Conan Hävittäjä (Conan the Destroyer, 1984)

Conan Hävittäjä ei ole lentokone.

Ilkeä äitipuoli-viboja herättävä kuningatar Taramis (Sarah Douglas) pyytää Conanilta (Arnold Schwarzenegger) apua suojellakseen sisarentytär Jehnnan (Olivia D'Abo) edessä olevaa kohtalon kirjoihin kirjoitettua aikuistumis- ja sarvennoutamismatkaa. Varokaa vain, sillä ilkeä velho vaanii matkalaisia. Conan suostuu tehtävään siinä uskossa, että Taramis voisi herättää miehen kuolleen rakkaan takaisin henkiin. Todellisuudessa Taramis haluaa uhrata Jehnnan paholaismenoissaan, voidakseen vallata maailman tai jotain muuta sellaista tyypillistä. Tärkeintä kuitenkin on, ettei Jehnna menetä neitsyyttään tuolla matkallaan (ihan oikeasti).
Siispä Conan, Jehnna, jenkkifutarilta näyttävä koripalloilija, koominen sivuosan esittäjä, hyvä velho ja Grace Jones lähtevät matkaan, herättäen mielikuvia seitsemästä kääpiöstä.
Matka vie järven keskellä olevaan kristallilinnaan ja siellä Conan tappelee Star Trek-hirvön kanssa ja vaikka pidänkin ihan hauskana sitä, että hirviö loukkaantuu vain kun peilisalin kuvajaiset rikotaan, niin samalla on todettava, että onhan se nyt sitten lopulta aika hyödytön monsteriapulainen jos tuo on se heikkous.
Pian Conan alkaa epäilemään ettei kuningattarella ole puhtaita jauhoja pussissaan, mistä tietenkin viitteenä on se kun kuningattaren sotilaat hyökkäävät Conanin kimppuun. Mutta sille, että Jehnna on ihastunut häneen on hän täysin sokea.
Sarvisammakko herää.

Oli ymmärrettävää ja toivottavaa, että Conanin tarina ei jäisi vain siihen ensimmäiseen elokuvaan ja niinpä sitten kun kun aikoinaan näin tämän toisen osan, olin hyvinkin innoissani näkemästäni, vaikka pidinkin elokuvaa paljon edellistä heikompana. Kun ensimmäinen osa oli ketään kumartamaton jylhä ja väkivaltaisen eeppinen monumentti, niin olihan se odotettavissa että jos elokuva kuitenkin kertoo kaikenmaailman barbaareista, miekasta ja magiasta ja sandaaleista, niin sellaista ei pysty kauaa jatkamaan naama vakavana ja niinpä kakkososa siirtyi vahvemmin kevytviihteen puolelle. Komiikka sai enemmän tilaa, mukaan otettiin yleisöystävällisempiä hahmoja (ei Jar Jaria) ja muutoinkin sävy muuttui synkästä Styx-virrasta polkujoutsenveneseikkailuun. Mikä nyt ei tietenkään tarkoita, etteikö Conan Hävittäjässä olisi sen verran väkivaltaisia kohtauksia, ettei sitä ehkä ensimmäiseksi perheillallisille otettaisi, mutta selkeä muutos kiltimpään päin oli tapahtunut. Jopa Basil Poledouriksen musiikki on valoisampaa.
Hauskinta kuitenkin on se, että Mako, joka näyttelemisen lisäksi toimii elokuvan kertojana on intropuheessa niin onks mun pakko-asenteen omaava, että ei kannata juoda sitä kuunnellessaan, kun saattavat nesteet purskahtaa nenästä ulos.

Edellisen elokuvan tavoin myös Conan Hävittäjä jätti elävästi mieleeni joitakin kohtauksiaan, mutta toisin kuin Barbaarin kohdalla, nyt kohtaukset jäivät ajatuksiin enemmänkin siksi että ne olivat tahattoman hauskoja. Kohtaukset kuten se missä Conan nykäisee verkolla kaksi hevosta ratsastajineen nurin ovat vain väärin ja enemmän "you're luggage"-tasoa kuin "crush your enemies, see them driven before you, and to hear the lamentation of their women." Siihen perään kun laitetaan sylkevä kameli ja muut huvittavuudet, niin vertailukohaksi kannattaa ottaa ennemmin vaikkapa Kevin Sorbon Hercules, taikka Conan the Adventurer tv-sarja, kuin mikään muu Conan-tuotos.

Schwarzenegger esiintyy elokuvan tyylin mukaan aiempaa humoristisemmin, Grace Jones esittää itseään ja muutkin elokuvan esiintyjät ovat sisältöön nähden sopivan hölmöjä, että on vaikea kritisoida ketään ainakaan silminnähden huonoksi kun elokuvakaan ei tarjoa järin vakavaa tunnelmaa. Silti ylinäyttelemisen, alisuoriutumisen, jäkkäilmeisyyden, etc. rinnallakin Olivia D'Abo on hyvin rasittava vikisijäteini ja olisi enemmän kotonaan jossain Salatuissa Elämissä kuin missään Hyborian seikkailuissa.

Edellyttäen ettei odota mitään vakavahenkistä seikkailua ja pikemminkin siirtyy Willow-moodiin, niin Conan Hävittäjä tarjoilee ihan maittavaa viihdehuttua, joskaan ei siis saa ajattelemaan syntyjä syviä.

Niin ja tässäpä hauska juttu.
Masters of the Universe-lelut luotiin aikoinaan Conanin innoittamina, mutta muutettiin He-maniksi ja kumppaneiksi siksi, että Conania pidettiin liian synkkänä esikuvana lastenleluille. Huvittavaa tämä on Conan Hävittäjän vuoksi siksi, että se hirviö jonka kanssa Conan tappelee siellä kristallilinnassa on hieman kuin Masters-sarjan Webstor. Joten ottiko Conan kakkonen mallia Mastersilta?

Tähdet: ***
Conan Hävittäjä