sunnuntai 10. elokuuta 2008

Impulse (2008)

Elokuvan kannessa on varoituskolmio jossa todetaan ”varoitus! Sisältää eroottisia kohtauksia.”
Nähtyään elokuvan sitä ei voi muuta todeta kuin ”ImBullshit!” Kyseessä on kyllä ns. eroottinen trilleri, mutta tippaakaan erotiikkaa siinä ei ole. Kyllähän elokuvassa pariin otteeseen näytettiin tissit ja taisipa siinä olla naintikohtauskin, mutta se kaikki on tehdy niin puudutusaineen vaikutuksen alaisena, että ei niihin jaksa kiinnittää huomiota.

Idea on aika perinteinen eroottiselle trillerille. On siis henkilö joka ajatuu avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen ja koettaessaan lopettaa suhdetta, huomaa ettei suhteen toinen osapuoli halua lopettaa ja sitten tulee vaanimista ja tuoliin sitomista. Kieltämättä ollakseen julmetun huono elokuva, on tässä osattu käyttää yhtä ihan mielenkiintoista ideaa: skitsofrenian vertaamista kaksoisolentoon. Tosin on mahdollista että tuo teoriani esiintyy elokuvassa vain vahingossa, tai vain minun päässäni. Kun käydään Impulsen tarina yksityiskohtaisemmin läpi, niin huomannette mitä tarkoitin.

On siis nuori muka seksikäs mainospäälikkö Claire, joka alkaa kaipaamaan lisää säpinää suhteeseensa kuivan kallonkutistaja miehensä Jonathanin kanssa. Ylianalyyttinen ja fossiilia muistuttuva Jonathan on huomaavainen ja rakastava mies, mutta hänestä ei tunnu olevan Clairen tyydyttäjäksi. Claire vihjailee Jonathanille olevan innoissaan roolileikeistä jossa kumpikin esittäisi jotain muuta kuin on ja tavallaan pokaisi toisensa ilman aiempaa tuntemusta. Kohta Clairen luokse tuleekin Simon, jonka kanssa Claire puuskuttaa tovin, kunnes huomaa ettei Simon olekaan Jonathan identtisestä ulkonäöstään huolimatta. Claire lopettaa suhteen Simonin kanssa kertomatta syytä, että hän oli luullut Simonin olevan roolileikkiä harrastava Jonathan. Simonin saadessa totuuden selville, päättää hän päästä eroon Jonathanista ja ottaa tämän paikan Clairen miehenä. Tietenkin Simon sitten raiskaa Clairen Simonina ja poliisit pidättävät Simonin.
Ja nyt tulee se elokuvan mielenkiintoinen idea.
Jonathan on kallonkutistaja joka on erikoistunut skitsofreniaan, joten Simon lavastaa Jonathanin Simoniksi ja täten poliisit pidättävät Jonathanin raiskaajana. Nyt synnytellään siis ajatusta siitä että henkilöstä riippuen Jonathan olisikin jakomielitautinen, koska Simonista eivät muut tiedä, tai ole tavanneet. Simon siis ryhtyy Jonathaniksi ja Jonathan pistetään hullujenhuoneelle.

Sääli ettei tuota ideaa ole tajuttu hyödyntää oikein, sillä tuonkin kertoakseni olen joutunut paikkaamaan useita aukkoja tarinassa.

Ensinnäkin poliisien näkökulmasta ei anneta ymmärtää että he luulisivat Joonathanin ja Simonin olevan yksi ja sama henkilö, joten miksi raiskauksesta on laitettu hullujenhuoneelle. Täytyyhän rasikaajan olla pöpi, en minä sitä kiellä, mutta tietääkseni siitä ei yleensä passiteta aivolataamoon.
Toisekseen Claire on koko ajan erottanut Jonathanin Simonista, joten miksi hän yht'äkkiä ei näin teekään?

Jonathanin ja Simonin rooleja vetävä Angus MacFadyen ei oikeastaan yritä ollenkaan kummassakaan roolissa, vaan heidän eronsa tulevat siinä että toinen käyttää laseja ja yksivärisiä kauluspaitoja, kun toisen tukka on hieman sekaisin ja hänellä on huivi. HUIKEA ERO! Meidän pitäisi ymmärtää että Simon on se psykopaatti ja jonathan hiljainen hiirulainen, mutta ikävästi Macfayen esittää molempia roolejaan kuin tainnutettu urosnorsu ja siksipä heidän erojaan ei juuri huomaa, tai välitä huomata.

Toinen pääosan esittäjä Willa Ford, eli Claire on vielä enemmän hukassa. Hänen pitäisi olla seksiä tihkuva himopommi, mutta ainoat mitä häntä katsoessa tihkuvat ovat kyyneleet. Ollakseen kuuma tapaus, Ford on uskomattoman kylmän oloinen. Ja kohtauksissa jossa hänet pitäisi nähdä uhrina, hänet näkee vain jonakin henkilönä joka saa mitä ansaitsee.

Lopussa tietenkin puuduttavat hyvikset voittavat ja paha saa lyijymyrkytyksen.

Eroottinen trilleri joka tappaa halut, ei ole eroottiseksi trilleriksi kovinkaan hyvä idea.
Koska sen ainoan hyvä ajatuksen, eli skitsofrenia-idean joutuu itse päättelemään, niin ei voida sanoa että se mielenkiintoisena ideana olisi elokuvan ansiota ja täten elokuva ei saa pisteytystä laisinkaan.

Tähdet: ~
Impulse



...NOIR

Ei kommentteja: