lauantai 12. syyskuuta 2015

The Wrecking Crew (2000)

Albert Pyun, Ice-T ja Snoop Dogg. Miten tällä yhdistelmällä voitaisiin mennä vikaan?
No ei mennäkään, sillä varmastihan tarkoitus olikin aikaansaada sontaa ja siinä ollaan onnistuttu.

Räpmogulinarkokauppias Dra-Man (Snoop Dogg) tekee pahoja ja jengit tekevät kanssa pahoja, mutta onneksi gangstakyttä (Ice-T) on perustanut ganstakyttäjengin joka menee ja ampuu kaikki. Viisi minuuttia ja koko elokuvan juoni on käyty eräänlaisen musavideon muodossa läpi ja sitten seuraavien päälle 70 minuutin aikana sama toistetaan, mutta lisäten repliikkejä kuten "fuck" tai "fuck", mutta välillä sentään sanotaan myös "fuck."
Niin ja vaikka päätähtien annetaan ymmärtää olevan Ice-T ja Snoop Dogg, niin kyllä he ovat mukana vain markkinointia ajatellen ja valtaosa elokuvasta on sitä että ns. no-name-näyttelijöiden jengi taistelee pimennossa olevia kasvottomia tappajakyttiä vastaan, ja se taistelukin on tulkinnanvaraista koska jengiläiset ovat enimmän osan hengailemassa keskenään ja tekemässä käsimerkkejä. Ice-T kyllä vilahtelee aina silloin tällöin, mutta Snoopin osuus on kuitattu sillä elokuvan introlla. Hyvä. Sekin on jo liikaa.

Eipä tämä tosin ole yhtään sen huonompi kuin Pyunin muutkaan Ice-T:n/Snoopin kanssa tehdyt elokuvat, että ainakin taso on pysynyt kohdillaan. Ei se mikään kehu ole, sillä The Wrecking Crew on...
.
..
...
no se on p*ska.
Todella p*ska.
.
..
...
P*ska.
Sieluun sattuu jo kun sitä ajattelee.
Ice-T on p*ska, Snoop Dogg on p*ska. Saatana, Dennis Rodman on parempi näyttelijä kuin Ice Dogg.

Ihmettelen etteivät kaikki The Wrecking Crewn teossa mukana olleet tappaneet itseään ja pitikin oikein tarkistaa, että kaipa he nyt sentään niin tekivät, mutta kun ei niin ei. Minä ainakin olisin tappanut itseni.

Huonot näyttelijät/juoni/dialogi ja kuvattu ilmeisesti kakkapökäleellä.

Soundtrack aiheuttaa koomisuutta. Ei niinkään kappalevalikoiman vuoksi vaan syystä miten ääniraita on luotu. Tässä kun on ilmeisesti vain laitettu taustalle levy soimaan ja jokainen biisi käydään kokonaan vuorollaan läpi, jolloin ne eivät kuulosta laisinkaan elokuvaan kuuluvilta vaan siltä kuin leffa olisi äänettömällä ja itse soittaisi jotain levyä. Tietenkin ne y'all muthafukas-repliikit (jep, on siellä oikeasti mukana muitakin sanoja kuin fuck) kertovat ettei leffa ole äänetön. Valitettavasti.

Kaiken kaikkiaan siis varsin onnistunut elokuva.

Tähdet: ~
The Wrecking Crew

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Albertti-setä se jaksaa edelleenkin olla yllättämättä näillä ohjaamillaan kammotuksilla.

...noir kirjoitti...

Luotettava mies.