Goldeneye (1995)

On jälleen aika uuden Bondin.

James Bondin (Pierce Brosnan) venäläistehtaanräjäytysmissio on vesittyä kun hyvin saksalaisittain murtava ilkeä venäläiskenraali  (jota suomennos kutsuu myös everstiksi) Ourumov (Gottfried John. Joka muuten on Saksalainen) ampuu Bondin tuplanollakollegan Alecin (Sean Bean).

Myöhemmin Bond jatkaa venäläisvastaista tehtävää kun hänen pitää tarkkailla neukkuagenttitappaja Onatoppia (Famke Janssen) jonka reidet ovat kirjaimellisesti kuolettavat. Siis ei niihin ole kiinnitetty mitään partakoneenteriä tai jotain, vaan hän rusentaa miehet niiden avustuksella. Onatopp toimiikin yhdessä petollisen Ourumovin kanssa varastaakseen käyttöönsä kultaisena silmänä tunnetun McGuffinin jolla muuttaa satelliitit taas kerran jonkinlaisiksi avaruudsta käsin toimiviksi lasertykeiksi (tai siis elektromagneettipulssitykeiksi) joilla kiristää koko maailmaa. Bond saa kauniiksi avukseen tietokonenörtti Natalyan (Izabella Scorupco) ja samalla ilmenee, että syy miksi hyvikset tuntuvat olevan koko ajan askeleen perässä johtuu siitä kuinka kaiken junaileekin kuolleeksi luultu tuplanolla-agentti Alec, jonka motiivit pahoihin tekoihin löytyvät kateudesta Bondia kohtaan.

Ainakin ajatuksen tasolla tämä Goldeneye (tai GoldenEye) on aika masentava elokuva. Se nimittäin on paluu jonnekin sinne fantasiamaisemman 007-seikkailun pariin ja täten pyrkii unohtamaan edellisen elokuvan kompuroiden, mutta ainakin jotenkin eteenpäin yrittäneen vakavamman suuntauksen. Enkä voi olla kuin ajattelematta, että ainoa syy tähän perääntymiseen löytyy siitä ettei lupa tappaa menestynyt rahallisesti ja sehän se maailmaa pyörittää. Jos lupa tappaa olisi takonut taaloja niin takaan, että sen viitoittamalla synkemmällä tiellä olisi myös Goldeneye kulkenut. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja siten peliin vedettiin varmoina pidetyt temput, jolloin niinpä se mitä Pierce Brosnanin 007-elokuvissa voidaan pitää uudistuksena ovat kosmeettisen seikat. Tehosteet päivitettiin modernin teknologian vaatimusten mukaisiksi, vauhti nostettiin juoksusta juoksuun kädet heiluen, musiikki päivitettiin sinfoniapopista elektronisemmaksi sinfoniapopiksi ja M oli nyt nainen koska se oli turvallinen tapa tehdä hahmomuutos. Enkä tällä sivuuta laisinkaan sitä, että Judi Dench (tai ylipäätään nainen) oli roolitettu Bondin pomoksi jotta saadaan painotettua sitä kuinka agenttisankari on maineeltaan sovinistinen, etc., sillä tämähän sanotaan suoraan elokuvassa, tehden siitä liiankin ilmiselvän sukupuolitempun. Dench on hyvä ja ymmärrettävästi on jatkanut osaansa tähän päivään saakka, mutta pääasia M:n uudessa roolituksessa oli vain huomautus, että voiko Bondin kaltainen miessika toimia naisen alaisena ja se on ajatus jonka olisi pitänyt kuolla jo viimeistään 60-luvulla.

Ja okei, Bondin päivitystemppu toimi, enkä puhu nyt vain kaupallisesta näkökulmasta vaan viihdyttämisen tasosta. Sen mitä Goldeneye menettää rohkeassa uudistuksessa se korvaa tasokkaan viihde-elokuvan puitteilla ja vaikka tosiaan tässä tehtiin todellisuudessa paluuta vanhaan tuttuun on Goldeneye ainakin tasapainoisempi kuin esimerkiksi kaksi edellistä epäkeskoa yritystä. Joten jos ei lähde odotuksin, että nyt mennään eteenpäin (siis muussa kuin teknisessä kehityksessä) on Goldeneye kenties taas yksi Bond muiden joukossa, mutta se on erinomaisesti tehty yksi Bond muiden joukossa. Tätä ajatellen Pierce Brosnan on nappivalinta uudeksi Bondiksi, sillä vaikka häneltä luonnistuu sekä vakava esiintyminen että myöskin koominen, on hän kuitenkin näyttelijänä jotenkin en nyt sano persoonaton, mutta aikalailla sellainen josta ei voi suoraan sanoa millainen. Hän on hieman neutraali ja olemalla jonkinlainen Sean Conneryn ja Roger Mooren välimuoto on hän täysin sopiva 007-elokuvaan joka on käytännössä remasteroitu old school-Bond.

Varmaa on myös se, että edistyksen puutteen pettymystäni lievitti arjesta poikkea omakohtainen kokemukseni Goldeneyeta kohtaan. Sattuipa aikoinaan käymään niin, että kirjoitin muutaman elokuva-arvostelun joita julkaistiin erinäisissä sanomalehdissä ja ne olivat niitä uskomattoman masentavia torsoja tiivistelmiä joita lehtien televisiopalstat ovat edelleen täynnä, eivätkä siten olleet laisinkaan mieleeni. En tuolloin ollut lähellekään niin paras ja nero kuin olen nyt, mutta muutamalla lauseella en todellakaan saanut haluttavaani sanotuksi ja siihen hommaan on olemassa paljon pätevämpiäkin kirjoittajia (ja Seiska-lehden televisiopalstan perusteella myös kehnompia). No mutta kuitenkin, Goldeneye oli elokuva jonka pääsin lehdistön edustajana katsomaan ennakkoon ja siitä pääsin kiirjoittamaan erääseen paikallislehteen hieman pidemmän jutun, josta sitten muihin julkaisuihin typistettiin se tavanomainen muutaman tokaisun sikiöversio. Ja ei, en ole säilyttänyt muita kuin tämän Goldeneyen pidemmän version, jossa siinäkin on tyyli vielä aika hakusessa, mutta mitä sitten, sitä se on edelleen sillä elämä on jatkuvaa oppimista. Se on kuitenkin sivuseikka koska tilanne jossa näin Goldeneyen oli varsin mieluisa ja minulle siten mukavampi kuin noloja pinnallisuuksi vilisevän arvostelun muistelu. Paikalla oli lisäkseni vain toinen ns. toimittaja ja vaikka moikkasimme toisiamme istuimme niin kaukana erillään, että en pystyisi erottamaan häntä tunnistusrivistä ja minulla sentään on erinomainen näkö. Joskus näen ajan halki. Tämä tilanne oli siis hyvin mukava koska ei tarvinnut kuulla karkkipussin rapinaa, limun ryystämistä taikka minkäänlaisia suolistoääniä, vaan sain olla aivan rauhassa katsomassa sen hetken isointa elokuvaa ja nauttia viihteestä. Se ei ollut tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta sillä hetkellä tuntui hyvin mukavan kotoisalta ja olikin kuin olisin saanut olla kotisohvalla katsomassa elokuvaa täysin omilla ehdoillani. Kuvaruutu nyt vain sattui olemaan hieman isompi kuin mitä kotona oli.

Syytän virheistä lehden oikolukijaa.

Visuaalisesti Bond oli siis päivitetty, mutta samaa ei todellakaan voi sanoa sen tarinasta jossa piti jälleen kerran turvautua johonkin pahiksella on avaruuslasertykki ja hän uhkaa koko maailmaa-ratkaisuun, jota on käytetty niin monta kertaa jo aikaisemminkin ettei niin montaa 007-elokuvaakaan ole ehditty tekemään. Onneksi lievänä plussana on se Sean Beanin hahmon kautta tuleva kateellinen luopioagentti-juoni, jonka vastaavaa ideaa käytetään myöhemmin huomattavasti onnistuneemmin Skyfallissa. Goldeneyen paha agentti-juonikuvio kun on turhan yksinkertaistettu miks toi saa aina kaiken-murjotus ja Bean esittääkin hahmonsa hieman tarpeettoman peruspahiksena, jolloin hitonko väliä hänen motiiveillaan on: hän on vain taas joku ilkimys ja se riittää selitykseksi. Joten idea hyvä, toteutus korkeintaan ihan ok.

Kaikki perinteisiin nojaava ei tietenkään kiusaa samalla tavalla ja U2/Tina Turner-yhteistyönä syntynyt tunnuslaulu onkin vahvasti menneeseen nojaamisestaan huolimatta yksi suosikeistani ja saa miettimään, että miksiköhän Turner ei jo aikaisemmin ollut Bondin maailmassa vieraillut.

Niin ja tässä elokuvassa on mielestäni se paras pikkutuhma Bond-tytön nimi, kun Famke Janssenin bad ass-pahis on nimeltään Xenia Onatopp. Conneryn sanoin: "but of course you are."

Pussy Galore on kyllä edelleen coolimpi nimi, mutta Onatopp on huonosti hienovaraisempana hauskempi.

Osa Goldeneyen huumorista onkin tarkoituksellista ja muistuttamassa Mooren ajasta, mutta osa on aika tahattoman oloista ja sitä ovat etenkin jotkut roolitukset. Jo mainittu Gottfried John on aksenttinsa perusteella kaikkea muuta kuin venäläinen, mutta näyttelee roolinsa ihan hyvin. Vielä hauskempi roolitus on myöskin varsin kelvollisesti esiintyvä Alan Cumming venäläisenä ja useat näistä selvästi vääräkieliset näyttelemässä neukkuja-roolitukset tuovat mieleen vanhat sotaleffat joissa kokonaan englanniksi puhutuista elokuvista erotti natsit jenkeistä juuri heidän engelmanniaksenttinsa ansiosta. Loistavaa naamioitumista siis. Ehkä se olikin Goldeneyen tarkoitus. Tästäkään huolimatta Minnie Driverista ei olisi pitänyt tehdä venäläistä, sillä se on vain nolo esiintyminen, mutta onneksi sentään hyvin lyhyt.

Ja kuka voisi kerran sen nähtyään unohtaa tämän:

Tässä vaiheessa voisin mainita myös sen, että vaikka nyt Skyfallin ansiosta Sam Mendes lienee se eniten suitsutusta osakseen saanut Bond-ohjaaja niin Goldeneyen ohjannut Martin Campbell on hän joka varmastikin ansaitsisi ykköspaikan, sillä hän ei pelkästään palauttanut Brosnanin debyytillä Bondia kultakantaan, mutta myös siirsi 007-maailman onnistuneesti nykyaikaan Casino Royalella.

Goldeneye synnytti myös pelin jota pidetään fps-genren parhaimmistoon kuuluvana, mutta itse joudun siinä luottamaan teidän sanaanne koska en ole sitä pelannut. Eipä se mitään, olen aivan onneton sellaisissa peleissä, että minun Bondini ei kyllä pelastaisi mitään maailmaa kun ei onnistu suojemaan edes omaa nahkaansa.

Tässä nimenomaisessa dvd-versiossa on käytössä häiritsevästi normaalista poikkea fontti. Onneksi ei sentään väriltään vielä keltainen jota Disney hyödynsi yhdessä vaiheessa.

Goldeneye on siis hyvin viihdyttävä agenttiseikkailua, mutta parista sivuseikastaan (naispomo, tms.) se on kieltämättä myös aika vahvasti valkoisen lipun heiluttamista.

Tähdet: ***

Goldeneye