Kuolema saa odottaa (Die Another Day, 2002)

Yhdessä sarjan hupsuimmissa kohtauksissa Kuolema saa odottaa huomauttaa, että hei, ei se Escape From L.A. ole ainoa elokuva jossa on facepalmauksen arvoista lainelautailua kun James Bond (Pierce Brosnan) kirjaimellisesti surffaa Pohjois-Koreaan suorittamaan tuoreinta sotalinjojen takaista tehtäväänsä.

Ihan hyviä kolhuja Bond aiheuttaakin Pohjois-Korean armeijalle, mutta silti kohtalona on sotavangiksi jääminen ja kunhan ollaan ensin koettu tarpeeksi kidutusta johon ei yllättäen lukeudukaan Sannin musiikin kuunteleminen, pääsee Bond viimein vapaaksi vankienvaihdon yhteydessä. Vaihtokaupassa annetaan ilkeä korealaissotilas Zao (Rick Yune), joka kantaa kaunaa Bondille siitä että hänen aiheuttamansa räjähdys teki Zaosta Debbie Harryn levykannen:

Bondilla on myös kana kynittävä niin sekä Zaon että vielä salassa pysyvän länsimaalaiseksi uskotun petturin kanssa joka paljasti Bondin korealaisille ja samalla leimasi agenttisankarin epäluotettavaksi epäonnistujaksi. Todistaakseen ettei hän kidutuksen yhteydessä paljastanut tärkeitä tietoja Bond karkaa turvasäilöstä ja ryhtyy perinteisiin temppuihinsa. Ensin ajetaan parta ja sitten vedetään pahiksia pataan.

Zaon jäljitys vie Bondin hullun tohtorin vankilasaarisairaalaan jossa salaa koetetaan pysäyttää ikääntyminen sekä annetaan pahiksille uusi henkilöllisyys murskaamalla heidän selkäytimensä ja korvaamalla dna jollain toisella operaattorilla. Zaon perässä on myös jenkkiagentti Jinx (Halle Berry) joka lyöttäytyy yhteen Bondin kanssa ja eipä se kestä kauaakaan kun Bondilla on apunaan myös tuttuja teknoleluja. Apu varmasti tuleekin tarpeekseen sillä vastassa on koko sarjan unohdettavin pahis, Timanttikauppias Gustav (Toby Stephens). Motiiveiltaan tämä extremeurheilijaveritimanttikauppias joka haluaa olla ikuisesti nuori on ihan kelvollisen perinteistä Bond-kamaa, mutta miestä esittävä Stephens on kuin kameleontti. Ei koska omaksuu roolin kuin roolin, vaan koska hän häviää taustaan. No, missä se nyt taas on. Bondin auto ei siis ole ainoa näkymätön asia tässä elokuvassa. Mikä on sääli sillä hahmossa on potentiaalia siksi, että hän onkin juuri sen hullun tohtorin operoima ja Bondin elokuvan introssa tappamaksi luultu ilkeä eversti Moon (Will Yun Lee) maailmantuhosuunnitelmineen, mutta Stephensin maitomaisuus ei riitä kaksoisroolin vaatimuksiin.

Ja hetkinen, ennen tuota paljastusta että Moon ja Gustav ovat yksi ja sama tyyppi esitetään, että Gustav on juuri se pohjois-korealaisten länsimaalainen avustaja/rahoittaja ja poliittisten yhteyksiensä vuoksi onnistui paljastamaan elokuvan alussa olleen operaation tuoksinassa Bondin henkilöllisyyden eversti Moonille (tämä liittyy alussa olevaan puheluun jossa kerrotaan Moonille kuka vieressä seisova Bond oikeasti on), mutta miten se on mahdollista kun kerran Moon on Gustav eikä hän selvästikään soittanut itselleen. Muutenkin tuo kaksoishenkilöllisyysidea kompuroi siinä, että elokuvassa annetaan Gustaville historia joka on pidempi kuin Bondin sotavankeus, mutta juuri sinä aikanahan Moon on muuttunut Gustaviksi, mutta toisin kuin esimerkiksi osassa Timantit ovat ikuisia ollut Blofeldin suorittama identiteettivarkaus ei tässä tapauksessa kuitenkaan anneta ymmärtää olleen toista, eli oikeaa Gustavia vaan hän on täysin Moonin luoma hahmo. Gustav ei kuitenkaan ole voinut syntyä vasta Bondin vankeusaikana, sillä hän on maailmakuulu bisnesjulkkis (esikuvana lienee Richard Branson) ja pelkästään jo siksi juorulehdistö olisi jo osoittanut historian olemattomaksi. Huoh! Ei tässä ole muuta mahdollisuutta kuin taas kerran turvautua Homeriin:

Pistetään hetkiseksi ebenezerlasit silmille ja luetaan asioita kuten piru raamattua, koska vaikka haluaisinkin uskoa 007-elokuvia tehtävän taiteelliset päämäärät päällimmäisenä mielessä, en kuitenkaan usko niin. Siksi rohkenin lupa tappaan kohdalla väittää, että eivät ne olleet mitkään aikatauluongelmat jotka estivät Timothy Daltonia palaamasta Bondiksi vaan tieto siitä, että hänen elokuvansa oli ensimmäinen tappioa tehnyt 007-elokuva. Samaten uskon, että tärkein syy miksi George Lazenby ei toiste Bondiksi päässyt oli siinä että vaikka hänen elokuvansa ei tunnetusti ollutkaan mikään oikea kaupallinen floppi, oli sillä kuitenkin jo heti alussa sen suuntainen maine ja siksi Sean Connery vikiteltiin takaisin suuren palkankorotuksen avulla. Se oli turvallisempaa kuin tehdä uusi elokuva Lazenbyn kanssa, joka olisi saattanut ollakin huonosti menestyvä. Sinä päivänä kun 007 ei enää tuota voittoa takaan, että sarja pistetään hyllylle odottamaan parempia aikoja. Toki huomioimme sen seikan, että Bondit ovat iät ja ajat olleet elokuvia jotka tehtailevat rahaa muillakin keinoin kuin vain pelkällä elokuvalla ja teatterikierroksella. Kellot, viinakset, autot, vaatteet, lelut, lehdet, kirjat, levyt ja sitten ovat vielä ne elokuvien vuokra- sekä myyntijulkaisut. 007 on kuin Tähtien sota. Hyvä jos elokuva on hyvä, mutta tuottajien näkökulmasta se ei ole lopulta kovinkaan tärkeää. Kuten ei myöskään se menestyykö elokuva teattereissa. Rahaa voi nyhtää monella eri tavalla. Mutta koska nimenomaan teatterikierros on se josta uutisoidaan ei videovuokraus, tms. niin siellä epäonnistuminen voi kuitenkin olla imago-ongelma ja silloin saattaa olla tarpeen tehdä jotain asialle. Tuskin lupa tappaa oli lopulta mikään rahareikä vaikka ei teatteriturneellaan suurmenestys ollutkaan, sillä eiköhän kaikki muu siihen liittyvä tehnyt kuitenkin sen verran fyffeä ettei kyyneleitä tullut korkeintaan kuin matkalla nauraen pankkiin. Se oli kuitenkin huonon maineen saanut elokuva ja raha oli yksi siihen liittyvistä seikoista, joten kuten CatCat sen sanoi "bye bye, baby goodbye" ja voi hyvä luoja, teinkö tosiaan juuri viittauksen CatCatiin? Siis näihin misukoihin:

Ja hei, mitä Arsenio Hall teki heidän kanssaan Euroviisuissa?

No mutta kuitenkin, riippumatta siitä paljonko lupa tappaa taikka Hänen majesteettinsa lopulta sai nostettua rahaa oli molemmilla kaupallisen epäonnistumisen maine ja siitä päästäänkin viimein Pierce Brosnanin elokuviin. Kultainen silmä oli suurmenestys ja oli sitä osittain syystä, että sitä edelsi normaalia pidempi tauko joka herätti nälkää ja kyseinen elokuva pelasi siten varman päälle, että tarjosi juuri sitä 007-fantasiaa jota ilmeisesti suurin osa kaipasikin. Seuraava elokuva jatkoi samalla pelkkää viihdettä-linjalla ja kaupallinen menestys oli budjettiin suhteutettuna korkeintaan kädenlämpöinen (HUOM! Maininnat elokuvien olleen siihen mennessä eniten tuottaneita tarkoittaa nollasta nousua, ei suhteutettuna kuluihin). Sitä seurannut meni puolestaan jo pakkasen puolelle kun katsotaan vain sitä aiemmin mainitsemaani imagollisesti tärkeintä tulopaikkaa eli elokuvateatteria. Tämä Brosnanin viimeinen 007-elokuva olikin sitten jo kaupallisesti menestyksekkäämpi, mutta miksi se jäi hänen viimeisekseen kun kerran oli kuitenkin pariin edeltävään elokuvaan verrattaessa kannattavampi?

Älkää ymmärtäkö väärin tai ymmärtäkää vain, sillä onhan neljä Bond-leffaa varsin kattava annos ollen jo enemmän kuin Daltonilla ja Lazenbylla yhteensä, eikä kenties Brosnan olisi enempää tehnytkään vaikka jokainen elokuvistaan olisi ollut maailman menestyneimpien elokuvien jaetulla ykkössijalla. Mutta katsokaapa noita Brosnanin Bondien budjetteja. Nehän oikein räjähtivät käsistä Goldeneyn jälkeen ja siten suhteessa käytettyyn aikaan, vaivaan ja etenkin juuri rahaan eivät niiden (teatteri)tuotot olekaan kovin kummoisia. Tietenkin minä olen aika samperin huono pistämään rahaa ykkösssijalle kun teen työni pääosin jos se on mukavaa en saadakseni mahdollisimman paljon rahaa (toki haluan palkkioni vastaavan kykyjäni) ja jos kulujen jälkeen käteen jää senttikin (siis rahallinen, ei mittayksikkö) on se jo tarpeeksi voittoa. Toisaalta minä en olekaan elokuvatuottaja, enkä tosin väitäkään tietäväni siksi mikä ainakaan kaikkia heitä motivoi, mutta kuinka monta kertaa olemme törmänneet vastaavanlaiseen uutiseen: muusikko myy ensimmäisellä levyllään miljoona levyä. Toisella vain puoli miljoonaa ja saa kenkää levy-yhtiöltä. Miksi? Tuskin se toinenkaan levy oli mikään floppi vaikka iso osa maksavista kuuntelijoista kaikkosikin. Se oli varmasti silloinkin menestyslevy, mutta ei enää sellainen paperilla verrattaessa aiempaan. Koska tätä tämä ahneus on, että jos saa paljon niin seuraavalla kerralla se ei enää riitä vaan pitää saada tosi paljon.

Koska Brosnanin Bondit maksoivat ihan sikana ja toki toivat rahaa myöskin takaisin niin budjettiin suhteutettuna ne eivät olleetkaan jättimenestyksiä. Pois lukien tietenkin vielä yllättävän edullinen Goldeneye. Ehkä ne kärsivät hieman samasta imagollisesta ongelmasta kuin Hänen majesteettinsa, varsinkin kun Brosnanin Bondeissa oli sekin huono puoli että jokainen niistä oli keskenään oikeastaan ihan samanlainen kevyt agenttiseikkailu ja kaiken lisäksi jo niistä ensimmäinenkin tuntui jo näyttelijän kolmannelta taikka neljänneltä elokuvalta. Ei ollut alkujaankaan sitä kokeilua taikka kasvua, vaan jokainen Brosnanin neljästä Bondista on sama keskitien varmaotteinen miellyttävyys. Kivaa, mutta ei ravistelevaa. Joten ei pelkästään se etteivät ne ehkä olleetkaan mitään odotettuja jättikolikoita, mutta kun mihin viedä niitä eteenpäin jotta ne olisivat sellaisia? Ehkä, kenties, mahdollisesti Brosnanin Bondit tulivat tiensä päähän siksi, että piti keksiä jokin tehokkaampi rahamylly ja Brosnanin valitettavan keskinkertaisiksi jääneet elokuvat eivät sitä olleet. En tosin usko, että tässä olisi ollut Brosnania kohtaan mitään skandaalinkäryistä mukana, koska kaikessa mitä näihin neljään Bondiin liittyy on ollut jotain kovin neutraalia ja siten riskit olivat selvästi minimoitu. Hitto, kovin juttu mitä muistan on juuri yleinen kiukku tätä viimeistä Brosnanin Bondia kohtaan kun näkymätön auto oli se viimeinen pisara joka sai porukan toteamaan, että nyt nämä ovat epäuskottavia. Siispä samoin kuin kuoleman katseen kohdalla sanottiin Roger Mooren olevann liian vanha, lupa tappaan kohdalla todettiin sen olevan liian raaka, oli Brosnanin kohdalla se viimeinen naula ilmeisestikin näkymätön auto. Okei, se on minunkin mielestäni aika tyhmä, mutta toisaalta tämä on elokuvasarja jossa yksi pahiksista räjäytettiin siten, että hänen suuhunsa tungettiin ilmakapseli joka teki miehestä ilmapallon. Näkymätön auto on aika eh! sellaisen jälkeen. Varsinkin kun samassa elokuvassa on tällaista:

Toisaalta jos jokin näkymätön auto on elokuvasi kovin juttu, niin ehkä elokuvasi ei ole kovinkaan säväyttävä. Tähän kun heitetään mukaan jälleen yksi mitäänsanomaton ja vieläpä taatusti koko Bond-sarjan puuduttavin tunnuslaulu sekä sen esittäjä Madonna näyttelemään minirooli ja jälleen osoittamaan miksei hänen pitäisi näytellä, ei Kuolema saa odottaa ole taaskaan mitään oikeastaan muuta kuin pari tuntia odotushuoneessa lehden lukemista kunnes viimein saa vaihtelua hammaslääkärin tapaamisesta. Onko hän tällä kertaa humalassa vai ei.

Silti kuten aina aikaisemminkin on myös Kuolema saa odottaa vähintäänkin ihan kivaa agenttitoimintaa, jolloin jos sitä ei vertaile muihin sarjan elokuviin vaan katsoo omana yksittäisenä elokuvanaan on se sopivan viihdyttävää ajantappoa. Itselläni tämä irroittaminen on luonnollisesti tässä putkessa vaikeaa ja oikeastaan hyvä niin, sillä 007 on kuitenkin tarkkaan suunniteltu formaatti ja se todistaa merkittävyytensä sekä tehonsa parhaiten silloin kun olosuhteet eivät ole ideaaliset, ja sen täytyy todellakin osoittaa olevansa tuolloinkin rahansa väärti. Onhan se, sillä kyllä tässä on mukana sopivassa suhteessa vauhtia, vaaroja ja näyttäviä tilanteita. Huumoria, seksikkyyttä ja ammattitaitoa. Kuitenkin varsinkin tällaisen putken yhteydessä huomaa kuinka vähän Kuolema saa odottaa tarjoaa muunlaista kokemusta kuin uusintaa ja eivätkö jo Frendit sekä Sinkkuelämää osoita, että se on aika suolesta. Kuolema saa odottaa on vain yksi keskitason Bond muiden joukossa ja tämä on muuten ainoa 007-elokuva josta en ilman lunttaamista muista kuka näyttelee tarinan pahista tai edes sitä mikä hänen paha suunnitelmansa on. Minä muistan tästä ne seikat jonka kaikki muutkin tuntuvat parhaiten muistavan: Madonnan ja p*skan tunnuslaulunsa, näkymättömän auton jossain jääkentällä ja Halle Berryn simuloimassa Ursula Andressin sisääntuloa.

Halle Berry lieneekin isoimmain profiilin näyttelijä joka on ollut ns. Bond-tyttönä, kun muut ovat pitkälti saaneet suurempaa mainetta vasta oltuaan siinä roolissa. Jopa Michelle Yeoh, joka toki oli suuri tähti jo ennen Bond-vierailua, mutta ei varmastikaan sitä länsimaalaisen tavallisia Hollowood-elokuvia katsovan massayleisön silmissä. Berryn status lieneekin suurin syy siihen miksi hänen hahmonsa on Yeohin tavoin fyysisesti aktiivisemmassa roolissa kuin suurin osa muista Bond-tytöistä ja ihan hyvä niin, mutta näissä duoyrittävissä Bondeissa on se huono juttu, että Bond on kuitenkin lopulta sooloartisti ja siten vaikka hänen rinnallaan kulkisi ihan kuka tai mikä tahansa ovat elokuvat tehty siten, että sen kukan tai mikän voisi pyyhkiä kuvasta ja elokuva pysyisi ennallaan. Joten samapa se kuinka paljon Yeoh tai Berry kenkii kankuille kun he jäävät kokonaisuuden kannalta vain Bond-tytöiksi ja ikävästi vielä vähättelevät fyysisestä toiminnasta mukana tulleella väitetyllä tärkeydellään heitä Bond-tyttöjä jotka ovat rehellisemmin koristeina. Kaikki kun ovat Bondin rinnalla Bond-tyttöjä. Ei se sukupuolta kysy. Ja samalla se kertoo sen, että tehtävästään riippumatta ns. Bond-tyttö on oleellinen osa 007-maailmaa ja siksi tärkeä, koska sen puute muuttaisi liikaa. Ilman jalkaa voi elää, mutta ei siitä suosiolla luovu.

Hetkittäin tätä elokuvaa katsellessa tulee mieleen ajatus, että tiedettiinkö jo heti alussa Kuolema saa odottaan jäävän sekä Brosnanin että myöskin ns. perinteisen 007-sarjan viimeiseksi elokuvaksi, koska mukaan on heitetty sen verran paljon silmäniskuja menneisiin elokuviin että se tuntuu jo jäähyväisiin kuuluvalta muistelulta. Elokuva itsessään on jo perinteistä agenttiseikkailua, mutta tuo taakse katselu tulee paremminkin esille mukana olevista teknoleluista. Siellä on laser aikeissa leikata vangittua ihmistä, kellossakin on laser, Bondilla on tuttu astmapiippuhengityslaite ja mukana on tietenkin muiden vanhojen 007-lelujen museo, ja kaikki sellainen on omalta osaltaan kertomassa menneestä ajasta. Hitto, siellä on taas jopa satelliitti joka ampuu jotain tuhosädettä! Ja sitten on tietenkin se jo mainittu Andressin vesiltänoususta muistuttava Berryn suorittama tribuutti.

Vaikka nyt olenkin kritisoinut Brosnanin Bondeja liiankin turvallisilla vesillä seilaamisesta ja elokuvien olleen siksi aika unohdettavia, niin en syytä siitä laisinkaan pääosaesittäjää vaan tuotantopuolta. Kiitos siis Pierce näistä Bondeista, olit varsin sopiva rooliin.

Tähdet: **

Kuolema saa odottaa