maanantai 16. maaliskuuta 2015

Out for Blood (1992)

Heti alkuun on sanottava, että kannessa oleva maininta payless viittaa ilmeisesti kaksi yhden hinnalla-tarjouksen ohella myös siihen, että saa tuplasti huonomman kuvanlaadun sillä aikamoista mosaiikkia tämä Out for Blood liian usein edustaa.

John (Don "the Dragon" Wilson) hölkkää yössä ja repii huumekauppiaiden pussukoita rikki. Niin lihaisia kuin myös kokaiinia täynnä olevia. Tähän on tietenkin syynä se, että John on arvostettu asianajaja jonka perhe murhattiin murhaajien toimesta ja nyt hän on yössä hölkkäasuisena (siis ihan oikeasti, verkkarimies) kulkeva median nimeämä Karateman joka pistää pahiksia hengiltä ja katoaa kuin yö aamuauringon tieltä. Se tosin ei oikeuta huuruiseen musiikkin, extremelähikuviin, teatraalisiin ilmeisiin, ns. taiteelliseen valovälkkeeseen ja joka saatanan asian dramaattiseen hidastukseen. No, niillähän tietenkin halutaan korostaa Johnin emotionaalista tuskaa ja onnistutaankin yhtä hyvin kuin Tommy Wiseau.
John siis hölkkää yössä potkien ja nauttien Karateman-maineestaan, mutta paikalliset rikolliset eivät tästä tykkää ja päättävätkin lyöttäytyä yhteen päihittääkseen kansansankarin. Ei onnistu.

Ihan helvetin huono elokuva.
Aiemmin mainitut tehokeinot joilla koetetaan painottaa Johnin tuskaa ovat yhtä nolostuttavia kuin Ponterosa,
Don Wilson ei osaa esittää kärsivänsä kuin korkeintaan ummetuksesta
ja jos jonkinlainen tekotaiteellisuus (ts. katsotaan mitä tämä nappi videokamerassa tekee) ei jo yksinään onnistuisi pilaamaan Pepin/Merhin pahimmissa kuumehoureissa kuvittelemaa Väkivallan vihollisen päähänpotkimisversiota niin verkkariasuinen Karateman sen tekee, sillä nyt Wilsonin vigilante on kyvyistään huolimatta uskottava kuin Juha Mieto Bloodsportissa.
Okei, Wilson ei pidä verryttelyasulookkia yllä koko elokuvaa ja pukeutuu siis myös aika cooliin kokomustaan asuun, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Mustassa asussaan John muistuttaa enemmän pelkän tavissankarin sijaan jonkinlaista imagohahmoa, jolloin vaikka Wilson onkin sanonut sen olleen juurikin Väkivallan vihollinen joka oli tätä elokuvaa inspiroinut niin kyllä tässä kanavoidaan huomattavasti enemmän sarjakuvahenkeä ja etenkin Tim Burtonin Batmania. Tosin sellaisella really bad jos edes sitäkään cosplay-tyylillä kuin jonkinlaisella oikeasti vakavasti otettavuudella.
Tärkeintä kuitenkin tässä tapauksessa on se, että vaikka kokomusta vaatetus tuo mieleen enemmänkin sarjakuvaheeroksen niin ainakin se on soveliaampi/uskottavampi hahmolle joka tietää mikä yössä vaanii, kuin heppu joka pyrkii pitämään sykkeen kohdallaan.

Tähdet: *
Out for Blood

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Don "The Dragon" Wilson on Tyhjäkäsimies...

...noir kirjoitti...

No jokin on ainakin tyhjä, mutta se taitaa olla kaulasta ylöspäin.