keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Huominen ei koskaan kuole (Tomorrow Never Dies, 1997)

Mediamoguli Carver (Jonathan Pryce) järjestää murhia, onnettomuuksia ja kaikkea muuta ikävää nostaakseen lehtiensä lukijamääriä ja televisiokanaviensa katsojalukuja. Toisin sanoen hän on niitä ihmisiä joiden mielestä uutinen on hyvä vasta kun sillä saadaan kasvatettua pelkoa, mutta ilmeisesti hän ei kuitenkaan ole MV-lehden perustaja. Samansuuntaisia ajatuksia miehelle kuitenkin, joten on vain hyvä että James Bond (Pierce Brosnan) käy vähän pissimässä päälle.
Carverin suuriin kiristyssuunnitelmiin kuuluu muun muassa vaatimus kaapeli-tv:n hinnan laskemisesta.

Vaikkka Sheryl Crown esittämä Bond-tunnari on pitkästyttävä kuin... no.. Sheryl Crown musiikki, on kuitenkin juuri musiikin saralla tapahtunut yksi virkistävimmistä jutuista Bondissa aika toviin. Goldeneyen sävellyksistä vastannut Eric Serra teki varsin mainiota työtä, mutta kuitenkin kun kyseessä oli jonkinlainen paluu sinne fantasiabondin suuntaan oli hänen musiikkinsa hieman liian hissuttelevaa lisätäkseen omalta osaltaan kuvaan tarvittavaa vauhtia. Nyt tässä osassa mukaan astunut ja ilmeisesti pitkälti juuri Bond-musiikkiin liittyvillä versioillaan (joista sitten koottiin kasaan levy Shaken and Stirred) työn saanut David Arnold siirtää Bond-sinfoniat onnistuneesti moderniin rytmikkääseen elektroniseen ilmaisuun ja kun kyse on seikkailuelokuvasta niin hänen musiikkinsa on täyttä tanssia kohti lasertykkisatelliitteja.
Sitä on vaan että boing boom tschak, sillä yhtä coolia se kama on.
Onkin siis ikävää, että vaikka tosiaan Arnoldin musiikki on nimenomaan seikkailuelokuvaan sopivaa on se saanut alleen elokuvan joka on vain korkeintaan sitä, eikä silloinkaan oikeastaan edes kovin hyvin. Huominen kun on malliesimerkki 007-elokuvasta joka on vain yksi Bond-elokuva muiden joukossa ja vaikka mukana on toki joitakin mainiosti viihdyttäviä hetkiä kuten se kauko-ohjattu autotakaa-ajo, Michelle Yeohin kungfuilu ja sen sellaista, niin hieman turhan nopeasti tämä Bondin jonkinlainen comeback taantui pelkäksi Bondiksi. Sitä toki jo Goldeneyekin osaltaan oli koska se palasi mooremaiseen fantasiaseikkailuun, mutta ainakin se toi mukanaan uuden pääosanäyttelijän ja oli edellisen raadollisemman Bondin jälkeen jälleen erilainen. Ei erilainen kokonaisuutta ajatellen, vaan erilainen lähintä 007-elokuvaa ajatellen. Huominen tuntuu jo elokuvalta jonka pitäisi olla Brosnanille neljäs tai viides Bond, ei vasta toinen. Tuntuukin lannistavalta katsella tätä ja ajatella, että jos haluaa paremman duoseikkailuelokuvan jossa on mukana Michelle Yeoh voisi sitä katsoa Supercopia, jos haluaa vain kuulla hyvää David Arnoldin musiikkia kannattaa korvat suunnata Stargaten suuntaan ja jos kaipaa parempaa Bond-seikkailua niin.... no... kaikki muut aikaisemmat paitsi Diamonds are Forever ja silloinkin ehkä myös se. Huominen on yksinkertaisesti laimea elokuva ja sitä on etenkin tarinan pääpahis, Jonathan Prycen esittämä mediakiho. Ilmeisesti hän on elokuvan tekoajan perusteella mahdollinen piikki Ted Turnerin suuntaan, mutta mitään kunnon satiiria ei hahmosta ainakaan saada irti. Pryce on hyvä näyttelijä, mutta hänen hahmonsa on tylsä eikä hän korjaa asiaa ja vaikka idea onkin siinä, että hänen mediaimperiuminsa pyörittää maailmaa niin loppujen lopuksi koko juttu vaikuttaa vain paparazzilta joka ajaa skootterillaan Brad Pittin auton eteen ja siten provosoi näyttelijän näyttelemään keskisormellaan jotta saadaan juorulehteen uutinen siitä kuinka Brad Pitt on raivohullu vaarantamassa liikennettä. Prycesta ei vain saa vaikutelmaa miehenä joka median avustuksella hallitsee vertikaalista ja horisontaalista, joten älä säädä televisiotasi. Vuotta myöhemmin kun vieläpä tuli The Truman Show joka näytti erinomaisesti miten isoveli valvoo-toiminta voidaan tehdä siten, että maailma pyörii vain jonkin viihdevastaanottimen ympärillä ja siihen verrattaessa on Prycella pitkä matka edes näkemään Christofin varjoa. Sääli, sillä juuri se et ole piilossa missään-tunne Prycen hahmosta olisi pitänyt saada, sillä sellainen maailmanvaltiaspahis kuulostaa niin helpolta tempulta 007-leffassa. Tänään Huominen lienee kuitenkin juuri sen mediavalvonnan sekä -manipuloinnin kuin myös trendikkään itsensämyymisviihteen vuoksi ajankohtaisempi kuin tekoaikanaan, ja oli se sitten Facebook, Twitter, Apple, Pokémon Go, Big Brother, Idols tai jokin muu mikä, on kaikki koko ajan esillä, joku kuvaa aina ja me annamme yksityisyytemme ilolla pois jotta joku muu saa johtaa meitä omaa etuaan ajaakseen. All hail the new flesh!
Huominen ei koskaan kuole on kuitenkin elokuva josta hukattujen mahdollisuuksien, kuluneiden temppujen ja muiden innottomuuksien jälkeen jää parhaiten mieleen oikeastaan vain se, että siinä oli jalkaa vipattavan rytmikäs musiikkiraita ja sitä oli siten mukava kuunnella.
Okei, sitä Sheryl Crown esittämää tunnaria on mukava kuunnella vain jos kuuntelee jotain muuta.

Huominen ei koskaan kuole-trailerissa Pierce Brosnan katsoo kameraan ja toteaa "Bond... you know the rest" ja siinä se kaikki tarpeellinen sitten olikin.

Tähdet: **

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Itse pitelen tästä pätkästä, innostusta lisää se että levyllä on ääniraita jossa on music-only sisältö.

Olisi mukavaa saada myöhemmin julkaistu päivitetty soundtrack tuon ensimmäisen lisäksi joka julkaistiin ennen elokuvaa itseään ollen keskeneräinen silloin. Siinä toisessa kun on mitä kaksi lisäkappaletta plus säveltäjän haastattelu ja pudotettu tunnuskappale, loppukappale ja Mobyn uudelleenmiksaus. Musiikit on jees, tunnuskappale on minustakin melko "meh". Elokuvan versio loppukappaleesta tosin on hienompi.

Elokuvasta tehty videopeli on kanssa ihan kiva, mutta ei seuraa kovin tarkasti juonta (ei pidetty peli, mitä nyt tulee nähtyihin asioihin niin tuntuu siltä että eivät vaan osaa ja haukkuvat siksi). Myös sen pelin soundtrackin omistan.

Niin ja se kirjaversio tästä on kanssa ihan jännä. Pitää lukea varmaan joskus taas uudestaan.

Tuoppi kirjoitti...

Muistankos aivan väärin, vai oliko jossain vaiheessa puhetta siitä, että Michelle Yeohin esittämä Wai Lin saisi oman spin-off elokuvansa? Jotenkin on semmoinen ajatus jäänyt muutoin tyhjään päähäni harhailemaan...

...noir kirjoitti...

Bondit ovat jääneet minulla peleinä hyvin vieraiksi ja tähän hätään en osaa sanoa olenko koskaan pelannut yhtäkään 007-peliä, ellen sitten joskus C64-aikaudella ja unohtanut. Mutta ainakin nämä Goldeneyet ja myöhäisemmät ovat tuttuja vain muun kuin oman kokemuksen kautta.

Sitä en muista olisiko Michelle Yeohin hahmolle suunniteltu spin offia, mutta en ihmettele jos näin aiottiin. Joskin, eikö se olisi oikeastaan ihan mikä tahansa Michelle Yeoh-leffa?

Tuoppi kirjoitti...

Ehkä sitä ei siksi koskaan tehtykään, jos nyt ylipäätään oli edes suunnitelmissa.