maanantai 7. syyskuuta 2015

Juhani Töytäri: Saavutusten seikkailu 2 (?)

Oletin tämän olevan dvd ihan pelkästään kotelomallin vuoksi, mutta audiolevyhän se on. Eipä se mitään, mutta olisiko se nyt ollut liian vaikeaa merkitä formaattimuoto joko kansipaperiin, mukana olevaan vihkoseen taikka edes levyyn itseensä?

Positiivarit oy ja Nuorkauppakamari palkitsevat vuosittain positiivisimpana pitämänsä suomalaisen, joka tänä kuluvana vuonna on laulajatähti Robin. 
Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet mm. Pikku G, Elastinen ja esimerkiksi Valentin Kononen.
Go go Kononen!
He ovat parempia ihmisiä kuin sinä tai minä. Muistakaa se.
Joten samoin kuten kaikenlaisten medioiden järjestämät vuodein hotein siiseli-äänestykset, jos et ole julkkis ei sinulla juurikaan ole mahdollisuutta päästä tälläisen kunnian kohteeksi ja miksi olisikaan, sillä tokihan joku Robin on huomionarvoisempi lehtijuttuja ajatellen kuin joku ei-Robin, ja hyvähän se ajatus tavallaan on, jos kerran sen avulla saadaan positiivisuutta tarkoittavalle asialle näkyvyyttä.
Ja näköjään se hyvä juttu Positiivareiden tapauksessa on toistella kieltämättä aika banaalin kuuloisia muka opettavaisia elämänviisauksia kuten:
"Ei ole olemassa toivottomia tilanteita, on vain ihmisiä jotka ovat menettäneet toivonsa."
"Kun meillä on oikein kova halu mennä jonnekin, muuttuu huonokin sää piristäväksi."
"Yksikään vaikea työ ei tule koskaan tehdyksi ellei joku käy sen kimpppuun saman tien."
Ja tälläistä kamaa on Saavutusten seikkailu 2-levy täynnä, kuten on myös sen mukana tuleva kirjanen.
Joten kyseessä on äänite jolla Positiivareihin lukeutuva Juhani Töytäri koettanee iskostaa kuulijaansa elämäniloa ja jos se ei pelkän leppoisan miehen puheen kautta onnistu, niin ainahan voi lukaista tuon samansisältöisen vihkosen.

Ehkä kyse on vain  omasta kyynisestä luonteestani, mutta vaikka uskonkin positiivisen kannustuksen olevan hyvästä niin bisneksen teko sillä on mielestäni jotain joka rappeuttaa asian uskottavuutta ja liiallinen edellä mainittujen kaltaisten elämänviisauksien hokeminen vähentää reippaasti niiden tehoa, jolloin tämä Saavutusten seikkailu 2-luentolevy ei tee minusta positiivaria.

Paulo Coelho toimii parhaiten kun sitä lukee vähän.

Ovat he tosin näköjään järjestäneet myös dvd-keräyksen lapsille, joten kaikki ei johda johonkin luentopalkkioihin ja nettikauppaan, jolloin hitonko väliä sillä on pureeko Töytärin ja Positiivareiden anna hyvän kiertää-jankkaaminen minuun. Tulkoot muut siitä onnellisiksi.
Ja kaipa sitä kuuntelee mielummin leppoisia kehuja kuin R. Lee Ermeyta.


Okei, en suuremmin googlaillut taustatietoja, mitä nyt vierailin Positiivareiden kotisivulla ja facebookissa, mutta se vaivaa minua hieman etten löytänyt tälle levylle julkaisuvuotta. Sitä kun ei levyllä taikka kotelossa mainita, niin oletin sen löytyvän ainakin Positiivareiden nettikaupasta levyn kohdalta. No, siellä kyllä mainitaan tämän olevan jatkoa seitsemän vuotta aikaisemmalle tapauksella, mutta koska en löytänyt senkään kohdalla julkaisuvuotta, niin mitä hittoa?

Levyllä on ainakin hyvä äänenlaatu, että puheesta saa hyvin selvän. Eri asia on haluaako.

Ei mutta hetkinen! Sainpas tästä jotain todella positiivista irti. Kirjastosta ostamani Placebon Soulmates Never Die-dvd:n kansi on huonossa hapessa, joten nyt sain sille hyväkuntoisen kotelon.

Tähdet: *

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Olet syntynyt onnistumaan... yeah right! :D

...noir kirjoitti...

That's the spirit!