Valitettavasti juuri samaiselle hetkelle on miespari Florence (Mickey Rourke) ja Leon (Stephen Baldwin) suunnitelleet pankkiryöstöä ja koska Leon on pukeutunut edellä mainitun kolmikon tavoin kokopukuun on erehtyminen varmaankin inhimillistä, jonka seurauksena se onkin Leon joka takakonttiin päätyy. Tämä saa tietenkin Florencen kaappaamaan sen koomikkotiron uhria esittävän pojan omaan kelkkaansa ja tästä alkaa kahtaalla tapahtuva kidutusten sekä kuulustelujen sarja kun niin sekä Florence pitää väkivaltaista huolta omasta vangistaan että Leon niistä kahdesta muusta isojen poikien leikkiin ajautuneista. Pelkkä pieleen mennyt keikka ei saa rikollisiamme tuohtumaan vaan oman jännitteensä asiaan tuo rakastavaisten erilleen päätyminen, joista puuma-Florence on kylläkin valmis kokeilemaan uutta nuorta lihaa, mutta vainoharhaisuuteen herkästi kallistuva Leon haluaa itse sitä Florencen parrua.
Varsin hyvä, vahvasti homoseksuaalisesti värittynyt väärässä paikassa väärään aikaan-jännäri joka ei korosta sitä miesrakkautta niillä selvimmillä tempuilla, johon lukeutuvat mahdolliset peppupanot, suudelmat, tms. muut fyysisemmät alleviivaukset ja tällöin harhailevampi katse ei kenties edes pistä merkille kyseistä asiaa. Varsinkin kun ainoa suoraviivainen seksuaalinen kanssakäyminen tapahtuu Jason Londonin ja elokuvan tarpeettomaan sekä valitettavan päälleliimattuun twistiin kuuluvan Sheryl Leen välillä. Joskin on todettava, että jos ei mainittua homoseksuaalista virettä huomaa niin se vaatii jo aika välinpitämätöntä elokuvakatselua, sillä vaikka Fall Timessa ei tyydytäkään niihin helpoimpiin ratkaisuihin niin vastaavasti niitä ns. hienovaraisia seikkoja on sen verran runsaasti, että lukumääränsä vuoksi se käy hieman rasittavaksikin ja pilaa sen sanoisimmeko jonkinlaisen erikoisuuden taikka erilaisuuden joka nimenomaan tekee erillään olevien miekkasankareiden välisestä suhteesta ja siihen liittyvistä häiriötekijöistä (Leon on mustasukkainen ja kiihkeä, Florence hyväksikäyttävä metsästäjä) sen mikä niissä on tarkoitettu jännitteeksi. Kun selvät heteromiehet (Arquetten isä) on kaljoitteleva, väkivaltainen tupakoitsija joka arvostaa eniten maailmassa valtamerialuksen kokoista cadillacia, naiset kuuluvat keittiöön tekemään piirakoita (Arquetten hahmo äiti on lähes koko esiintymisensä ajan tekemässä marjapiirakkaa) ja jokainen muu henkilö (joka tässä tapauksessa on oikeastaan nuorehko jäntevä mies) harrastaa toisiin miehiin kohdistuvia viipyileviä kosketuksia, kaihoisia katseita, vihjailevia sanavalintoja ja hikeä niin hienovaraisinkin vihje muuttuu korostustussin käytöksi kun sitä saa kokea tarpeeksi usein. Seksuaalinen varmuus taikka tietämättämyys menettää pointtinsa samalla tavalla kuin L-koodissa ja Queer as Folkissa jossa jokainen on joko homoseksuaali taikka homoseksuaali ja silloin kun sen tarkoitus on toimia normeista erottavana tekijänä (Florence ja Leon) muun muassa sitä varten selvästi tarkoituksella valitulla aikakaudella niin sitä ei pitäisi viljellä kuin George Lucas tunkemassa muutoksia jo onnistuneeseen lopputulokseen.
Tämä ei kuitenkaan ole elokuvan eniten pisteitä laskeva seikka vaan sitä ovat kaksi myöhemmin elokuvassa tapahtuvaa ns. väärä henkilöllisyys-jippoa joista toinen tosin unohdetaan armeliaan nopeasti, mutta toinen on alta aikayksikön läpinäkyväksi muuttuva lopputwistiistiin liittyvä asia ja koska se loppukoukero ei tule yllätyksenä kiitos ymmärtäen heti siihen liittyvän hahmon nähdessään hänen merkityksensä, eikä ole mitenkään muuten selitettävisttä kuin että nyt haluttiin väkisin lisätä jotain jo huippukorkeuteensa päässeen elokuvan päälle niin se vain latistaa lopputulosta. Aivan kuin tekijöille olisi mennyt pupu pöksyyn eikä siten luotettu ehjän olevan ehjä, vaan on pitänyt keksiä jotain rikkinäistä jota korjata.
Sheryl Lee on huomaamaton, poikatrion jäsenet samaten, mutta Mickey Rourke on mainio hiljaisen vaarallisessa roolissaan ja uskokaa pois, Stephen Baldwin on erinomainen hermostuneena Leonina ja elokuvan suurin valopilkku. Tämä on juuri niitä pikkuhelmiä jotka yllättävät positiivisesti ja osoittavat, että tosiaan jopa Stephen Baldwinin tasolla liikuskeleva näyttelijä saattaa tehdä jotain jonka vuoksi uskaltautuu sen seuraavankin elokuvan pariin.
Ja tämä tosiaan taisi aikoinaan hieman hukkua jonnekin rakoon, sillä muistan videovuokraamossa tarkistaneeni siellä olleen Fall Time-kappaleen lainausten lukumäärän.
Yksi.
Minulle.
Sekin tarkistus tehty arviolta seitsemän vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen.
Tähdet: ***
Fall Time
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti