Dracula (1931)

Minun nähdäkseni maailmassa on tällä hetkellä vain kaksi täydellistä vampyyrielokuvaa. Toinen niistä on vuoden 1922 Nosferatu ja toinen tämä, vuoden 1931 Dracula.
Tuon jälkeen eteenpäin lukeminen saattaa olla ajantuhlausta.

Nosferatu sikseen, sen vuoro on joskus toiste. Nyt puhutaan Tod Browningin Draculasta, joka taatusti paremmin tunnetaan Bela Lugosin läsnäolosta kuin ohjaajastaan. Browning oli erinomainen ohjaaja, mutta Lugosi on se ensimmäinen asia joka tätä Draculaa ajatellessa tulee mieleen. Joten aion kutsuakin sitä aina välillä nimenomaan Lugosin Draculana.

Lugosin Dracula on se kaikkein tunnetuimmasta vampyyritarinasta, eli Bram Stokerin Draculasta tehty elokuva, joka elokuvana on lähes metavampyyritarina. Tarina on aika varmasti kaikille kauhua fanittaville ainakin suurimmalta osalta tuttu, eikä Lugosin Dracula mennyt sitä suuremmin muuttelemaankaan.

-Dracula saapuu Lontooseen.
-Pureskelee Mina Harkeria.
-Saa puusta sydämeensä.
-Palaa miljoonaan jatko-osaan.

Aina välillä tehdään Dracula-elokuviin pieniä muutoksia. Ollaan välillä olevinaan uskollisempia alkuperäistarinalle. Välillä koetetaan selittää mahdollisimman todenperäisesti myyttiä. Ja kaikkea tälläistä, mutta yleisin Draculointi sisältää kertomani synopsiksen.
Joten lienee turha puuttua suuremmin Draculan yleistarinaan ja keskittyä enemmänkin elokuvan yksityiskohtiin.
Kun sanoin Lugosin Draculan olevan täydellinen vampyyrielokuva, niin se ei tarkoita etteikö elokuvassa ole seikkoja jotka ovat hiukan typeriä minustakin, mutta kun katson elokuvaa niin joudun toteamaan itselleni etten muuttaisi siitä yhtikäs mitään. Siispä jos jopa typerinä pitämäni seikat olisivat seikkoja joita en itsekään korjaisi, niin yhtä hyvin voin kutsua sitä täydelliseksi. Draculan virheet ja outoudet ovat osa sen viehätystä.

Heti elokuvan alusta on pakko sanoa, että Joutsenlampi on täydellinen musiikkivalinta aloittamaan tarinaa vampyyrista. Olkoonkin että Joutsenlampea käytettiin sen ajan elokuvissa usein, koska se oli tekijänoikeuksista vapaa, niin piru vie se on hienon kuuloinen.
Elokuvan miljöö on erittäin onnistunut. Transylvania on sopivan kuolleen näköisenä kuvattu, Dracula linna on samanaikaisesti viehättävästi ajan patinoima että pommitusalue. Kaikki se elokuvassa käytetty sumu, pöly ja hämähäkinseitit ovat ajan myötä muuttuneet yliannostuksiksi, mutta tässä ne puolustavat paikkaansa innovatiisina oivalluksina.

Monesti parodioitu Bela Lugosin tulkinta Draculasta on kieltämättä ajan myötä muuttunut hiukan huvittavaksikin, mutta se esitetään niin suurella tunteella että se ei missään nimessä ole niin naurettava kuin millaisena se nykyään nähdään. Lugosi pohjaa esityksensä charmiin ja eroottisuuteen. Gary Oldman, Willem Dafoe ja muut ovat esittäneet vampyyrinsa kenties sensuelleina, mutta heidän luomansa pelkotilat ovat väkivaltaa huokuvaa uhkaa. Lugosin Dracula on uhkaava, mutta enemmän sellaisena ikkunan takaa tirkistelijänä, jota varten ovat lähestymiskiellot keksitty. Lugosi on kuin se pihalla oleva namusetä joka pyytää sinua laittamaan kätesi taskuunsa. Hän on erittäin creepy ja tuo vilunväreitä, mutta ei hänestä silti uskoisi kaulaanpurijaksi. Lugosin Dracula on hyvinpukeutuva, lukeneen oloinen, mutta hänen sieluun saakka palava tuijotuksensa ja hassut lausevalintansa tekevät hänestä petollisen oloisen. Totta se on, Lugosin Dracula on kuin Suomalainen poliitikko: Pukeutuu hyvin, mutta ei puhu järkeviä.

Hauskaa oli myös tällä katselukerralla huomata, kuinka paljon Anne Ricen vampyyrit ja etenkin Veren Vangit on velkaa Lugosin esitykselle. Kun Renfield saa haavan sormeensa, niin Dracula ei vain katso kiihoittuneena Renfieldin verenvuotoa, vaan Lugosin eläytyminen osoittaa että Dracula katsoo himoitsevasti Renfieldia. Joten Anne Ricen brokeback vampyyrit olivat jo Lestateineen vanhaa perua. Lugosi onkin koko elokuvan ajan sen oloinen, että hän himoitsee jokaista liikkuvaa reikää, oli se sitten miehen tai naisen. Ensin hän tekee Renfieldistä seksiorjansa ja jatkaa halujaan periaatteessa raiskaamalla Lucyn ja kirsikaksi kakun päälle tulkoon Mina. Siellä välissä Dracula bylsii kaikkea liikkuvaa. Itseasiassa nyt vasta huomasin, että Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko on myös kovasti velkaa tälle Dracula-versioinnille.
Patrick Bateman on ulkoisesti siistin oloinen bisnesmies jonka sisällä riehuu väkivaltainen seksipeto.
No, Dracula on ulkoisesti siistin oloinen bisnesmies jonka sisällä riehuu väkivaltainen seksipeto.

Lugosin lisäksi elokuvan muistettavimman roolin tekee Renfieldia esittävä Dwight Frye. Frye saa esittää mielipuolta sydämensä kyllyydestä aina pöpin ilmeestä, hysteeriseen nauruun ja ötököiden syöntiin. Kaikkea kivaa siis. Fryella on rooli jossa kaikki kuviteltavissa oleva on luvallista. Frye uusikin roolinsa lähes yksi yhteen Frankensteinissa. Eri nimisenä tosin, mutta hengeltään samana.
Muut elokuvan roolitukset ovat tehty hyvällä maulla ja ne ovat esitetty ihan hyvin, mutta Dracula ja Renfield ovat niin dominoivia hahmoja, että muut jäävät hieman statisteiksi heidän rinnallaan.

Elokuvassa on kaksi seikkaa jotka ovat minusta jokseekin typeriä, mutta molemmat perusteltuja.

Ensinnäkin Draculalla ei ole pitkiä kulmahampaita jotka oikeastaan kuuluvat vampyyrien perusvalikoimiin. Mutta pitkien kulmahampaiden puuttuminen on typerää vain jos kuvittelee Draculalle kuuluvan pitkät kulmahampaat. Tässä nimenomaisessa elokuvassa kun ei ole tärkeää se, että näytetään hampaiden upotus kaulavaltimoon, vaan se kuinka uhri jää ison himokkaan Draculan patjaksi. Esileikki on kuitenkin aktia tärkeämpi Lugosin Draculassa. Joten annetaan pitkien kulmahampaiden jäädä niiden peniskateudesta kärsivien kontolle.

Toinen typerä seikka Lugosin Draculassa on oikeasti typerä miltä kantilta tahansa katsottuna. Draculan maailmaan kuuluu luonnollisesti sudet, lepakot ja seitit hämähäkkeineen. Mutta Draculan linnassa on vyötiäisiä. VYÖTIÄISIÄ! Joka ainoa kerta kun katson Draculan, en voi olla ihmettelemättä miksi siellä on vyötiäisiä. Visuaalisestihan vyötiäinen on erittäin hienon näköinen otus, mutta niin on myös jättiläiskalmari, mutta ei niitä Draculan linnassa näkynyt. Olen kuitenkin sitä mieltä että vaikka vyötiäisten läsnäolo Draculassa on äärimmäisen typerää, niin se on loistava idea. Tällä tavoin sitä pohtii päänsä puhki joka katselukerralla miettiessään niiden olemassaolon järkevyyttä. Vyötiäiset ovat Bela Lugosin Draculan Keyser Sozeja.

Vuoden 1931 Dracula on eroottisesti latautunut, erinomainen kuvaus äärimmäisestä pahuudesta joka ei kuuntele aneluja, ei suostu sopimuksiin, eikä anna minkään seistä tiellään.
Ja aiemmin mainitsemani metaosuus on sitä, että elokuvassa ei oikeastaan näytetä monia asioita joita olettaisi vampyyrielokuvassa näkevänsä. Ei kulmahampaita, ei pureskelua, ei verta, mutta kaiken sellaisen kuvittelee näkevänsä.

Tee itsellesi palvelus ja katso tämä elokuva uudestaan ja uudestaan.

”I never drink,,, wine.”

Tähdet: *****
Dracula
...NOIR