James Bond (Roger Moore) haluaa vain hässiä lentokoneessa kun taas pahikset koettavat tappaa hänet ja hittolainen, Rautahammas (Richard Kiel) viskaa agentin vailla laskuvarjoa lentokoneesta ulos. Ei se mitään, ilmakamppailun seurauksena vain mitätön pahis kuolee ja niin sekä Bond että Rautahammas selviävät koska edellinen laskeutuu rauhassa maan pinnalle ja jälkimmäinen syöksyy ilmiselvään kuolemaansa. Se siitä sitten ja nyt Bond saa tehtäväkseen selvittää kuka on varastanut avaruussukkula Kuuraketin. No, se on näemmä selvillä jo tehtävän alussa ja kyseessä on avaruusaiheisiin höpsähtänyt miljonääri Hugo Drax (Michael Lonsdale), joka muuten myös omisti sen kaappaamansa sukkulan. Eihän agentti jolla on lupa tappaa oman harkintansa mukaisesti voi ihan näin vain estää tulevaa maailmantuhouhkailua, vaan sitä ennen pitää tehdä jotain muuta. Välillä tosin mietityttää, että jos Bond todellisuudessa hyödyntäisi lupaansa, eikä odottaisi itsepuolustukseen saakka, olisi monta viatonta kuolonuhria vältetty. Varsinkin kun lopussa Bond aina kuitenkin tappaa pahiksen. Mutta niin, sitä ennen Bond puolestaan koetetaan kylmettää sentrifugissa ja monella muulla mainiolla tavalla (kendomies, ruumisarkkutappaja, etc.), tavataan loistavasti nimetty agenttikollega Holly Goodhead (Lois Chiles), veneillään motorisoidulla gondoli-ilmalaivalla, pulukin on hämmentynyt kaikesta näkemästään, Rautahammas pyrkii tappamaan Bondin karnevaaleissa mutta päätyy tanssimaan, uusi yritys korkeuksissa vaijerihissin päällä ja kohtalona jälleen Rautahampaan ilmiselvä kuolema, onneksi samalla Rautahammas kohtaa elämänsä rakkauden pikkuruisen Dollyn (Blanche Ravalec) muodossa ja Bondin on pukeuduttava Clintiksi dollaritrilogissa koska miksipä ei. Hei, miltä kuulostaisivat kungfumunkit jotka ampuvat laserpyssyillä? Tai entäpä suurensuuri python (ei, Thomas Pynchon. Hän on kirjailija. Ymmärrettävä erehdys) jonka Bond puukottaa hengiltä mustekynällään ja sitten vasta elokuvan toiminta ja hauskuudet alkavat kun lähdetään pois maapallolta Draxin avaruusasemalle. Draxin yksityisarmeija koostuu minimekkoisista viehkoista naisista ja miehistä jotka ovat... öö... Beastie Boys Intergalactic-videossa?
Tällä kertaa miljonäärimielipuoli uhkaa tuhota maailman jotta harvat ja valitut voivat elää uudessa paratiisissa. Siis ihan niin kuin edellisessäkin elokuvassa... mutta nyt AVARUUDESSA! Oletan siis kyseessä olevan skientologeja. Xenu saapuu. Ja lasersota.
Rautahammaskin tajuaa kuinka jopa hänen pirtaansa Drax on liian pöpi ja niinpä on vaihdettava puolta.
Aiemmin osoitin pettymykseni siihen kuinka uudempia painoksia varten 007-elokuvissa korvattiin hienot maalauskansikuvitukset suht' tylsillä valokuvilla ja Kuuraketti jos mikä on niitä Bondeja joiden kohdalla se kansikuvan vaihdos herättää erityistä närää. Tämähän on aivan ältsin makee!
Mutta sekin piti sitten vaihtaa pelkkään arkisen oloiseen valokuvaan. Nyyh!
Alunperinhän tässä vaiheessa ilmestyneen 007-elokuvan tuli olla Erittäin salainen, mutta sen paikkaa vaihdettiin Kuuraketin kanssa aika ilmiselvästä syystä, eikä sen ymmärtääkseen tarvita mitään lisätietoja muualta kuin vuosiluvusta ja mainosjulisteesta. Tähtien sodan menestys johti siihen, että jokainen vauvasta vaariin halusi oman osansa potista, joten miksi Bondkaan jättäisi sellaisen tilaisuuden hyödyntämättä. Varsinkin kun sarjassa on jo aiemmin ollut avaruusteemoja mukana ja kyseessä kuitenkin on seikkailuelokuvasarja, ja siten hyvä pohja uudelle tarinalle joka vinkkaa sopivaan suuntaan. Ei tässä tarvittu kuin vanhastaan tutut laserit, avaruuspuvut, teknolelut, vauhdikkaat toimintakohtaukset, iso paha hukka, sarjakuvamaiset hahmot ja sopiva juliste.
Bond oli jo Tähtien sota ennen Tähtien sotaa.
Nämä avaruudesta käsin käytettävät uhkatekijät ovat koko Bond-sarjaa ajatellen aika turhan usein käytetty idea, mutta Kuuraketin kohdalla se ei todellakaan minua haittaa koska ensinnäkin ymmärrän logiikan siinä miksi se tapahtui juuri nyt, mutta etenkin siksi koska tässä tapauksessa koko avaruusuhkaidea vedetään sen verran pähkähullulla vauhdilla, että elokuvan viihdearvo ylittää kaiken nurisevan kritiikin. Katsokaa nyt tätä:
kuka tuota kokiessaan jaksaa on mielensäpahoittaja? "You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. Can you dig it? I SAID, CAN YOU DIGGG ITTT?!"
Kuuraketti kun tekee mielestäni positiivishenkisen viihde-elokuvan suhteen niin monta asiaa oikein, ettei sille voi olla kiukkuinen kuin korkeintaan mutisevan kommentin verran jossa oletti, että koko elokuva olisi avaruussotaa eikä vain loppupätkä. Kyseessähän on sinänsä pelkkää kevytmielistä viihdettä, mutta samalla Kuuraketti on luonnollista kehitystä Mooren Bondeissa ja oikeastaan se kärkihetki joka hänen humoristishenkisissä agenttitoimintaseikkailuissaan koettiin, jolloin tästä eteenpäin ei enää varsinaisia yllätyksiä tarjoilla. Kuuraketti tarjoilee niin kattavan määrän komiikkaa, mainioita hahmoja, suurenmoisia lavasteita ja tehosteita (sellaisella Elton John-hengellä), hölmöä tarinointia ja sellaisen tripin, että lsd-laput voi jättää sikseen. Kuuraketti on juuri se täydellinen 007-Moore-elokuva jollaisena näemme hänen Bond-uransa. Sitä on turha haukkua idiotismiin sortumisesta taikka helpoista ratkaisuista, koska sellaista se on aivan tarkoituksellisesti. Vai ettekö muka nähneet niitä julisteita? Tässä pieni muistutus.
Jos aiemmin jotkut 007-elokuvien hetkistä vaikuttivat jo jonkinlaisilta parodisilta piikeiltä omaa sarjaa kohtaan niin Kuuraketti oikein ilakoi sillä, että se on täyttä Bond-klisettä ja kun se tietää sen itsekin niin mitä hittoa me tässä vikisemme. Otetaan Kuuraketti sellaisena kuin se kuuluukin: huvipuistokäyntinä.
Tottakai tämä aiheuttaa sen ongelman, että jos Kuuraketti on vain silkkaa hattaraa eikä sitä voi ottaa tosissaan missään vaiheessa, niin miksi siitä pitäisi välittääkään? Ehkei pidäkään, mutta ei se estä nauttimasta. Me tiedämme, että emme tarvitse oikeasti kilon verran karkkia tyydyttääksemme makeannälän, mutta silti välillä mässäilemme itsemme ähkyyn koska se on kivaa. Se on vain kivaa. Kuuraketti nyt sattuu olemaan se kilon karkkipussi kun aiemmat olivat korkeintaan 500 gramman. Kuka hitto sellaisesta tulee iloiseksi? Yhtä hyvin voisi ottaa potkuja kasseille.
Kuurakettia voisi myös pitää jonkinlaisena 007-sarjan jump the sharkina, sillä yleensä tarinan vieminen avaruuteen on sen verran suuri riski että siitä harvemmin selvitään puhtain käsin ja tuolloin yleensä nousee esille ajatus, että okei, nyt on sitten kaikki ideat käytetty kun ei keksitä mitään muuta kuin siirtää tarina avaruuteen, taikka pistää Rachel ja Joey yhteen. Kyseessä on usein kuitenkin niin viimeinen oljenkorsi, että siihen turvautuminen tappoi jopa Crittersit ja ne sentään ovat avaruusolentoja!
Tuskin Kuuraketti mikään oikea riski oli jo siksikin, että se tehtiin oikeaan aikaan, mutta tarkoitankin vain että tällaiset ideat yleensä ovat niitä viimeisiä ja se kenties selittääkin sen miksi minustakin tuntuu kuin tähän olisi panostettu kaikki bondismiviihde, koska kenties siihen ei enää pystyttäisi (eikä tulevaisuudessa enää mentykään yhtä pitkälle taikka korkealle). Ottaen huomioon, että oma suosikkibondini on vasta edessäpäin, niin toki kyllä siihen pystyttiin ainakin omasta näkökulmasta katsottuna, mutta ei enää yhtä tarkoituksellisen ylilyödysti. Tällä hetkellä se kuitenkin oli korkein huippu.
Olen hyvilläni siitä miten Mooren Bondit kehittyivät ja kasvoivat omasta todellisuudestaan katsottuna askeettisesta täyteenahdetuksi, mutta erityisen iloinen olen siitä että Rautahammas tuotiin takaisin (joka oli kyllä jossakin vaiheessa odotettavissakin, kiitos edellisessä elokuvassa esitetyn hahmon selviytymisen) ja vaikka kyseessä onkin vain sivuhahmo ja vain pääpahiksen apulainen, annettiin tälle hahmolle oma tärkeä kehityskaarensa. Toki vain kahden leffan sivuosan pituinen, mutta silti paljon enemmän kuin mitä tämänkaltaiset hahmot yleensä saavat osakseen. Pelottavasta murhaajasta komedialliseksi kömpelykseksi ja lopulta herkäksi nallekarhuksi joka osaa rakastaa. Kahden elokuvan sivuosassa tuollainen muutos. Hitto, Vin Dieselin esittämä Fast and the Furiousin paukapää ei ole kehittynyt mitä niitä nyt on? jotain 36 osan aikana lähellekään yhtä paljoa kuin Rautahammas.
Enkä laisinkaan ihmettele miksi Rautahammas haluttiin niin sekä yleisön että tuotantopuolen halusta takaisin, sillä jo ensiesiintymisessään Richard Kiel osoitti esittävänsä hahmon muunakin kuin vain olemalla numero 13 tusinasta. Toisin kuin aiemmat vastaavat friikkiapulaiset kuten Nick Nack, Oddjob tai Tee Hee, Rautahampaalla uskoi olevan elämää duunin ulkopuolellakin ja siten hänen uskoi myös pystyvän kasvamaan hahmona. Mitä sitten tekikin. Joskin koska Rautahammas siirrettiin hyvien puolelle ajettiin hahmo myös umpikujaan, sillä yhtä kiehtova hän ei olisi vain jonkinlaisena Bondin sidekickina vaan juurikin normaalista friikkeydestä poikkeavana vastuksena, joten on vain hyvä ettei häntä tämän enempää käytetty, vaan tyydyttiin pitämään hahmon kertomus parhaimpana mahdollisena.
Minusta oli mainiota se, että Rautahammas oli edellisessä elokuvassa ekologisesti hairahtuneen miljonäärin pahisapulainen ja tässä scifistisesti höyrähtäneen miljonäärin pahisapulainen, joten Rautahammas pysytteli selvästi omalla vahvuusalueellaan vain vaihtaen työnantajansa McDonaldsista Hesburgeriin. Mutta miten nämä työmarkkinat yleensä toimivat? Hakevatko Draxin kaltaiset pomot lehti-ilmoituksilla murhaavia apulaisia, vai lähettääkö Rautahammas työhakemuksia potentiaalisille mielipuolimiljonääreille ja jos, niin mitä luki cv:ssä? Tätä on ainakin hivenen mietitty sillä kun Bond on tappanut Draxin alkuperäisen apulaisen, kyselee avaruusmiljonääri puhelimessa jotakuta paikkaamaan ja kuultuaan Rautahampaan olevan vapaa, hän toivoisi saavansa juuri purentatehokkaan apulaisen palvelukseensa.
Draxista puheen ollen, en muista missään mainittaneen seuraavaa yhtäläisyyttä, mutta uskoisin ainakin osittaisena esikuvana toimineen Zaroffin koirien nimihenkilö. Molemmat ovat sikarikkaita egoisteja joille ihmiset ovat saalista ja kuten Zaroffin koirissakin myös Kuuraketissa metsästystä harrastava Drax antaa uhrilleen etumatkaa paeta metsään ja lähettää koiransa perään. Ulkonäössäkin on jotain samaa:
Tai ehkä hän onkin Anton Szandor LaVey sekoitettuna Peter Dinklageen.
Tähdet: ****
2 kommenttia:
Rautahammas palasi sittemmin pahisten leiriin, sillä Pierce Bronsnanin tähdittämässä videopelissä Everything or Nothing miekkonen kurmuuttaa salaista agenttiamme entiseen tyyliinsä. Pelissä viitataab ohimennen myös Kuoleman katseeseen ja Max Zorinin, jonka kanssa Bond omien sanojensa mukaan pelasi Bridgeä, heh.
Octopussyn ekstroissa puhutaan ohimennen siitä, että Rautahammasta koetettiin sovittaa siihen tarinaan mukaan, ilmeisesti Louis Jourdanin intialaispahisapulaisen paikalle, mutta eivät ilmeisesti osanneet perustella miten Rautahammas olisi taas pelkkä pahis. Mutta tuumivat, että kenties myöhemmistä elokuvista löytyisi tilaa hammaskalustolle. Ei mikään ihme, että miettivät tällaista sillä onhan Rautahammas pidetyimpiä 007-hahmoja ja syystäkin.
Tänään aamulla oksa puhkaisi pyöräni takarenkaan ja lähtiessäni töistä avain katkesi pyörän lukkoon. Ei se liity mitenkään Bond-leffoihin, mutta kuitenkin.
Lähetä kommentti