maanantai 1. heinäkuuta 2013

The Expendables 2 (2012)

Sylvester Stallonen luotsaama The Expendables oli ilmestyessään piristävä poikkeus vallalla olevien toimintaelokuvien joukossa ja sitä hauskasti olemalla jo silloin ikääntyneen ja koetun oloinen elokuva jossa toimintatähdet eivät olleet tunteikkaita kauniskasvoja. Se oli jälleen sitä öljyllä voideltujen (ei, tai no ehkä vähän homoeroottisten) lihasten voittokulkua joissa tikku varpaassa ei aiheuttanut tunne-elämän kuohuja, vaan nyrkki ja jalkapohjat ratkaisivat kaikki ongelmat finanssikriiseistä avioeroon. Eli se oli elokuvaa jollaisia ainakin salaa toivoi Stallonen tekevän hautaansa saakka ja koska näin oli, niin kiinnostavinta olikin nähdä eräänlainen toimintaelokuvan superbändi koossa, jossa filmimaailman Led Zeppelinin ja muiden kokoonpanojen (jotka tosin olivat sooloartisteja) jäsenet yhdessä olivat juonellista sisältöä tärkeämpiä, eikä se haitannut laisinkaan. The Expendables oli Stallonen, Bruce Willisin, Dolph Lundgrenin, Jet Lin ja Arnold Schwarzeneggerin ansiosta elokuva jossa vähät välitti juonesta, vaan tekosyyksi riitti mikä tahansa maailmanpelastustuuba, koska fuck yeah, siinä oli Red Scorpion, Terminator ja muut kulman kundit yhdessä paikassa. Tietenkin lievää pettymystä aiheuttivat Willisin ja Schwarzeneggerin minimaaliset vilkutuskohtaukset ja se, että joukkoon oli täytteeksi tungettu kaikenmaailman Stathameita ja Coutureita ja Crewseja, joille kaikille piti sitten antaa jonkinlainen soolokohtaus, sopi se mukaan tai ei. Kaikella kunnioituksella Coutureita ja muita kohtaan, niin Teidän paikkanne The Expendablesissa oli olla enemmän tai vähemmän Star Trekin punapaitoja, jolloin maineeseenne viittaavat erilliskohtaukset olivat hieman tiellä ja vaikka olettekin osa omillanne ihan mainiota seurattavaa, niin legendojen (kyllä, sanoin legendojen) vieressä olitte aika reppanoita. Ymmärrän toki, että pointti oli yhdistää old- ja new school, että ei siinä mitään ja elokuvan toimivimpia seikkoja olikin Stathamin ja Stallonen yhteiset naljailevat kohtaukset. Mutta elokuvan varsinainen magneetti oli se old school ja se nimenomaan herätti innokkaan fanipoikakeskustelun (kyllä, sanoin poika) siitä, että keitä muita pitäisi jatko-osissa nähdä ja Taylor Lautnereiden sijaan toivoimme tietenkin Chuck Norrisia, Steven Seagalia ja Jean-Claude Van Dammea. Joku mainitsi Michael Dudikoffin ja toinen David Bradleyn, ja osa toiveista toteutuukin tässä osassa. Joten vaikka The Expendablesin juonen heikkous saattoi laskea pisteitä, ajoittaiset kömpelöt efektit samaten ja kaikkien mukana olevien merkitystä ei ymmärtänytkään, niin sitä toivoi, että jatkoa tulisi ja se olisi suurempi, räjähtävämpi ja äänekkäämpi. Hitot juonesta, pistäkää vain jokin maailmanpelastustuuba peliin ja näyttäkää minulle kuinka Arnold lyö kamelia.

Tässä se nyt sitten on, The Expendables 2, joka ei ole suurempi, mutta vähintäänkin samaa kuin ennenkin.

Barney Ross (Sylvester Stallone) johtaa edelleenkin kaikkien aikojen kovinta palkkasoturijoukkoa (joukko tarpeellisia ja tarpeettomia esiintyjiä), joka kaataa hallituksia ja taloja tehdessään mitä milloinkin tekee. 
Raskaan työn vastapainoksi suunniteltu loma tyrehtyy alkutekijöihinsä kun salaperäinen mikä-lie-agentti Church (Bruce Willis) pakottaa Rossin hakemaan MacGuffinia. Valitettavasti sadistinen itse ilkimys Vilain (Jean-Claude Van Damme) haluaa itselleen saman etsityn asian, sillä sen avustuksella löytää plutoniumia josta rakentaa pommeja ja näin Ross kumppaneineen päätyy ansaan, jonka seurauksena yksi elokuvan täytemateriaaleista, eli joukon tulokas Billy the Kid (Liam Hemsworth) kuolee. Mikä ei tule yllätyksenä, sillä hän tulee vasta tässä elokuvassa mukaan, saa kehuja kyvyistään ja kertoo tämän keikan olevan viimeinen. Yhtä hyvin olisit voinut tatuoida maalitaulun otsaasi. Tämä johtaa tietenkin kostoon ja Ross joukkoineen lähteekin Vilainin perään, jolloin joukkoon liitttyvät Church, Trench (Arnold Schwarzenegger) ja Morriconen tahdittama CHUCK NORRIS!!!

Edellisen Expendablesin tavoin tämäkin elokuva on täynnä osumia ja huteja, mutta koska hymyilin elokuvaa katsoessa kuin heikkopäinen, niin ei liene vaikea arvata kumpia on mielestäni enemmän.

Osa hahmojen laukomista omiin ja toistensa elokuvahistorioihin liittyvistä vitseistä on nolostuttavan huonoja, kuten se "your ass is terminated" jonka Terry Crews sanoo Schwarzeneggerille, taikka Willisin ja Schwarzeneggerin välinen keskustelu jossa todetaan sekä "i'll be back" että "yippee-ki-yay", mutta Stallonen ja Norrisin käymä keskustelu on silkkaa kultaa:
Barney Ross: I've heard another rumor, that you were bitten by a king cobra?
Booker: Yeah, I was. But after five days of agonizing pain, the cobra died.
Eli tosiaan siellä on paljon näyttelijöihin ja heidän aiempiin elokuviinsa liittyviä repliikkejä, joista osa on todella pakotetun oloisia ja osa tulee niin luontevasti, ettei sitä Lundgrenin omaan koulutukseen liittyvää mainintaa edes kummemmin ajattele.

Samalla tavalla osa hahmoista on jälleen hiukan toistensa tiellä ja viemässä ruutuaikaa mahdollisesti tärkeämmiltä asioilta, sillä kaikkien kun pitää saada merkittyä oma reviirinsä. Ja nyt kun mukana on edellistä enemmän hahmoja ja aiemmin vilaukselta nähdyt Willis ja Schwarzenegger ovat isommissa, tai ainakin näkyvämmissä rooleissa, niin kohtausten jakaminen kaikille tasapuolisesti onkin varmasti ollut hyvin vaikea tehtävä. Suosiako vain vanhoja staroja, vaiko antaa uudelle polvelle näkyvämpää osaa. Tämän elokuvan ekstroissa Stallonen puhuukin juuri siitä, että ensimmäinen osa oli osittain siksi niin hajanaisen oloinen kun piti yrittää olla tasapuolinen ja se ei aina onnistunut. Ei se täysin onnistu tässäkään, mutta aivan yhtä irrallisilta eivät kohtaukset tunnu ja juuri suuremman staramääränsä vuoksi rajat hämärtyvät entisestään, ettei kaikkia nykimisiä meinaa huomata. Toisin sanoen tämä ei ole niinkään ehyempi, vaan irtopalat ovat lähempänä toisiaan, ettei kaikkien rakoja näe, mutta siellä ne ovat ja sen tuntee jos jalan pistää väärään kohtaan. Tosin irtonaisia soolokohtauksia enemmän kiusaavat ne toistuvat tilanteet joissa on pitänyt kirjoittaa joku hahmoista joko kokonaan taikka ainakin vähäksi aikaa pois elokuvasta, sillä kuvausaikataulujen vuoksi kaikkia ei tietenkään ole saatu aina samaan aikaan paikalle ja sen vuoksi The Expendables kakkosessa on paljon niitä mä meen nyt pois, tulen ehkä kohta-kohtauksia.
Tässä suuremman joukon käsittelyssä on myös kadonnut Stathamin ja Stallonen duo, ja nyt he ovat enemmänkin osa ryhmää. Mikä on tiimielokuvassa järkevää, mutta koska edellisen elokuvan herkkuja olivat nimenomaan heidän yhteiset kohtauksensa, ollaan siis samalla ryhmää tavallaan vahvistamalla menetetty jotain.
Crews ja Couture saavat edelleen toimia enimmäkseen koomisina sivuhahmoina ja jos Jet Lin käyttö jäi edellisessä osassa vajaaksi, niin tässä sitäkin enemmän, vaikka elokuvan aloitus muusta vihjaileekin. Toisaalta taas ymmärrän, että jos joillekin hahmoille oltaisiin annettu lisää tilaa ja joiltakin vähennetty, ei se pakosti olisi mitään parantanut, taikka sitten vastaavasti heikentänyt. Tämä nyt vain on joukkuepelin ongelma silloin kun joukkue ei koostu klooneista.

Norris on oikeasti aivan saatanan cool ja Van Damme erinomaisen niljakas pahis, joka toisin kuin IMDb väittää, on näytellyt pahiksia muissakin elokuvissa kuin vain niissä joissa esittää kaksoisroolia:
No Retreat, No Surrenderissa ja Black Eaglessa hän on vain pahis.
Ehkä tuossa triviassa sitten viitattiinkin vain pääosarooleihin, tms.

Mutta nipotan sitten joidenkin hahmojen roolien koosta, eräistä kömpelöistä vitseistä, taikka siitä kuinka typerältä digitaaliveri näyttää vieläkin, niin samoin kuin edellisenkin osan kohdalla, lopputuloksena on kuitenkin elokuva jonka voi pistää pyörimään koska tahansa ja aina viihtyy loppuun saakka. Tekijäjoukkonsa vuoksi ja heihin tarkoituksella tehtyjen viittausten takia The Expendables 2 vertautuu liian korkealla oleviin elokuviin ja vaikka sinne asti ei tälläkään kerrralla ylletä, niin kuka Stallone-fani ei muka odota kolmatta osaa? Siinäkin riittää jokin kärpäsentahra juoneksi, kunhan sankarimusiikki soi ja oikeat actionstarat vetävät pataan kaikkia vastaantulevia.

Tähdet: ***
The Expendables 2

2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Omien muistikuvien mukaan eka Expendables oli nimenomaan sitä vetistelyä. Silloisesta hypestä huolimatta leffaan ei ollut vanhan koulukunnan actionstaroista saatu tosissaan sitoutumaan kuin Syltty ja Dolppa, loppujen ollessa enemmän (Arska, Willis) tai vähemmän (Rourke) sivuosassa.

Toimintaa oli annosteltu aika säästeliäästi, pääasiassa elokuvan ehtoopuolelle. Jäi kokonaisuudesta sen verran silmäänkustu olo, etten ole (ainakaan toistaiseksi) tuntenut pakottavaa tarvetta kakkososan katsastamiselle.

Leffan homoeroottisuudesta en väitä vastaan.

...noir kirjoitti...

Kakkosleffan ekstroissa Stallone puhuukin hieman syyllisen oloisena siitä, että kun ykkösessä oli fiilis että kaikille pitää antaa tilaa, niin se johti myös valintoihin joita ei kenties olisi pitänyt tehdä. Joten se ehkä johti siihen, että koetettiin liikaa miellyttää kaikkia, kuin oltaisiin oltu rohkeasti jollain Cobra- ja Commando-linjalla. Ja luulen, että työn määrän sijaan Stallone astui pois kakkosen ohjaajanpallilta siksi, ettei "uskaltanut" pomottaa liiaksi, mitä ns. ulkopuolinen kenties uskaltaisi. Siksi Lundgrenin ei esimerkiksi uskallettu antaa pysyä kuolleena ekassakaan leffassa ja Rourke sai toimia enemmän itkumuurin osassa kuin toimintatähtenä.
Simon West ei kuitenkaan selvästikään ruvennut yhtään sen kovaotteisemmalle lijalle, koska kakkososassa on aivan samanlaisia turvallisia valintoja. Tapetaan pois vain ja ainoastaan joukon uusi tyyppi ja tehdään samanlaisia tunteellsia lopetuksia kuin edellisessäkin osassa. Jotain rohkeuden puutteesta kertoo sekin, että [SPOILERI] vaikka Van Damme kuoleekin kakkosessa, niin kolmoseen oltiin suunniteltu kaksoisveliroolia samaiselle näyttelijälle.

Isot egot estävät liian agressiivisen käsittelyn ja Expendablesit molemmat olisivat voineet ottaa mallia viimeisimmästä Rambosta. Toisaalta myönnän, etten minäkään halua nähdä Lundgrenin, Stallonen, Schwarzeneggerin kuolevan, vaan mielummin Crewsin ja Couturen, vaikka silloin toteaisinkin ettei tekijöillä ollut tarpeeksi rohkeutta.