Joe Kidd on jostain syystä niitä Eastwoodin elokuvia jotka eivät heti ensiajatuksena tule mieleeni, siitäkään huolimatta että mukana on niinkin kovia nimiä kuin John Sturges, Lalo Schifrin, Elmore Leonard ja Robert Duvall. Toisaalta jos ajattelee Eastwoodin elokuvauraa etenkin westernien kautta, niin liekö se ihme etteivät kaikki pääse kunnolla esiin kun tiellä on mm. dollaritrilogia. No väliäkö tuolla, sillä Joe Kidd on varsin miellyttävä länkkäri ja sen parissa viihtyy mainiosti. Joskin myönnettäköön, että nimitekijöistään huolimatta elokuvasta saa kuitenkin ehkä turhan leppoisan välityön maun suuhunsa.
Tämä on lievästi epätasainen elokuva. Elmore Leonardille tyypilliseen tapaan siinä on paljon huumoria ja veikeää tunnelmaa jonka vuoksi perinteiseltä vaikuttava tarina saa mukavaa lennokkuutta, joten sinänsä tarinoinnissa ei ole valittamista, mutta visuaaliselta ilmeeltään elokuva on liian selkeästi 70-lukua eikä tapahtuma-ajan vuosisadan vaihdetta. Vaatetukset, hiusmallit ja lavastukset vaikuttavat kaikki liian moderneilta jotta uskoisi ajan olevan se minkä sen väitetään olevan. Leonardin kieli saa hahmot kuulostamaan enemmän joltain blaxploitaatioelokuvan esiintyjiltä kuin westernin ja Schifrinin Morriconea mukaileva musiikki kuulostaa ajoittain aivan joltain James Lastilta. Eivät nämä nyt elokuvasta nauttimista estä ja tokihan kun tarina sijoittuu ns. modernin maailman synnyn aikoihin niin vanha ja uusi saavatkin sekoittua keskenään, mutta Hurjan Joukon nykyajan sijaan mieleen tulee ennemminkin Brisco Countyn aika jonka vuoksi jonkinlainen "uskottavuus" kärsii.
Näyttelijät ovat varsin mainioita, siitäkin huolimatta että John Saxon Meksikolaisena vapautaistelijana vaatii hieman sokeaa hyppyä, mutta muiden tavoin hänkin on miellyttävää seurattavaa. Jotkut sivuosaesiintyjät ovat kyllä hieman turhan jäykkiä taikka koomisia, mutta väliäkö heistä sillä Eastwoodin ja Duvallin westernuskottavuus peittää heidät alleen.
Ja kyllä se Schifrinin musiikki on Morricone-big bandmaisuudestaan ihan miellyttävää, joskaan ei mitenkään ikimuistettavaa.
Aivan loistava oli se kohtaus jossa Kidd kostaa Ramonille tämän teot.
Tässä vaiheessa Kidd on jo lyöttäynyt täysillä Chaman avuksi ja vaikuttaisi siltä, että Emilion pahoinpitely on sivuutettu kokonaan elokuvasta, mutta Chaman miehineen ratsastaessa selvään väijytykseen Kidd käskee Ramonia kulkemaan edellä, tietäen hänen joutuvan ensimmäisen luodin uhriksi. Kiddin virnistys Ramonin pudotessa kuolleena maahan paljastaa ettei hän todellakaan ollut unohtanut Emilion pahoinpitelyä.
Joe Kidd on siis aivan mukavaa viihdettä, mutta ei kuitenkaan mitään klassikkokamaa.
Tähdet: ***
Joe Kidd

2 kommenttia:
Tulin juuri hankkineeksi tupla-dvd:n featuring Joe Kidd sekä Two Mules for Sister Sara. Kumpaakaan en ole vielä kahtonut. Mutta nyt viikonloppuna voisin arvostelusi pohjalta katsastaa Joe Kiddin pois kuleksimasta...
Two Mules onkin sopiva kumppani Joe Kiddille, senkin ollessa leppoisampaa Eastwoodwesternia.
Lähetä kommentti