World War Z (2013)

Virus iskee ja pian puolet maapallon väestöstä on muuttunut raivotautisiksi eläviksi kuolleiksi. Brad Pitt on entinen YK:n supertarkkailija tai jotain joka värvätään jäljittämään keinoa pelastaa ihmiskunta ja niinpä sankarimme kulkee paikasta toiseen kokemassa zombiehyökkäyksiä kunnes pääsee maaliin saakka. Aika tuttua huttua siis, mutta selvästi isommalla mittapuulla toteutettuna kuin aiemmin ja tottakai, sillä kukapa olisi olettanutkaan Brad Pittin kokoisten nimien tyytyvän mihinkään La Hordeen.

Juonellisesti World War Z ei siis tarjoile mitään uutta tai ihmeellistä, eikä ainakaan tuo mieleen pohjana olevaa Max Brooksin samannimistä kirjaa kuin mainintansa sen pohjautuvan Max Brooksin kirjaan verran. Itse asiassa itselleni Brooksin kirja tuli ajatuksiini vain parissa keskenään samanlaisessa kohtauksessa joissa teipataan kuvalehti käteen eräänlaiseksi puremasuojaksi ja silloinkin se oikeasti mieleen tullut kirja oli enemmänkin Brooksin The Zombie Survival Guide.
Mutta näitä ei ole tarkoitettu negatiivisiksi kommenteiksi taikka ainakaan vain sellaisiksi, sillä kyllähän WWZ eroaa jotenkin ja hetkittäin positiivisestikin tähän asti nähdyistä zombie-elokuvista, mutta se tekee sen enemmänkin kuvallisen massiivisuutensa kuin elokuvaksi asti päätyneen tarinallisuutensa ansiosta. Kyseessä on kuin jonkin Roland Emmerichin jättikatastrofileffa zombieteemalla ja siten kyllähän sitä on ainakin hetken vaikuttunut nähdessään suureellisia kuvia kun tuhannet ja taas tuhannet ihmiset juoksevat paniikissa karkkuun, kun nykymallin mukaiset Usain Bolt-vauhdilla kulkevat zompparit myllertävät hyökyaaltoina ja siitä kuinka muka jopa intiimeimmät perhehetket vaikuttavat elämää suuremmilta. Toki Pitt vetää varsin onnistuneesti ns. jokamies-roolinsa ja näin ollen se elokuvan eeppisyys ei kuitenkaan tee niistä perheillallisista ainakaan mitään liian tahattoman koomista seurattavaa, mutta kyllä kaikki World War Z:n megalomaanisuus saa kyseenalaistamaan sen tavanomaisen isä tai joku muu on huolissaan vaimonsa tai vastavaan terveydentilasta-kerronnan, sillä vaikka näillä oma perhe-hetkillä pyritäänkin aiheuttamaan katsojan samaistumista tilanteeseen niin ne kieltämättä alkavat tuntumaan hieman mitättömän merkityksettömiltä kun globaali paniikki valtaa alaa. Siispä ainakin itse näen tämän elokuvan ainoan todellisen eron aiempiin ja varsinkin uudemman sukupolven zombieleffoihin (tai ns. zombieleffoihin) kuten 28 päivää myöhemmin ja Dawn of the Dead-remake olevan sen tilanteen skaalaus aiempaa isommaksi ja tällöin nautinto tulee pitkälti samoista seikoista kuin mistä aiemmin mainitut Emmerichitkin ammentavat. Joskin se aiheuttaa myös tämän elokuvan heikkoudet ja ironisesti se todetaan myös itse sisällössä jossa verrataan luontoäitiä sarjamurhaajaan joka kuten muutkin saman ammatin edustajat pyrkivät piilottamaan suurimman heikkoutensa suurimpaan vahvuuteensa, jolloin juuri se monesti eri sanavaihtoehdoilla kerrottu suureellisuus saa myös aikaan reaktion joka tapahtuu siirryttäessä Independence Daysta vaikkapa Day After Tomorrowhin ja täten koko ajan isompaan nopeuteen vaihtaminen aiheuttaa sen ettei sitä vauhtieroa enää pistä merkille ja tällöin isompi ei olekaan enää yhtä vaikuttavaa. World War Z kun vaikuttaa olevan jo se The Day After Tomorrow ja vaikka onkin vauhdikas, näyttävä ja sen sellaista niin päälukumäärän kasvattaminen ei enää teekään Independence Day-vaikutusta vaan sen jälkimmäisten ilmentymien ja siksi jotkut WWZ:n hetket ovat kokonsa vuoksi enemmänkin huvittavia kuin tarkoituksensa mukaisesti koskettavia. Esimerkiksi kovasti mainoksissakin esitellyt zombiejoukkojen hyönteisiltä otetut yhteistyön hedelmät toisiaan tikkaina käyttämiset muuttuvat salamana yhtä koomisiksi kuin ne Muumio-leffojen jatkuvat jättipääefektit joita ilmaantui hiekkamyrskyihin ja puurolautasiin.

Jotta kuvaan on saatu mahdollisimman suuri määrä zombeja on kamera ymmärretävästi usein aika kaukana tapahtumista ja vaikka ajatus lieneekin ollut synnyttää pakokauhufiilistä siitä, että näkee kuinka iso tilanne on päällä niin mitä kauempaa asiaa tarkastelee niin sitä vähäisemmältä henkilökohtainen kauhu tuntuu ja vaikka itse en kritisoikaan sitä kuinka tässä on zombieleffa josta puuttuvat gore-efektit niin täydellinen lihaa repivien puremien läheisyyden puute ei ole hyväksi tämän lajityypin kauhuelokuvalle ja kauhun poissaolo pelkän toiminnan vuoksi ei todellakaan saa hurraamaan.

World War Z on siis helkkarin iso efektitoimintaelokuva jonka lautapeliä muistuttava kohteesta toiseen kulkeminen vaikuttaa todellisen salapoliisimaisen syyn etsinnän sijaan vain tekosyyltä päästä eri paikkoihin näyttämään vauhdikkaita hetkiä (en usko hetkeäkään tekijöiden väitteitä etteikö kirjan haastattelurakenne olisi toiminut. Ei ehkä tälläisessä actionorientoituneessa versiossa, mutta elokuvassa kylläkin) ja toki se on tälläisenään yhden katselukerran verran viihdyttävä katseltavaa, mutta sen teho on kulutettu liian nopeasti ja minun on vaikea kuvitella tilannetta jossa tämän uusintakatselu tarjoaisi mitään uutta koettavaa taikka olisi edes tarpeellista. Näin ollen pidän myös erittäin turhana kaavailtua jatko-osaa, jonka uskon noudattelevan pelkän uuden ns. tavallisen zombiehyökkäyksen toiston sijaan Mimicin ideaa siitä kuinka parannuskeino muuttuu aiempaa koettua suuremmaksi uhaksi.

Tähdet: ***
World War Z