Ja sitten siihen vähemmän merkitykselliseen asiaan, eli itse tarinaan.
Jenkkilässä sijaitsevan japanilaisen teknologiayrityksen hulppeassa pilvenpiirtäjässä tapahtuu korkeamman luokan ilotytön murha, joka ikäväkseen keskeyttää meneillään olevat bileet ja niinpä paikalle kutsutaan poliisi Webster (Wesley Snipes). Edessä odottaa kulttuurimuuri jonka murtamiseksi apuun noudetaan hankalana yhteistyökumppanina pidetty viranomaiskollega John Connor (Sean Connery) ja kyllä, kyseessä on se sama John Connor joka myöhemmin johtaa ihmiskunnan kapinaa koneiden hirmuvaltaa vastaan. Mitä? Ei sama mies? Miten niin ei, katsokaa nyt itsekin:
No, no, no, no. You gotta listen to the way people talk. You don't say "affirmative," or some shit like that. You say "no problemo." And if someone comes on to you with an attitude you say "eat me." And if you want to shine them on it's "hasta la vista, baby."
No kuitenkin, Johnin apua tarvitaan koska hän on japanilaisen kulttuurin ekspertti ja tietää miten arvovaltaisia ihmisiä tulee kohdella. Tämä siis tarkoitaa, että kun muut käyttäytyvät ylimielisen moukkamaisesti, niin John puolestaan korjaa asian huutamalla ja rähjäämällä kuin heikkomielinen.
Alkaa kuitenkin vaikuttamaan siltä, että John on hieman liiankin hyvää pataa suurinpiirtein jokaisen mahdollisen japanilaisen kanssa ja on siten epäluotettava, mikä on ajatus joka nousee tutkimusten hitaudesta turhautuvan Websterin mieleen. Siinäkin vaiheessa kun ilmiselvä syyllinen saadaan räjäytettyä hengiltä, ei kaikki olekaan selvää. Kaikki lahjovat kaikkia, kaikki pettävät kaikkia, kaikki suojelevat kaikkia, kaikki ovat rasisteja mutta eivät kuitenkaan ja kaikki on silkkaa Rikospaikkana Presidiota.
Mitä opin japanilaisesta kulttuurista?
Karaoke on fantsua, iäkkäät bisnesmiehet tykkkäävät nuorista tytöistä ja kenkiä ei saa pitää sisällä.

Uskokaa tai älkää, mutta Showdown in Little Tokyon vastaavien roolien eräänlainen "kääntö", jossa herramunjee!, aasialaisvivahteinen näyttelijä Brandon Lee onkin se jenkkitollo, eikä odotettu perintönsä tuntija on ehdottomasti kiinnostavampi. Vaikka Delfiini ei nyt Connerya realistisempi nousevan auringon maan-ekspertti taida mielikuvien perusteella ollakaan, niin ainakin näiden duo'jen kohdalla Lundgrenin pistäminen siihen rooliin on hivenen mielikuvituksellisempi ratkaisu kuin Connery vastaavassa osassa. Connery ei suorita osaansa mitenkään juosten kusten, mutta ei tuo hahmoonsa mitään muuta kuin sen pakollisen vanhemman oikeudella-osansa ja näin ollen olisin oikeasti mielelläni nähnyt hänen ja Snipesin vaihtavan paikkaa.
Mikään Nousevassa auringossa ei kuitenkaan ole varsinaisesti sillä tavalla vialla etteivätkö ne tyämiehet (ja tyänaiset) olisi oikeutettuja kutsumaan katsomaansa elokuvaa hyväksi, sillä Connery, Snipes, Harvey Keitel, Cary-Hiroyuki Tagawa, Tia Carrere ja muut suoriutuvat rooleistaan odotetun hyvin, juoni on ehkä aika peruskauraa, mutta ainakin aamupuuroksi kelvollista ja kokonaisuus kuvineen sekä äänineen on sopivan viihdyttävää jännäriä. Ihan niin kuin mikä tahansa Bonesin jakso. Mutta se on hyvä vain ollen varmaa, tasapaksua poliisitrilleriä (kuten aiemmin mainitsemani Conneryn Rikospaikkana Presidio) ja kun sellaisen on nähnyt jo Nousevan aurinkon kantta lukiessaan, ei se enää oikein riitä muuhun kuin kommenttiin:
"on se ihan ok."
Ei kenties mikään Rising Sean, mutta istuu sentään tukevasti.
Nousevan auringon takana olevan Michael Crichtonin mukaan John Connor oli kirjoitettu Sean Connery mielessä, mutta oliko siinä kirjassa todellakin kohtaus jossa golfataan, tai muita tilanteita joissa puhutaan kolopallosta, sillä se vaikuttaa joltain jonka tunnettu golfpähkinä-Connery olisi itse puskenut mukaan.
Mutta vieläkin mainiompi "typecasting" kuin pistää Connery golfaamaan on se, että Steve Buscemi esittää hahmoa nimeltä Näätä.
Nouseva aurinko
2 kommenttia:
Melkoisen haalea tuhnu. Makolla taisi olla jonkun bisnesmiehen rooli tässä kanssa?
Pitäähän Makon täyttää pakollinen makokiintiö.
Lähetä kommentti