maanantai 6. toukokuuta 2013

The One (2001)

Multiversumia valvoviin universumkyttiin kuulunut tuhma Jet Li kulkee eri ulottuvuuksien Maapalloilla tappamassa niissä asuvat Jet Lit, koska jostain syystä kuolleet Jet Lit jättävät jäljellä oleville omat voimansa ja paha Jet Li haluaa tulla galaktiseksi mestariksi olemalla se ainoa jäljellä oleva Jet Li. Mutta suunnitelma kokee ongelmia kun ilkeä Jet Li kohtaa kiltin Jet Lin ja vain toinen voi olla Highlander. Tai ei oikeastaan.

Mukana ovat Jason Statham ja Delroy Lindo ihmettelemässä, että mikä hiton multiversumi?

Räyhärokki ja Matrixia apinoivat efektit saavat vallan tässä elokuvassa, joka on täsmälleen niin typerän oloinen kuin miltä sain sen kuulostamaan.
Jet Lillä on taatusti ollut hauskaa esittäessään eriluonteisia versioita samasta hahmosta, joista toinen on persoonaton ja toinen sarjakuvamainen ilkimys. Pahisroolissa hän saa väännellä naamaansa ja lausua naurettavan ilkeitä repliikkejä kuin Dr. Evil konsanaan, mutta samalla Lin esiintyminen ei ole selvästikään saanut kunnon ohjausta/rajoitusta, sillä koko ajan tuntuu siltä ettei kehtaa katsella kuinka Li nolaa itseään olemalla kuin jokin naista ratakiskoille sitova kippuraviiksinen silinteripää. No ei se mitään, sillä kunhan kuulee yhdenkin elokuvassa kerrotuista multiversum-puheista ja näkee muovisia erikoistehosteita, niin Lin juustoisuuskin alkaa tuntumaan tarkoitukselliselta.
Efektien suhteen elokuvalle ei todellakaan ole ollut eduksi tehdä Jet Listä nykien liikkuvaa pelihahmoa, sillä sen ohella että se näyttää todella koomiselta ja keskeneräiseltä, niin se myös pilaa Lin luontaisen liikkuvuuden.

Siis todellista aivot narikkaan-kamaa, joka kyllä melkein vaatii jotain kamaa jotta siitä voi kunnolla nauttia. Parasta onkin kun Delroy Lindo lyö Jet Litä kurkkuun ja Jet Li on niin badass, että ottaa kurkulla Lindon nyrkistä kiinni eikä päästä irti. Siihen ei edes Linda Lovelace pystynyt.
Myös lopun Li versus Li on aika hauskaa katseltavaa ja erityisen huvittavaa on se, että paha Li sitoo haalarinsa yläosan vyötäisilleen, paljastaen harmahtavan paitansa ja näin erottaen meille kumpi Li on kumpi Li. Vähän niin kuin se Van Damme-tapa erotella kaksoset sliipatuilla hiuksilla ja sängellä. Ja sitten lähtee Papa Roach soimaan, vanhentaen tätä elokuvaa entisestään.

Jos tässä elokuvassa esiintyisivät Jet Lin, Jason Stathamin ja Delroy Lindon sijaan Olivier Gruner, Jeffrey Combs ja Tim Thomerson, ja budjetti olisi kengännauhan luokkaa, niin kyseessä olisi täydellistä tieteistoimintaroskaa Charles Bandille ja Albert Pyunille. Sillä nyt tälläisenäänkin kyseessä on vain iso versio jostain Jack Deth-leffasta.

Mutta hetkinen. Niinpä tietenkin, nyt minä ymmärrän.

Tähdet: **
The One

Ei kommentteja: