sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Stan Helsing (2009)

Videovuokraamon laiska stonertyöntekijä Stan Helsing (Steve Howey) on kavereidensa kanssa matkalla halloweenbileisiin, mutta virheellinen suunnistus johtaa syrjäseudulle jonnekin Jumalan selän taakse, jossa ei todellakaan pitäisi ottaa kyytiin liftaria jonka nenään on tatuoitu hakaristi.
Jalkauduttuaan keskelle ei-mitään alkavat ongelmat kun kaikenlaiset monsterit hip hop-Freddy Kruegerista juutalaiseen Michael Myersiin ja stripparivampyyreihin janoavat verta. Onneksi - kuten jo päähenkilön nimi kertoo - on Stan Helsing tietämättään arvostetun van Helsingin hirviömetsästäjäsuvun viimeinen ja täten kykeneväinen kohtaamaan maailmaa uhkaavat monsterit. Joskin tämä tarkoittaa sitä ettei tehdä yhtikäs mitään, kunhan vain odotellaan elokuvan loppua jossa kliimaksina on Jason Voorheesin, Pinheadin ja kumppanien Village People-esitys.

Harvassa ovat vitsit tässä parodiaelokuvassa joka kuitenkin tunkee lajityypille (vertailussa siis enemmänkin Scary Moviet kuin mitkään muut) tuttuun tapaan mukaan runsain joukoin tunnistettavia popkulttuurihahmoja ja heidän tekemisiinsä liittyviä seikkoja. Joten vaikka se huumori onkin nykytyyliin lähestulkoon vain ulostamisvitsejä, niin Stan Helsing ei edes yritä pelastaa itseään syytämällä niitä tarpeeksi jotta saisi väsytettyä katsojansa naurahtamaan. Rytmitys on liian laiskaa, vitsit vailla yritystä ja kun näyttelijäsuorituksetkin ovat suolesta, niin selkäähän tässä rupeaa särkemään kun liian usein kumartuu painaakseen kasvot käsiinsä. Olen aika varma, että näin kuinka tämä elokuva imi sieluni liittääkseen sen osaksi omaa kärsimysten kirjaansa. Kun Freddy Krueger istuu p*skalla ja huutaa tuskaisena "it's a boy!" niin kenelläkään ei ole hauskaa. Varmasti vähiten kyseisen vitsin kirjoittajalla.

Elokuvassa on siis mukana useita kauhuelokuvista tuttuja hahmoja, mutta tietenkin jollakin tavalla muokattuina ja valitettavasti se muutos on rehellisesti sanottuna lähes aina p*rseestä. Pinhead jonka päässä on naulojen sijaan tikkoja ja Chucky jonka kasvoarvet ovat ristinollaa ovat laiskoja temppuja, ja kun heidän edustamansa huumori on sitä, että Chucky esittää suihinottoa, tms. niin no es bueno. Joskin myönnän, että kun Leatherfacen kasvonaamio osoittautui nahkaiseksi naisten käsilaukuksi niin meinasin jopa hymyillä ja onhan tuossa Flavor Flav-Freddyssa jotain huvittavaa:
Joskin se jotain huvittavaa taitaa olla enemmänkin miehen Jaska Jokunen-saharaitapaita.

Positiivista tässä on se, että Stan Helsing tekee viittauksia enimmäkseen muuhun kuin juuri elokuvan tekohetkellä pinnalla olleisiin elokuviin ja vaikka suurin osa näistä silti onkin helppoja ratkaisuja, niiden ollessa pääosin tunnetuimpia kauhuelokuvia/-hahmoja, niin siellä on myös Jeepers Creepersin kaltaisia eräänlaisia väliinputoajia, jotka kuitenkin ovat enemmänkin lajiharrastajien tietoisuudessa kuin kaiken kansan shittiä.
Ja pidän kovasti ideasta jossa van Helsingin asemastaan tietämätön sukulainen joutuu kohtaamaan nykyisemmästä populaarikulttuurista tuttuja kauhuhahmoja ja niinpä joidenkin klassisten vampyyrien, muumioiden ja Frankensteinin hirviöiden sijaan taistellaan pikemminkin jonkinlaisia neoklassisia hirviöitä vastaan. Jos vain oltaisi päätetty karsia ainakin enin määrä niistä kakkavitseistä pois ja keskitytty hieman asiallisempaan, mutta edelleen stonerhuumoriin, olisi Stan Helsingistä voinut olla jonkinlaiseksi Levottomien käsien kulttimanttelinperijäksi. Uskon nimittäin, että vaikka tekijöiden huumorintaju ei olekaan ollut haaraväliä korkeamalla niin ainakin jossain vaiheessa on jostakin raosta pilkistänyt halu tehdä eräänlainen "haastavampi" kauhukomedia, ja tarkemmin todettuna Scary Movie Kevin Smithillä. Sillä alun (ja lopun) videovuokraamo-osuudessa on Clerksiä lainaava vitsi pornoelokuvien nimien luettelemisesta (kyseessä on vieläpä yhtä huono vitsi) ja Stan Helsing on niin vahvasti Jason Mewesin Jay, että olen takuuvarma jotta häntä on alunperin pyydetty pääosaan.
Mutta hyvätkin hetket kaatuvat ojaan heti kun näkee Leslie Nielsenin lähescameossa joka kuuluu sarjaan "pyydän, tappakaa minut." Oudosti Nielsen dragissa näyttää aivan Leatherfacelta dragissa:

Tähdet: *
Stan Helsing

Ei kommentteja: