sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Futurama: Moniniskainen Monsteri / Benderin Peli / Vihreän Ajan Tuolle Puolen

Futurama oli ja on tv-sarja joka alkuperäisellä (suomeksi laskettuna) neljällä kaudellaan on aiheuttanut niin kovia nauruja, että niillä rikkoisi Kiinan muurinkin hunnien iloksi. Siispä olin hyvin hyvin iloinen, kun kirvestä maistanut sarja sai Herbert Westmaisesti uutta eloa suoniinsa neljän elokuvan muodossa (tai tv-elokuvan, erikoispitkän jakson, tms.) ja vaikka ensimmäinen niistä, Benderin Jättikeikka (Bender's Big Score, 2007) oli ehkä lievä pettymys ollessaan käytännössä vain venytetty perusjakso, niin se oli silti odotuksiini nähden tarpeeksi hauska jotta uskalsin todeta sen olleen parempi kuin saman vuoden toinen ja paljon isompi Matt Groening-elokuva, eli The Simpsons Movie.

Nyt voisinkin ottaa esille ne loput kolme, joista en ole kirjoittanut siitä yksinkertaisesta syystä etten ole kirjoittanut niistä.

No, oikeastaan ne kaikki ovat edelleen "vain" venytettyjä perusjaksoja ja jotenkin tuntui, että jos kirjoittaisin jotain niistä niin se olisi kolmeen kertaan naputeltua lähes identtistä tekstiä. Joten tiivistetään asiaan pistämällä ne kaikki yhteen.

Moniniskainen Monsteri (The Beast With a Billion Backs, 2008)

Ensimmäinen näistä kolmesta Futurama-elokuvasta sisältää friikeimmän idean.

Taivaalle repeää ulottuvuuksien välinen reikä jonka ennustetaan tarkoittavan maailmaloppua, mutta mitäpä tuosta sillä Fry (Billy West) on juuri alkanut seurustelemaan Colleenin (Brittany Murphy) kanssa. Kun Fry huomaa joutuvansa jakamaan suhteensa Colleenin neljän muun poikaystävän kanssa, ei hän ole valmis moiseen ja tuntee pettyneensä rakkauteen. Pian tuosta aiemmin mainitusta ulottuvuusreiästä ilmaantuu lonkero joka on tunkeutunut Fryhin aiheuttaen hänelle nautintoa ja halua jakaa rakkautta eteenpäin, mikä tarkoittaa että pian Fryn johdolla lonkero-olento Yivo (David Cross) ottaa enemmän ja enemmän ihmisiä hallintaansa. Yivo harrastaa seksuaalista penetraatiota minkä ehtii, kunnes viimein Leela (Katey Sagal) saa ihmiset tajuamaan ettei Yivo halua oikeasti vain jakaa kollektiivista rakkauden sanomaa, vaan harrastaa seksiä mahdollisimman monen eliölajin kanssa. Yivo kuitenkin ymmärtää tehneensä väärin ja vapauttaa ihmiset ja päättää kokeilla normaalia suhdetta heidän kanssaan. Yivo kosii universumia ja muiden mukana ihmiset muuttavat hänen luokseen Taivaaseen, jättäen Maan robottien hallintaan. Koska Yivo edustaa Taivasta ja sinne eivät robotit pääse, niin mustasukkainen Bender (John DiMaggio) päättää apulaisineen valloittaa Yivon väkipakolla, mutta koska ilmenee että Fry oli ollut yhteydessä Benderiin ja täten tavallaan pettänyt suhteessaan, päättää Yivo karkoittaa kaikki luotaan. Ihmiset joutuvat palaamaan kotiinsa ja Yivo sulkee ulottuvuuksien välisen aukon, mutta onneksi hänellä on mukanaan ainoa todellinen rakkauden kohde, Colleen.

Moniskainen Monsteri viittaa tietenkin jo englanninkielisellä nimellään vanhoihin tieteis- ja atomihirviöelokuviin, mutta Tarantulaa ja Themia, tai edes It Came From Outer Spacea enemmän mieleeni nousee Body Snatchersin ja etenkin Heinleinin Puppet Mastersin kaltaiset mielenhallintatarinat. Etenkin Puppet Mastersin elokuvaversio tuli mieleeni Moniniskaisesta Monsterista, sillä samoin siinä kuin tässäkin ihmiset hallintaansa ottava olento tavallaan addiktoi uhrinsa ja ollessaan irrallaan he vain haluavat takaisin koska kärsivät vieroitusoireista. No, Moniniskaisessa Hirviössä ei maata kuola poskella kärsimässä liskojen yöstä, mutta kuitenkin.
Niin ja tottakai mieleen tulivat myös kaikki ne hentait joissa aina joku lonkero-olento pökkii neitoja.

Benderin Peli (Bender's Game, 2008)

Dungeons & Dragons-pelistä innoitusta hakea Benderin Peli taitaa tarjoilla kyllä enemmänkin Sormusten Herra-viittauksia, mutta samapa tuo.

Pimeä aine, eli Nibblonialaisten uloste jota käytetään polttoaineena on lopussa ja rosvoparoni Äiti (Tress MacNeille) pitää hintoja äärirajoilla. Samalla kun mietitään korviketta pimeälle aineelle, kärsii Bender eräänlaisesta identiteettikriisistä huomatessaan ettei hänellä ole mielikuvitusta, koska sellaista ei ole häneen ohjelmoitu. Pyrkiessään käyttämään mielikuvitusta pelatessaan Dungeons & Dragonsia Bender sekoaa ja kuvittelee elävänsä vasta löydetyssä mielikuvituksessaan, joutuen tämän vuoksi mielisairaalaan.
Toisaalla Äiti haluaa saada professori Farnsworthin (Billy West) Antikäänteiskristallin jonka avulla pystyttäisiin tuhoamaan pimeän aineen vaikutus ja täten lopettamaan Äidin polttoainemonopoli, jonka hän on saanut aikaan vangitsemalla Nibblonialaiset ja pistämällä heidät ulostamaan jatkuvalla syötöllä. Samaista professorin kristallia käytetään juuri D&D:n pelinoppana ja kohta sen vaikutuksen ansiosta sankarimme päätyvät Benderin mielikuvitukseen tyypillisiksi roolipelihahmoiksi ja samalla huomataan, että se mikä tapahtuu fantasiamaailmassa toteutuu myös todellisuudessa, joten siellä ei parane kuolla.
Sitten palataan todellisuuteen ja sankarit voittavat muuttamalla pimeän aineen tavalliseksi sonnaksi, joten uusi polttoaine on keksittävä.

Tämä elokuva on kieltämättä aika sekavan oloinen ja välillä mieleen tuleekin ajatus, että kyseessä on enemmän ylijäämäideoista koottu tilkkutäkki kuin täysin harkittu tarina. Lähtötilanne siitä kuinka kärsitään polttoainepulasta on ihan hyvä idea samaan tapaan kuin se sarjassa ollut Maapallon lämpenemistarina ja Benderin murehdinta siitä ettei häneen ole ohjelmoitu mielikuvitusta oli veikeä ajatus myöskin, mutta heti kun Bender sekoaa päätyen mielisairaalaan ja varsinkin kun siirrytään siihen fantasiamaailmaan muuttuu elokuva ihan silkaksi irtovitsi- ja populaarikulttuuriviitekokoelmaksi joka ei tunnu oikein tietävän mihin suuntaan edetä, kunnes yllättäen pistetään seinä eteen. Toki siellä on runsaasti hauskoja kohtauksia ja muuta joiden vuoksi elokuvasta tulee hyvälle tuulelle, mutta juonellisesti se tuntuu olevan kuin hysteerinen skitsofreenikko huvipuistossa.

Vihreän Ajan Tuolle Puolen (Into The Wild Green Yonder, 2009)

Viimeisessä elokuvassa Fry ja kumppanit käsittelevät luonnonsuojeluteemaa.

Kun Amyn (Lauren Tom) rosvoparoni-isä Leo (Billy West) päättää tuhota pienen galaksin rakentaakseen planeetoilta toisella yltävän jättiminigolfkentän ja samalla kuolisi useampi eliölaji sukupuuttoon, päättää Leela kapinoida vastaan ja aloittaa feministisen luonnonsuojeluliikkeen jonka vuoksi hänestä tulee lainsuojaton. Luonnollisesti tulevaisuudessa luonnonsuojelu on laitonta toimintaa.
Samaan aikaan Fry huomaa omaavansa kyvyn lukea ajatuksia ja saa joltain Spahn Ranchilta karanneilta foliopäiltä tehtäväkseen pelastaa samaiset eliölajit kuin mitä Leela aikoo suojella, mutta soluttautuessaan Leon työntekijäksi luulee Leela Fryn olevan pahis ja Fry ei voi kertoa Leelalle todellisia aikomuksiaan koska salaperäinen ajatuksia lukeva Varjolaiset-rotu on aikeissa tuhota kaiken mitä edessään näkee. Sopivasti tuon Varjolaiset-rodun viimeinen eloonjäänyt on Leelan luonnonsuojeluliikkeen maskotiksi nostama demoninen iilimato. No, lopulta avaruussperma kohtaa avaruusmunasolun ja muinoin sukupuuttoon kuolleet eläimet heräävät henkiin. Demoninen iilimato tapetaan ja syödään.

Vihreän Ajan Tuolle Puolen on suosikkini näistä kolmesta, mutta kahden edeltäjänsä tavoin se on lopulta kuitenkin vain tavallinen tyypillinen perusjakso jossa kyllä on paljon hauskoja kohtauksia, suuri määrä tieteistarinaviittauksia, hyvää ääninäyttelyjä, mainio musiikki ja visuaalisesti se on tutun tyylikäs.
Pidin erityisesti tässä elokuvassa olevasta Varjolaiset-rodun iilimadosta joka on ensinnäkin vastenmielisen näköisen, raivokkaan verenhimoinen ja silti rotunsa viimeisenä edustajana se tulisi pitää elossa ja näin Leelakin ajattelee vaikka samainen otus koettaa taukomatta imeä neidin kuoliaaksi.
Ja liekö tuo iilimato viittaus Stargate-sarjan Goa'uldeihin.

Kuten Benderin Pelissä, myös Vihreän Ajan Tuolle Puolen sisältää tarinaosuuden joka ei johda oikeastaan mihinkään ja joka olisi ollut enemmän edukseen omana erillisenä jaksonaan, sillä tässä muodossa se on vain ylimääräistä tavaraa. Alkupuolella kun esitellään juonikuvio jossa Bender ihastuu gangsterin vaimoon ja päättää voittaa pokeripelin saadakseen rahaa jonka avulla hän voisi sitten paeta ihastuksensa kanssa ja sitten se lopetaan kuin seinään, eikä asiaa enää jatkossa mainita.

Vaikka nämä Futurama-elokuvat ovat kaikki varsin hauskoja ja onnistuneita tuotoksia, niin ne eivät oikein tunnu elokuvilta, millaisena elokuvan nyt haluaakaan käsittää. Jokaisen niistä olisi voinut kutistaa yhteen normaalipituiseen jaksoon ja ne olisivat toimineet aivan yhtä hyvin (tv:ssä esitettyinähän ne ovat pilkottu osiin, kuten Suomalaisien elokuvien kohdalla usein tehdään) ja lopulta se on vain osoitus kuinka onnistunut itse sarja oli, koska siihen ei ollut jonkinlaisen tason noston vuoksi oikeastaan lainkaan tarvetta tehdä elokuvia.

Futurama on kuitenkin erittäin hauska niin tv-sarjana kuin elokuvinakin. Sen (ainoaksi) ongelmaksi voidaankin lukea sen jonkinlainen rajoittuneisuus tieteistarinoihin, jonka vuoksi niistä kiinnostumaton ei kenties halua kuluttaa aikaansa katsomalla sarjaa jota täysin ymmärtääkseen tulee tuntea Asimovin, Robby the robotin, Christopher Piken, Babylon viiden, Starship Troopersin ja monien muiden lisäksi monta muutakin eritoten tieteistarinoihin liittyvää asiaa. No, onhan siinä sentään värikkäitä kuvia.

Nyt vain sitten odotetaan lievässä hermostuneisuuden tilassa uusien jaksojen saapumista tänne saakka.

Tähdet: ***

Moniniskainen Monsteri
Benderin Peli
Vihreän Ajan Tuolle Puolen

Ei kommentteja: