House of Blood (Chain Reaction, 2006)

Joukko vankeja pääsee kolarin ansiosta metsätiellä pakosalle ja liikkeellä on täten nykiväpuheinen fuck sitä ja fuck tätä-tyyppi, hänen käsivaurioinen pikkuveljensä, italiaano ja heppu joka taatusti on henkisesti vajaa sillä kuka muu ottaisi tälläisen tatuoinnin:

Toki tatuointipää esittää myös muita merkkejä sen sisällä olevista vajavaisuuksista.
Mukaansa he saavat otettua kolarin toisen osapuolen, lääkärin jota tarvitaan pankkivankeuden ohella hoitaman tuon yhden tällä hetkellä ex-vangin käsivammaa. Yhteistä kaikille on aivan järkyttävän tönkkö esiintyminen jonka vuoksi kukaan heistä ei varmastikaan tunne ylpeyttä tämän elokuvan vuoksi. No, elokuva on muutenkin kuin vain näyttelemisen ansiosta sellaista tuubaa, että edes Stephen Baldwin ei tälläiseen suostuisi. Erityisesti pidän siitä, että kun se fuck sitä ja tätä-heppu sekä käsivaurioinen herra ovat veljeksiä niin lievää epäuskottavuutta tuo lähisukulaisuudelle se, että vaikka molemmat koettavat vääntää ns. paksua jenkkiaksenttia niin heidän äänessään kuulee erittäin vahvasti todellisen kotipaikan (Englanti ja Jugoslavia) murteen. Olisivat vain vältelleet sitä jenkkiaksentin tavoittelua ja jättäneet pois veljeyden, mutta jos näin olisi tehty ei pääsisi kritisoimaan heitä muusta kuin palikkailmeisyydestä ja kehon liikkeistä jotka muistuttavat kakanpidättelyä.
Mutta nyt palaamme metsään jossa samoileva ryhmämme ajautuu pienen töllin luokse jossa tervetulotoivotus toteutuu siten, että neitokainen leikkaa lampaan kurkun auki, vuodattaen punanesteen tallennustilana toimivaan kuppiinsa. Superlammas ei tälläisestä hätkähdä, mutta ei se mitään sillä kuka nyt kolumbialaisesta solmiosta mitään pysyviä vammoja saisikaan.
Metsämökissä asustaa sellainen Universalin klassikkokauhujen menneen ajan keskieurooppalainen perhe joka tosin ei edusta mitään madame Ouspenskayaa vaan pikemminkin M. Night Shyamalanin kyläyhteisöä ja uskottavuus on täten hiukan hakusessa. No ainakin se thoun, theen, thyn, siren, ja ayen jankkaaminen on rasittavan ylikäytettyä kertoakseen, että he todellakin ovat eri aikauden henkilöitä ja noiden termien perusteella sitä voisi luulla kyseessä olevan joitakin ankkaklaanin skottikuvioita, mutta aksenttien perusteella valtaosa tulee Vlad Tepesin seuduilta. Niin ja kun kerraan mennyttä henkeä tavoitellaan niin toki he ovat vahvasti uskonnollinen perhe. He ovat myös kannibalistisia verenhimoisia ihmisdemoneja jotka vetävät kungfua lahdatessaan paikalle sattuneita pahiksia. Ei tässä voi oikein pitää pokkaa kun kun jotkut muka keskiaikaiset mormonit muuttuvat kuminaamahirviöiksi jotka hyppivät voltteja joka suuntaan.
Onneksi kaikkien paitsi tohtorin kokiessa verisen lopun tulevat paikalle poliisit johtajanaan Jürgen Prochnow, joka ei näyttelijävalintana ole valitettavasti mikään yllätys. Koska tohtori ei osaa selittää tapahtumia pidättää Prochnow hänet ja niinpä tohtorilla on edessään vankikuljetus läpi metsätien ja arvatkaa vaan mitä nyt tapahtuu. Jep, sama tarina toistetaan ja nytkin vankiuhreina on samanlaisia pallinaamoja yhtäläisine esiintymistaitoineen kuin aiemminkin.
Ei saatana, kun toisto on käyty läpi niin elokuva päättyy vielä saman tarinan aloitukseen. Ja ei, kyseessä ei ole mitään Päiväni murmelina-looppia vaan silkkaa idiotismia ja uuden keksimisen puutetta.

Annan tälle varmuuden vuoksi yhden tähden jotta ymmärrätte kyseessä olevan huono elokuva, mutta ei siten jotta täysin pisteittä antaminen voisi erehdyksessäkään luoda mielikuvaa siitä, että voisi jotenkin nauttia sen huonoudesta.
Arviolta minuutin verran hyvää synamusiikkia ei pelasta edes sitä kuluvaa minuuttia House of Bloodista, eikä todella oudolta vaikuttava Roxy Musicin In Every Dream Home a Heartachen siteeraaminen aiheuta muuta kuin hämmennystä.
Jotkut viiltelevät käsiään, minä katson tätä ja aiheutan siten syvempiä arpia.

Tähdet: *
House of Blood