Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again, 1983)

Aiemmin totesin pysytteleväni tämän 007-maratonin aikana yhtä poikkeusta lukuunottamatta ns. virallisten elokuvien parissa ja se poikkeus on tämä Älä kieltäydy kahdesti.

James Bond (Sean Connery) alkaa olla menneen talven lumia aikakautena jolloin diplomatia ja terveelliset elämäntavat ovat tärkeämpiä kuin paneskelu, ryyppääminen ja turpaanveto. Siispä tuplanollaseiska joutuu oikean kenttätyön sijaan juoksemaan uudelleenkoulutuksessa ja nyt vieläpä kunto-ohjelmassa jonka seurauksena hän kylpylälomallaan törmää SPECTREn suunnitelmaan jossa eräänlaisen henkilövaihdoksen avustuksella varastetaan pommeja, joiden avustuksella sitten aiotaan taas kiristää koko maailmaa. Loppuosa elokuvasta on käytännössä sama Pallosalama johon tämäkin elokuva pohjautuu. Mitä nyt vain vahvalla kasaritunnelmalla ja Katuhaukalla varustettuna:

Niin ja enemmällä ammuskelulla. Onhan nyt sentään 80-luku.

Ilmeisesti tässä vaiheessa Bondeja tuottanut Cubby Broccoli oli mennyt möläyttämään siihen iänikuiseen kysymykseen palaisiko Sean Connery vielä Bondiksi, että Connery olisi liian vanha esittämään kuuluisaa agenttisankaria. Ottaen huomioon sen kuinka Roger Moore on kolme vuotta Connerya iäkkäämpi oli Broccolin kommentti hieman kömpelösti muotoiltu. Uskon kuitenkin sen todenmukaisuuteen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos vielä 80-luvun alussa Mooren tehtyä jo useamman 007-elokuvan jaksettiin udella Conneryn paluusta, niin turhautuneena vastaamaan samaan kysymykseen saattoi sammakko putkahtaa ulos suusta ja tässä vaiheessa ikään vetoaminen toimintaelokuvan kohdalla lienee se vahingossa helpoiten mainittu asia. Kyseessä ei siis ollut niinkään varsinainen kommentti siitä, että Connery olisi liian vanha vaan siitä että jotain piti sanoa jotta asiasta ei enää kysyttäisi ja samoin kun lihavan kutsuminen läskiksi taikka korvakoruja pitävän miehen homoksi on se vain tunteiden mukana tullut helpoin haukku. Sama se miksi se sanottiin, mutta kun Pallosalaman oikeuksien varmistaminen ei Broccolilta onnistunut osti toinen firma sen ja kysyi ketäs muuta kuin Connerya esiintymään tässä ns. epävirallisen 007-elokuvan (rebootin?) pääosassa, ja ilmeisesti suivaantuneena Broccolin esittämästä ikäkommentista ei Connerya tarvinnut suuremmin maanitella pääosaan. Conneryn ja Broccolin huonoista väleistä kielii myös se, että Connery tunnetusti kommentoi että jos Broccoli olisi tulessa niin hän ei edes kusisi miehen päälle sammuttaakseen liekkejä. Auts!

Kaikesta tämän ansiosta ja niistä huolimatta saimme siis tavallaan ns. aidon epävirallisen 007-elokuvan jossa toisin kuin muissa kopioiksi kutsuttavissa elokuvissa oli mukana ihan oikea Bond-kertomus (jo mainittu Pallosalama) ja tietenkin ihan oikea ja monien mielestä se ainoa oikea Bond-näyttelijä pääosassa. Ei Älä kieltäydy silti tunnu oikealta Bondilta. Pelkästään jo produktiossa mukana olleiden ihmisten sekä käytetyn budjetin perusteella ei Älä kieltäydy ole varsinainen halpakopio, mutta silti se herättää samaa tunnetta kuin markkinoilla käynti ja siellä vaatekojujen valikoiman katsominen. Siellä ovat ne Lassi ja Leevi-paidat joiden tietää olevan ilman virallista lupaa tehdyn ja näin ollen painojälki on hieman hutiloitua, piirros ei ole ihan kohdallaan ja Lassi tekee jotain mitä Bill Watterson ei varmastikaan hyväksyisi. Samanlaiselta bootlegilta Älä kieltydy vaikuttaa. Siinä on paljon samaa ja tuttua, mutta se on hieman liian kallellaan ollakseen aito asia. Vähän niin kuin tämä Steve Jobs tässä:

Siltikin, ei tähän olisi saalistettu Connerya pääosaan jos ei olisi haluttu olla ainakin lähes aito asia ja jos kerran lupa oli niin ehkäpä se vääränlainen tunne johtuu vain katsojan omasta ehdollistetusta käsityksestä siitä minkälainen oikean Bond-elokuvan tulisi olla. Kuitenkin juuri se saman tavoittelu että myöskin erottautuminen (joka suurelta osin johtunee seikoista kuten ettei samaa tunnusmusiikkia, tms. ole ollut lupa käyttää) aiheuttaa ristiriitaista katselukokemusta. Toisaalta minusta on erittäin mukavaa nähdä Bond-elokuva joka ei tunnu oikealta vain koska siinä on erilainen musiikki tai jotain muuta tutusta poikkeavaa, mutta samalla koska Älä kieltäydy on jo kertaalleen käytetty tarina ja on ideoiltaan kuitenkin aika perusbondia kaikkine teknoleluineen, bondtyttöineen, etc. on se aivan liian samanlaista kamaa kuin ennenkin ja erottuu vain juuri niiden tiettyjen vakiintuneiden detaljien vuoksi, joita ei sitten ole saatu käyttää samanlaisina. Ehkä sieltä olisi esimerkiksi pitänyt suosiolla jättää se Bond-laulu pois jos halutaan tehdä jotain omaa ja jos taas tarkoitus oli vain kulkea toisen kengissä niin sitten olisi pitänyt kaikilta osin imitoida esikuvaansa. Nyt esimerkiksi se kuinka Älä kieltäydy sisällyttää itseensä sen sinfoniapopin sijaan silkkaa pehmeän puoleista ruotsinristeilyn karaoke-Celine Dionia ja ei esimerkiksi sekoita aikakauteensa ajattoman oloisia eksoottisia kuvauspaikkoja, tai edes pidä Bondin vaatetusta fyysiseen toimintaan epäkäytännöllisen siistinä pukuna on elokuva niin vahvasti tekohetkensä tapaus, että se ei vaikuta ajastaan hieman irralliselta agenttiseikkailulta vaan täsmälleen vuoden 1983 tavanomaiselta toimintaelokuvalta ja vanheni heti kun lopputekstit alkoivat. Bond-elokuvat kun ainakin vielä Mooren aikakauden tullessa loppuun olivat sekä aikansa ilmiöitä, että osittain myös ajattomia, jonka vuoksi pois lukien jokin leveälahkeinen housumuoti taikka kampaukset ne tuntuvat edelleen ihan sopivilta tähänkin hetkeen. Älä kieltäydy puolestaan tihkuu niin kasaria, että joukosta puuttuvat enää vain Adam Ant, Boy George ja Perfect.

Joten Älä kieltäydy näyttää muihin Bondeihin verrattuna aika vanhalta (nuori herra Connerykin näyttää vanhemmalta kuin Moore) ja tahattoman koomiselta. Toisaalta vaikka juuri se vahva kasarifiilis vanhentaakin sitä, erottaa se myös elokuvaa tavallaan edukseen tehden siitä juuri siksi erilaisen. Vanhan, kömpelön, mutta ainakin erilaisen. Mitä esimerkiksi ei voi oikeasti sanoa parista edellisestä virallisesta Bondista. Ei se tee siitä mitenkään parempaa kuin mitä se oikeasti on ja kovin hyvä elokuva ei Älä kieltäydy ole. Huono se ei kuitenkaan ole koska kompuroi koettaessaan olla 007-elokuva, vaan esimerkiksi koska Connery ei vaikuta kovinkaan innostuneelta ja huokuu samaa äkkiä nyt, mul on parempaakin tekemistä-asennetta jota esitti jo viimeisessä virallisessa Bondissaan (Timantit ovat ikuisia) ja muutoinkin näytteleminen kaipaisi monelta esiintyjältä hieman suurempaakin panostamista kuin vain paikalle saapuminen (Kim Basinger on aivan kauhea).

Älä kieltäydy on kuitenkin kaltevalla pinnalla seisomisensa vuoksi aika mainio poikkeama kaavaan ja vaikka se ei ehkä olekaan oikeasti muistettava elokuva kuin korkeintaan jonkun Sean Conneryn näyttämisenhalun takia (joskin tällä hän vain enemmänkin osoitti ettei olisikaan enää sovelias Bondiksi, vaan teki ihan oikein siirtyessään muihin hommiin) niin silti kyseessä on ihan kelvollinen bondvääntymä. Ja vaikka kyseessä on jo aiemminkin käytetty 007-tarina niin on tässä kuitenkin sen verran paljon erilaista mukana ettei sitä pidä samana kertomuksena kuin korkeintaan sen tyypillinen Bond-kierrätyksen verran. Koska ikäkysymys on tässä vaiheessa ollut muutenkin esillä on se myös osittain ujutettu itse elokuvaan mukaan ja niinpä Bondia pidetään uudistusmielisten kollegoiden parissa vanhana niin sekä iältään että tavoiltaan ja täten miestä ollaan siksi siirtämässä pois ns. parempien tieltä, mutta juuri se näyttämisen halu pitää agenttisankarin liekkiä korkealla. Ja kun aiemmin mainitsin ettei Connery vaikuta kovinkaan innokkaalta roolissaan, niin hän ei ole sitä aivan samalla tavalla kuin Timantit ovat ikuisia-paluussaan. Siinä hän tuntui pistävän tarkoituksella leikiksi, eikä siis ottanut asiaansa vakavissaan, kun taas tässä hän ei samalla tavalla lyö kaikkea läskiksi vaan on hieman vakavamielisempi. Ongelmana nyt on enemmänkin se, että ollakseen elokuva jossa otetaan mukaan ikä on vain numero-teema ja Conneryn tulisi osoittaa että kyllä se vanhakin koira oppii vielä hakkaamaan pahikset pulveriksi, niin hän on aika liian varma siitä kuinka riittää pelkästä vanhasta maineesta muistuttaminen. Joskin on sanottava se, että aina sitä mielummin Conneryn varman päälle pelaamista katselee kuin esimerkiksi tämän elokuvan M:n roolissa olevan Edward Foxin naurettavaa elämöintiä. Äijä vaikuttaa liiaksi Phantom Menacen Gungan-kuninkaalta:

Olisi nyt ollut ennemmin vaikkapa Adventure Man:

Ja sitten on vielä Rowan Atkinson. Huoh! Sanotaanko niin, että Rob Schneider Judge Dreddissa ei ole ainoa surkea epähauska koomikkosidekick.

Hyvätkään näyttelijät kuten Max von Sydow ja Klaus Maria Brandauer eivät suoraan sanoen pelasta mitään. Tai no, sanotaan kuitenkin että vertailussa Brandauerin Largo on huomattavasti mielenkiintoisempi ja hurmaavampi kuin häntä aiemmin esittänyt Adolfo Celi oli missään vaiheessa. Brandauerin Largo on suurelta osin niin mukavan oloinen heppu, että on helppo uskoa miksi hän saa apulaisensa tekemään vaikka mitä ikävyyksiä. Joten kun mies sitten paljastaa oikean karvansa, tulee se uhkaavuus esille aika tehokkaan pelottavasti. Itse asiassa siinä ystävällisyydessä ja tappavassa arvaamattomuudessa on hyvin paljon samaa kuoleman katseessa olevan Christopher Walkenin esittämän Max Zorinin kanssa. Hitto, molemmat heiluttavat kirvestäkin!

Harvassa kuitenkin tuntuvat olevan he jotka ovat ottaneet elokuvan tosissaan ja suurin osa oli ilmeisesti olettanut kyseessä olevan alkuperäisen Casino Royalen tavoin komedia. Mikä esimerkiksi selittää sen miksi Barbara Carrera esittää pahisroolinsa kuin olisi pyrkimässä johonkin Blake Edwardsin Vaaleanpunainen pantteri-elokuvaan.

Joskin nyt kun mietin asiaa pidän aika erikoisena sitä, että edes ylipäätään ajattelen Conneryn tyytyneen olemaan vain vanha tuttu Bond, kun eikös tämän pitänyt olla se hänen Rage Against the Machine-henkinen fuck you, I won't do what you tell me-näyttönsä, jolloin minimissäänkin hänen pitäisi olla täynnä uhoa ja puhkumista, jota toki elokuvan toiminnallinen intro onkin (ja tietenkin siinä taas feikataan Bondin kuolema. ZZZZZZ!). Ehkä se välinpitämättömyys juontuu vain vierellä olevien hahmojen typeryyksistä taikka kenties pikemminkin siitä, että Connery tietää tehneensä tismalleen saman elokuvan aiemminkin ja vaikka kuinka siristeltäisiin silmiä, ei näkemäänsä lopulta uskoisi aidoksi 007-elokuvaksi jota se aiempi versio kuitenkin oli.

Kaiken kaikkiaan lopputulos on vain ihan ok toimintaleffa jonka katsoo jonkinlaisena veikeänä kuriositeettina sekä ajantappona, eikä sekään nyt huono asia ole. Paitsi että tämän olisi selvästi pitänyt olla jotain enemmänkin. Vaikka ymmärränkin tarkoitusena olleen tehdä nimenomaan Bond-elokuva ja juurikin perinteisen toiminnallinen Bond-elokuva, niin olen aika pettynyt siihen että koska he itse ottivat elokuvan alussa Bondin vanhoillisuuden ja iän esille, niin olisivat sitten hyvin voineet panostaa siihen seikkaan enemmänkin. Tehdä jonkinlaisen 007-elokuvien Armoton-version.

Väitetysti elokuvan nimi juontuu Conneryn vaimon toteamuksesta ettei miehen toistamiseen tulisi kieltäytyä tarjouksesta ja osittain se johti niin sekä tähän elokuvaan, että myöhemmin pahasti törmäilleen Me kostajien jälkeen Herrasmiesliigaan, jolloin Connery ilmeisesti viimein ymmärsi että silloin jos ei tarkoittaa ei, kannattaa siihen luottaa.

Niin ja siitä kasarifiiliksestä vielä:

Tähdet: **

Älä kieltäydy kahdesti