lauantai 2. elokuuta 2008

The Simpsons Movie / Futurama: Bender's Big Score (2007)

Nyt kun olen jälleen aloittamassa epäsäännöllistä Simpsonit/Futurama-putkeani, niin on hyvä hetki analysoida pinnallisesti molempien sarjojen ensimmäisiä elokuvailmentymiä.

The Simpsons Movie ja Futurama: Bender's Big Score.

Molemmat elokuvat ovat mielestäni 2000-luvun parhaimpia komedioita, ainakin toistaiseksi. Siltikin olin toiseen lievästi pettynyt ja toiseen hieman enemmän pettynyt. Koetan nyt jäsentää osittain myös itselleni miksi olin pettynyt ja miksi pidin niistä.

On mielestäni soveliasta verrata Simpsoneita ja Futuramaa toisiinsa paristakin syystä:
A. Tekijöidensä takia sarjoissa on paljon samaa. Helpoiten sen huomaa tietenkin ulkoasusta.
B. Molemmissa sarjoissa luotetaan loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiseen konseptiin. Vaikka toisessa ollaan vinksahtaneessa scifistelyssä ja toisessa vinksahtaneessa nykyajassa, niin molempien perustana on perhekeskeisyys ja ihmissuhteet.

Kokonaisuutta ajatellen kallistun enemmän Futuraman puoleen, koska se ei ehtinyt lyhyen elinkaarensa aikana oikeastaan huonontua. Simpsonit taas on jatkunut niin pitkään, että sen voidaan sanoa kokoneen jo kliimaksinsa. Toisaalta taas Futuramakin saattaisi olla vain kuvitelmaa, jos Simpsonit eivät olisi ensin rakentaneet niitä kolmea mökkiään joita Family Guykin koettaa puhallella nurin. Joten Futurama tavallaan aloitti ensimmäisen kautensa kolmannesta tai neljännestä Simpsoneiden kaudesta. Futurama oli jo valmis aloittaessaan, kun Simpsonit haki aikansa tyyliään.

The Simpsons Movie tehtiin suuren hypen siivittämänä ja siksipä odotukset monilla olivat kenties turhankin suuret.

Futurama: Bender's Big Score tehtiin suoraan dvd:lle ja massayleisöltä sen olemassaolo saattaa olla vieläkin pimennossa.

Ja vaikka sanoin molemmissa olevan samanlaiset juuret tarinoissa, niin Futurama saattaa jäädä monilta katsomatta koska se on vaan ”joku tieteisjutska.” Joten suoraan dvd:lle tulo oli mielestäni soveliasta Futuramalle sen pienemmän profiilin vuoksi.
Mutta hypetykset sikseen, sillä molemmissa on lähes sarjoilleen identtinen tarinat.
Molemmissa elokuvissa on alussa se elokuvaa varten keksitty täky, muka ajan ja vaivan arvoinen uusi tarina.

Simpsonit luottaa tällä hetkellä trendikkääseen ilmastokysymykseen, mutta siirtyy nopeasti perussimpsoniaanisuuteen:
-Homer aiheuttaa katastrofin.
-Homer huomaa perheensä pettymyksen.
-Homer korjaa erheensä.

Futuramassa käytetään kenties suht' yllättäen hiukan vanhentunutta ideaa roskapostista. Futuraman aloitushan on aika suora viittaus jonkinlaiseen telemarkkinointimaailmaan, mutta aiheena se oli trendikkäin muutama vuosi sitten. Futuramakin siirtyy nopeasti perusramailuun.
-Suuri uhka.
-Fry tuskailee oman merkityksensä kanssa.
-Uhka voitettu.


Molempien sekaan heitetään sitten vielä hirveä määrä irtovitsejä.

Futuraman hiukan vanhentunut aloitusidea on lievästi parempi, koska se ei ole yhtä nykyhetkeen sidottu kuin Simpsoneiden. Ilmastokysymys on hieman saarnaavan oloinen ja aivan liian helpon tuntuinen ratkaisu tarinaksi ja saakin aikaan sen ajatuksen että ”tätäkö sitä odotettiin kaikki nämä vuodet?” Futuramassakin puututaan osittain ilmastoasioihin, mutta ei tarinan kuljetuksessa.
Molempien elokuvien suurin ongelma on tarinassa. Sillä kummankaan tarina ei tunnu elokuvaan kirjoitetulta, vaan pikemmin korkeintaan kaksiosaiselta tv-sarjan jaksolta. Simpsoneiden kohdalla tarina tuntuu vieläpä niin yksinkertaiselta, että elokuvallinen pituus oli turhaa. Muistattehan jakson jossa Homer lihottaa itsensä jotta saisi tehdä töitä kotona. Sinähän Homer meinaa aiheuttaa ydintuhon, mutta lopulta saa sen estettyä. The Simpsons Movien tarina ei ole tuota mainitsemaani jaksoa mittavampi.
Futuraman juoni tuntuu hieman kattavammalta, mutta jokainen Terminatorin aikamatkustusteoriaa pohtinut huomaa, että Futuraman juoni ei olekaan niin suuri, sitä on vain tavallaan samaa osaa toistettu useamman kerran päällekkäin.

Molemmissa elokuvissa on tarpeeksi samaa tuntua kuin tv-versiossaan, että kyllähän se jokseekin miellyttävän tutulta tuntui.

The Simpsons Movie sortuu kyllä osittain turhaan mahtipontisuuteen ulkoasussaan. Ymmärrettävästi tietokoneistusta käytetään Simpsoneissakin nykyään, mutta se tuli turhan agressiivisesti esille elokuvassa. Koetan ajatella sitä hyvänä asiana, että kiitos kompuutteerien Simpsonit näyttivät hieman erilaiselta elokuvana kuin tv-sarjana. Kenties myös kiinnitin niihin liikaa huomiota, kun sarjahan oli vanhaa kunnon kalvoanimaatiota alunperin ja ei niin kliinisen näköinen. Joten tietokoneistus on vielä uusi juttu Simpsoneiden osalta, kun Futurama käytti sitä jo alusta asti ja siksipä siihen ei elokuvassakaan kiinnittänyt juuri huomiota.
Simpsoneiden mahtipontisuus tulee esille parhaiten siinä, että tuntuu kuin joka helvetin hahmo olisi ollut pakko tunkea ruutuun, oli niille sitten tarvetta tai ei. Myöskin julkkisklikin käyttö Green Dayn kautta oli aivan turhaa röyhistelyä. Kuva oli aivan turhan rauhaton, että siitä tuli enemmän peli tunnistaa kaikki hahmot, kuin pelkkä elokuvan katselua.
Futuramassakin luonnollisesti oli paljon ennestään tuttuja hahmoja, mutta niitä ei esitelty kuvassa yhtä silmiin pistävästi kuin Simpsoneissa.

Mielestäni oli myös outo ratkaisu käyttää Simpsoneissa Hans Zimmerin musiikkia. Zimmer teki ihan hyvää työtä, mutta musiikki ei tuonut mielleyhtymiä Simpsoneihin, vaan Zimmeriin. Jos kerran Alf Clausenia ei elokuvaan otettu, niin miksi ei alkuperäisen tunnuskappaleen säveltäjää, Danny Elfmania?

Molemmat ovat hauskoja elokuvia ja molemmissa huumori on samankaltaista kuin tv-versiossaan. Mikä Simpsoneiden kohdalla tarkoittaa sitä, että The Simpsons Movie on samankaltainen kuin kaudet jostain 10.stä eteenpäin. Tuttua ja jo pariin otteeseen tehtyä.
Futuraman kohdalla se puolestaan tarkoittaa sitä, että scifistelyistä pitävä pääsee varmasti nopeammin huumorin sydämeen kuin muu kansa. Ja mainittakoon, että Futurama: Bender's Big Score sisältää ihan älyttömän määrän viittauksia itse sarjaan. Joitakin vanhoja tarinoita jatketaan ja joitakin vanhoja tarinoita lopetetaan. Joten jos ei ole itse sarjaa nähnyt, niin joillakin elokuvassa esiintyvillä jutuilla ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Futurama: Bender's Big Score on enemmän nimenomaan faneille suunnattu, kun The Simpsons Movie kosiskelee enemmän uutta yleisöä.

Tosiaan, molemmat elokuvat olivat ihan hauskoja ja aika hyvin tehtyjä, mutta molemmat olivat kuitenkin vain hiukan normaaleja pidempiä tv-jaksoja, joten enempää ei niiltä kannata odottaa. Futurama nyt vain sattui olemaan alkukauden jakso ja Simpsonit loppukauden.

Tähdet:
The Simpsons Movie
***
Futurama: Bender's Big Score

****



...NOIR

Ei kommentteja: