaikilla mieleen aina sellaiset asiat kuten kultaiseksi maalattu nainen, Rautahammas ja esimerkiksi krokotiilien päältä juokseminen. Niin ja punaniskakyttä. Eli oikeastaan vain ne punchlinet, ei se varsinainen runko joka sellaista edelsi. Siltikin minä en taaskaan ole suuremmin valittamassa, koska ymmärrän Bondin kaltaisen hahmon kohdalla tällaisen ns. tehostepainotteisen kasvun. Tai ymmärrän ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Kun se kaiken lisäksi tehdään siten ettei sen vuoksi heitetä lasta pesuveden mukana, eikä vain kuvitella että koska yleisö tykkäsi tästä niin laitetaan sata sellaista lisää, vaan pyritään edelleen parantamaan sitä aiempaa kuin vain kiillottamaan niin kyllä Kultasormi on kaikilta osin todella peukutuksen arvoista viihdyttävää agenttitoimintaa. Vaikka salainen osa siitä onkin nyt viimeistään niin julkista, että Bond voisi esiintyä vaikkapa lehtien kansissa ja todella aikansa loppuun käyttäneessä Big Brotherissa. Kännissä. Syyttäen tabloideja uransa tuhoamisesta... ja Lindsay Lohania.

Niin ja tässähän tuli todenteolla mukaan myös muotijutut kun tärkeäksi seikaksi alkoivat nousemaan halut saada myytyä samaa viinaa, kelloa ja autoa mitä Bondikin kulutti ja jos ei ollut varaa samanlaiseen oikeaan autoon niin lelukin kelpasi.
Minullakin oli penskana tuollainen Aston Martin-lelu ja hauskaa on se, että jos se kerran joskus muinoin kelpasi kun ei ollut varaa oikeaan niin eipä monella taida olla varaa tuohon alkuperäiseen leluun vaan nyt pikemminkin siihen oikeaan autoon. Se oli aika makea ja mahdollisesti inspiroi myöhempää MASK-lelusarjaa?

Vaikka nyt jotenkin peräänkuulutan hieman rajatumpaa fantasiaa Bondin kohdalla (mikä kuulostaa välillä absurdilta vaatimukselta) niin olin aika pettynyt kun Istanbulissa ei esiintynyt yhtään pikkutuhman kuuloista naishahmon nimeä, sillä vaikka Tatiana olikin todella nätti nainen niin ei siitä nimestä saanut kaksimielistä kuvaa kuin hieman väkisin sanomalla vaikkapa Tatjana tahdotko olla mun patjana ja sekin vitsi tuli vasta Tatjana-popparin mukana. Kai te kaikki muistatte hänet? No ei sillä väliä, mutta kun tohtori Nossa oli Honey Ryder niin miksei Tatianakin voinut olla jotain samanlaista. Onneksi Kultasormi otti vahingon takaisin yhdellä kaikkien aikojen parhaimmalla nimellä: Pussy Galore.
Tässä tuoksuu vahvasti Russ Meyer.
Ihme kyllä tuo tulee mielestäni vasta kakkosena mitä tulee veikeisiin naisten nimiin 007-sarjassa, mutta siitä lisää vasta kun aika koittaa.
Pussy Galore muuten on aivan loistava vastahahmo Bondille. Kyvykäs, älykäs ja kaunis. Toisin sanoen jos hän olisi myöskin agentti, olisi hän jonkinlainen naisversio Bondista. Mutta vähintäänkin hän on ensimmäinen esimerkki vahvasta naishahmosta Bondissa ja vaikka kunnia elokuvien vahvasta isosta naishahmosta annetaankin usein Alienin Ripleylle on Pussy Galore aiempi osoitus kyvykkäästä ja omapäisestä naistoimintasankarista. En tahdo vähätellä edellisten elokuvien ns. Bond-tyttöjä, mutta Pussy Galore on ensimmäinen heistä joka pistää Bondille kunnolla hanttiin ja nappaa kohtauksia itselleen muullakin kuin ulkonäöllään. Hänen olisikin suonut tekevän myöhemminkin jonkinlaista vierailua 007-sarjassa.
Niin ja nimistä puheen ollen, minusta on hyvin huvittavaa kuinka Oddjob on ainakin tässä dvd-julkaisussa käänetty Hanslankariksi. Okei, sitähän se tavallaan tarkoittaa, mutta nythän Oddjob ei vain tee odd jobeja vaan se on hänen nimensä. Eihän Saku Sammakkojaan ole Water Creature, tms.

Yksi seikka jota en koskaan ole ymmärtänyt niin Bondeissa kuin jenkkielokuvissa ylipäätään on se, että usein jos siellä on joku näyttelijä jonka äidinkieli ei ole englanti niin hänet on pakko dubata vaikka näyttelijä olisikin jo lausunut nauhalle repliikit englanniksi. Niin tehtiin tässä elokuvassa Gert Fröben kohdalla, niin tehtiin tohtori Nossa Ursula Andressille, niin tehtiin Istanbulissa Daniela Bianchialle ja uskokaa tai älkää, samoin tehtiin Mad Maxissa Mel Gibsonille. Ettei sitä tarvitse edes olla ei-englanninkielinen, riittää pelkkä vahva aksentti ja heti jenkit ovat pihalla kaikesta. Eagles of Death Metalin sanoin "shit, goddamn! i'm a man, i'm a man" he kuitenkin muka ymmärtävät kun Adam Sandler mumisee. Tai kenties Sandlerin suosio onkin juuri siinä etteivät he ymmärrä. Olen kyllä ollut aina hieman päätä nyökyttelevän ihmeissäni näiden alkuaikojen Bondien dubbausten kassa, sillä niissä ei esiinny juuri laisinkaan sitä italoleffojen dubbauksista tuttua puheen ja äänensävyn istumattomuutta huulien kanssa. En vain koskaan oikein ole ymmärtänyt sitä että miksi, koska jos katsotte jotain Jet Lin taikka Jackie Chanin leffaa niin he molemmat lausuvat englantia varsin ymmärrettävästi, mutta jos kuulette heitä puhumassa haastatteluissa on se normaalipuheinen englantia aikamoista puuroa ja jos heidän kohdallaan riittää kärsivällisyyttä kuvata kohtauksia niin monta kertaa, että saadaan ne repliikit kuulostamaan sopivilta niin miksei Bond-leffoissa ollut samaa vaivannäköä kun nämä muuten kuitenkin ovat aika tarkkaan väännettyä teoksia.

Kultasormi on muuten saattaa olla yksittäisistä Bondeista se eniten parodioiduin elokuva aina itse Kultasormea muistuttavista hahmoista kuuluisaan do you expect me to speak?-kohtaukseen ja eteenpäin. Usein mieleen nousevat Simpsoneiden Bond-viittaukset ja niitähän onkin useita,
mutta muualta otetuista yksi mainioimmista Kultasormi-viittauksista/parodioista on James Cameronin erinomainen True Lies joka lainaa Kultasormen introa aika vahvasti ja viimeistään märkäpuvusta kuoriutuminen smokkiin paljastaa sen.

Tähdet: ****

6 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Hanslankari... :D

Bond sai vastaansa Oddjobin. Austin Powers puolestaan Random Taskin...

...noir kirjoitti...

Ei sentään ollut Texas Battle.

Waltsu kirjoitti...

Nämä vanhemmat Bondit ovat minusta vain seksistisyyden määritelmä. En ole niitä liiemmin siksi katsonut, kun on yököttänyt niin paljon sen vanhakantaisuus ja kuinka mies on mies ja tekee miehen työn ja nainen jää hotellihuoneeseen kyhjöttämään. En kyllä tiedä onko asia niin paljon parempi uusissa, mutta ainakaan sitä ei tehdä samanlaisella röyhkeällä olettamuksella että niin asioiden kuuluukin olla.

...noir kirjoitti...

Sori, mutta oli kivaa tai ei niin 60-luku ei ole vuosi 2016. Ja jos annat kuvitelman seksistisyydestä estää katsomasta fantasiaa, niin saat jättää aika hemmetisti elokuvia sikseen. Minä en kestäisi niin yksipuolista elokuvamakua.

Nimetön kirjoitti...

DVD-versioissa on käännöksissä aina jänniä nimiä välillä, olen huomannut. Ja näissä teikäläisen ilmeisesti omistamissa Special Editioneissa on käännökset joita on käytetty myös Ultimate Editioneissa kiriotusvihreät korjattuna (tai ainakin yksi on korjattu) ja varmaan siinä Bond 50v setissä jotka kuulemma ovat Ultimate Edition-levyjä vain eri paketissa. Mieluusti parista tuon SE:n hommaisi kun UE on kyseenalainen aina välillä ja ne versiot on hyllyssäni (paitsi se kahdeskymmenes virallinen joka on SE versiona).

...noir kirjoitti...

En ole mitenkään erityisemmin vertaillut eri versioita ja suurimmat muistikuvani esimerkiksi suomennoksista tulevat vanhoista vhs-painoksista. Osan näistä dvd-versioista katsoin nyt vasta ensimmäistä kertaa, mutta käytetty versio on aina se jonka kansikuva on tekstin lopussa.