Pankkiryöstöistä poliisimurhiin edenneet väkivaltaiset Geckon veljekset, Seth (George Clooney) ja James Rolfe aka The Angry Video Game Nerd alias Richie (Quentin Tarantino) pakenevat poliiseja ja napattuaan mukaansa panttivankeja, etenevät he Meksikon aavikolla sijaitsevaan Titty Twister-baariin odottamaan gangsterikollegoja jotka voivat taata sopivasta summasta turvapaikan.Turvapaikka? Hmm, se kuulostaa tarpeelliselta, etenkin kun Titty Twisterin henkilökunta paljastuu sisiliskovampyyrihirviöiksi jotka tahtovat tehdä tuhmuuksia. Katsotaan onko uskonsa menettäneestä pappi Jacobista (Harvey Keitel) apua tässä epäpyhässä synnin myrskyssä? No, ainakin visva ja ruumiinosat lentävät kuin Nelosen sponsoroimissa ilotulituksen SM-kisoissa ikään.
Jälkeen Death Proofin, Planet Terrorin, Kill Billin ja esimerkiksi Sin Cityn voi olla vaikea kuvitella taikka muistaa, että samankaltainen Hämärästä Aamunkoittoon sai aikoinaan aika negatiivisen vastaanoton, joka sitten näkyikin elokuvan tuotoissa. Ja vaikka tekisi mieli sanoa, että kielteinen suhtautuminen tähän elokuvaan rajoittui vain kriitikoihin, niin kyllä aika iso osa herrojen Tarantino ja Rodriguez faneistakin oli kiukkuisia näkemästään. Tämä ei siis tarkoita ettäkö Hämärästä Aamunkoittoon olisi ollut yleisesti vihattu elokuva, mutta melkein voisi sanoa jopa Sharkboy and Lavagirlin olevan arvostetumpi elokuva Rodriguezilla (no ei nyt sentään). Ilmeisesti tämän elokuvan saamaan vastaanottoon vaikutti sen eräänlainen puun takaa tulo, sillä Rodriguez-fanit odottivat Desperadon kaltaista coolia suht' suoraviivaista onelinereilla maustettua räiskintää, Tarantino-fanit menneelle kunniaa tekevää modernia nokkeladialogista rikoselokuvaa ja asiaa ei ainakaan auttanut hehkutus kuinka Teho-osaston sydäntenmurskaaja George Clooney oli tällä elokuvalla siirtymässä isolle kankaalle ja jotkut näin ollen olettivat esiin astuvan Doug Rossin. Kun sitten eteen levittäyikin elokuva jonka kohdeyleisönä olikin enemmän Evil Deadin ja Troma-tuotantojen ystävät ja George Clooneykin muistutti tehneensä ennen Teho-osastoa elokuvia kuten Red Surf.
Hauskaa on kuitenkin se, että Hämärästä Aamunkoittoon jakaantuu kahteen osaan (joka osaltaan oli monien mielestä sekavaa) ja näistä ensimmäinen puolisko muistutti hieman silloisen tuttua Tarantinoa, mutta oli selvästi enemmän roskaelokuvaan päin kallellaan, mutta kuitenkin antoi olettaa kyseessä olevan ns. Tarantino-elokuva. Kill Billeissä samankaltainen kahteen osaan jakaminen ei suututtanut kuin ehkä julkaisumuodossa, mutta Hämärästä Aamuunkoittoon puolet erosivat toisistaan niin paljon, etteivät ne herättäneet ajatusta yhtenäisestä elokuvasta ja jälkipuoli nostatti mielikuvan siitä, että se olisi tehty kiireellä.
Sarjakuvamaista B-toimintaa, ylivedettyjä hahmoja, trashia ja dialogia jollaista kuulee Turkkilaisten merimiesten saunassa, joten täysin tuttua nykyään, mutta ei vielä silloin. Tosin kun katsoo edeltäviä Rodriguezin elokuvia ja kuuntelee Tarantinon kirjoitusta, niin Hämärästä Aamunkoittoon sisältämän roskaestetiikan ei olisi pitänyt olla yllätys ja sittemmin olemmekin jo tottuneet sellaiseen juuri näiden kahden ohjaaja-kirjoittajan osalta. Voisiko tämä elokuva saada siis sekä kaupallisesti, että kritiikin osalta suosiollisemman vastaanoton jos se julkaistaisiin nyt, kun sen tyyli ei enää tulisi yllätyksenä ja Clooneyltakin osataan odottaa muunkinlaisia rooleja kuin Doug Rossin?
No kaupallisesti varmastikin, mutta onhan tämä kieltämättä edelleenkin elokuva joka tuskin hirveästi kehuja sisällöllään keräisi. Elokuvan puoliskot eivät sovi luontevasti yhteen, näytteleminen on sen verran sekalaisesti suoritettua ettei aina tiedä tiedä tietävätkö näyttelijätkään mitä tunnetilaa tarkoittavan esittää ja muutoinkin elokuvassa on vähän sellainen juosten kustu-meininki, jossa usein annetaan mielikuva siitä että kaikki on keksitty sitä mukaa kun kuvataan ja mukaan on pitänyt tunkea joka ainoa idea mikä mieleen pilkahti, sopi se sinne tai ei. Osaltaan tähän sekavaan tunnelmaan ja päämäärättömyyteen on varmasti vaikuttanut Rodriguezin elokuvan aikana käydyt riidat ammattiliittojen kanssa ja ne seikat ovat kuvattu esimerkiksi dokumentissa Full Tilt Boogie, jota katsomalla tulee myös ajatus siitä, että ehkä Rodriuguezin vapaa tyyli sortuiliian usein sellaiseksi hälläväliäksi joka sitten johti myös siihen aiempaan juosten virtsaamiseen.
Toki Hämärästä Aamunkoittoon on tarkoituksella roskaelokuva ja tällöin keskittymisongelma voi toimia jopa plussana, mutta huvittavaa on, että Rodriguez/Tarantino-yhteistyön tuloksena syntynyt Grindgouse-elokuva oikein painotti kuinka sen genren elokuvissa on eräänlaisena tavaramerkkinä esimerkiksi leikkauksista aiheutuva sekavuus, niin Death Proofin ja Planet Terrorin tietoisesti tehdyt virheet eivät vaikuta suunnitelluilta ratkaisuilta tässä elokuvassa ja täten Hämärästä Aamunkoittoon vaikuttaa onnistuneemmalta grindhouselta kuin Grindhouse.
Jotenkin annoin nyt tästä elokuvasta negatiivisemman mielikuvan kuin tarkoitan, sillä virheistään huolimatta kyseessä on hauskaa kauhutoimintaa jollaista on erityisen miellyttävää katsella seurassa ja josta on todella kiva jutella jälkikäteen. Ja vaikka Hämärästä Aamunkoittoon saikin aikoinaan jonkinasteisia haukkuja osakseen ja ei menestynyt odotetunlaisesti, niin sillä on itseni mukaanlukien ystäviä jotka nauttivat näkemästään ja kaikesta huolimatta elokuva keräsi maailmanlaajuisesti tarpeeksi rahaa ja mainetta synnyttääkseen jatko-osiakin. Tahdoinkin aiemmalla enemmänkin huomauttaa, ettei Hämärästä Aamunkoittoon ehkä ole se kaikkein varmin valinta jos tuntee Tarantinon vain elokuvista Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja Jackie Brown, eikä George Clooneylta kannata odottaa James Bondmaista ulkoasua ja kiltin charmikasta käyttäytymistä. Oikeammalla suunnalla on kun mietti, että mitä jos Snake Plissken olisi Exterminatorissa ja taistelisi Fright Nightin vampyyreja vastaan.
Tarantino on aika huono näyttelijä (tosin hän on onnistuneen creepy pyytäessään panttivankia luokseen katsomaan televisiota) , tarinankuljetus on poukkoilevaa, vitsit huonoja ja se aika harvoin elokuvan vampyyreista tulevat vampyyrit mieleen (näitä tämän vampyyreja katsellessa on helppo ajatella elokuvia kuten Fright Night, The Reptile ja Evil Dead).
Puolet leffasta vaikuttaa itseparodialta ja puolet pelkältä vitsiltä.
Mutta Salma Hayek on seksikäs, Clooney coolney (saisi näytellä enemmän pahiksen rooleja) ja meininki niin pähkähullua, että fiilis nousee kattoon kunhan ymmärtää jättää aivot kulhoon lillumaan ja vain pitää hauskaa.
Ja soundtrack on pirun miellyttävä.
Palatakseni vielä tuohon Full Tilt Boogiehen, niin se aiheutti videovuokraamoissa aikoinaan mielenkiintoista kiukuttelua, kun kasettina julkaistu dokumentti sai puolisokeat asiakkaat vuokraamaan sen luullen kyseessä olevan Hämärästä Aamunkoittoon ja toivat sitten takaisin mäkättäen etteivät sitä halunneet. Jep jep.
Full Tilt Boogie on elokuvantekoon liittyvä mainio dokumentaatio ja vaikka se ei mikään Hearts of Darkness: A Filmmaker's Apocalypse olekaan, niin ylä- ja alamäet tulevat esille ja ääneen pääsevät monet sellaiset tekijät joita ei ehkä edes muista työskentelevän elokuvassa.
Tähdet: ***
Hämärästä Aamunkoittoon
5 kommenttia:
Minulle tuli nyt täytenä yllätyksenä se, että tätä elokuvaa muka yleisesti inhotaan. Minä rakastin sitä kun sen aikoinaan elokuvateatterissa näin. Ja vieläkin pidän siitä todella paljon, tosin edellisestä katselukerrasta on kieltämättä aikaa.
Ihan mahtava roskaelokuva, kuka ei muka tykkää tästä? Häh?
Koska tottakai minun pitää puolustaa itseäni, niin huomautettakoon ulkopuolisille että mainitsin itsekin pitäväni elokuvasta ja etten olisi ainoa sellainen.
Se että totesin elokuvan saaneen negatiivisen vastaanoton "ei siis tarkoita ettäkö Hämärästä Aamunkoittoon olisi ollut yleisesti vihattu elokuva." Mutta pelkästään sen perusteella, että elokuva ei menestynyt kovinkaan hyvin voidaan jo osoittaa ettei se nyt hirveän pidettykään ollut ja etteivät Tarantinon sekä/tai Rodriuezin fanit rynnineet elokuvaa katsomaan, minkä he todennäköisesti olisivat tehneet jos elokuvasta olisi enemmän pidetty kuin ei. Vaikka kriitikoista moni aikoinaan ymmärsikin elokuvan olleen tarkoituksella ns. roskaa ja täten sitä ei voinut kommentoida samoin kuin esim. Pulp Fictionia, niin kritiikin keskittyneisyys esimerkiksi efekteihin ei kuitenkaan ole hyvästä elokuvassa jonka tekijöitä arvostettiin juuri muista seikoista. Ja kun siihen lisätään vielä se, että esimerkiksi Fangoria-lehdessä, joka siis on erikoistunut tälläisiin elokuviin oltiin aika hiljaisia elokuvan ilmestyttyä sekä toimittajien, että lukijoiden suunnalta. Minkä huomasi siitä, että elokuvan ollessa vielä tekeillä sai se useita innokkaita laajoja artikkeleita ja kansikuvajuttuja osakseenn, mutta elokuvan ilmestyttyä suurinpiirtein olankohautuksia ja kehuja vain efekteistään. Tyypilliset harvat lukijakirjeetkin sisälsivätkin maininnan tehosteista, mutta toteamuksen siitä, että odotettiin parempaa. Ja varsinkin lukijoiden kautta näki suunpielien laskeutuavan suunnan, sillä samaisessa lehdessä jaksettiin heidän puoleltaan kirjoittaa iloisen ahkerasti jopa jostain fuckin' Luunmurskaajasta.
Mutta nuo ovat aika kaukaisia seikkoja, joten otetaan esille jotain omakohtaisempaa.
Suurin osa ystävistäni jotka pitävät Tarantinon ja Rodriguezin elokuvista, eivät tätä juuri muistele kuin ihan ok-toimintaja, jossa toki on hauskoja kohtauksia, mutta ei juuri muuta. Ja tässä on joukossa ihmisiä jotka ylistävät Planet Terroria.
Eräs ystävistäni on sen verran suuri Tarantino-fani, että kirjoitti koulun päättötyönäänkin herrasta ja Hämärästä Aamunkoittoon on ainoa elokuva jota hän ei omien sanojensa mukaan aio toistamiseen katsoa, saati hankkia omakseen.
Kun muutamaa vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen menin töihin videovuokraamoon ja jatko-osat olivat ilmaantuneet, niin edelleen sain useammaltakin asiakkaalta kuulla kommentteja siitä kuinka suuri pettymys oli Hämärästä Aamunkoittoon ollut. Mutta jälleen kerran, samoissa asiakkaissa oli joukossa monia jotka rakastivat Death Proofia.
Joten vastaus kysymykseen "kuka ei muka tykkää tästä? Häh?" on, että aika moni näköjään.
Mutta kuten huomautinkin, niin Hämärästä Aamunkoittoon oli selvästikin osittain julkaisuajankohtansa uhri, sillä moni ihminen joka ei kyseisestä elokuvasta pitänyt, ei vain yksinkertaisesti odottanut sellaista elokuvaa ja nyt kun meillä on Planet Terror ja Death Proof, ei Hämärästä Aamunkoittoonkaan tunnu kovin erikoiselta poikkeamalta tieltä.
Ja tottakai elokuvalla on äänekkäitä faneja, mistä osoituksena sinunkin kommenttisi
Hyvin oletettavaa myös on, että tätä nimenomaista blogia ajatellen heitä Hämärästä Aamunjoittoon faneja on lukumääräisesti enemmän ja se saattaa vääristää mielikuvaa, mutta samalla tavalla jossain toisessa blogissa on erilainen lukijaprofiili ja siellä olevat ihmiset kehuvat kilvan erilaisia elokuvia.
Mielipiteeseeni vaikuttaa varmasti se, etten osannut odottaa tältä elokuvalta mitään silloin kun sen aikoinaan näin. Tiesin vaan, että Tarantino=jees, George Clooney=nam, vampyyrit=jees, Juliette Lewis=jees.
Toisaalta, minun mielestäni Jackie Brown on yksi Tarantinon parhaimpia elokuvia ja aika harva sitäkään herran tuotannossa kovin korkealle arvostaa.
Ilmeisesti Jackie Brownissa monia vaivasi se, että kuvia katsomalla se näyttää samanlaiselta kuin Reservoir Dogs ja Pulp Fiction, mutta osoittautui paljon seesteisemmäksi. Kun taas muut Tarantinot osoittavat jo julisteillaan olevansa erilaisia.
Minulle Jackie Brown aiheutti ensikatselulla hieman hämmennystä, koska minäkin oletin sen olevan suoraa jatkoa Pulpille, mutta kunhan pääsin lopputeksteihin saakka olin jo ymmärtänyt pointin, minkä ansiosta toinen katselukerta nosti elokuvan hyvin korkella omalla Tarantinolistallani.
Lähetä kommentti