Red Sonja (1985)

Ja niin tulemme Conan-osuuden päätökseen.

Koska Teräsmiehellä on Terästyttö, niin tokihan Conanilla on Conantyttö ja kuten Supergirl-elokuva, myös Red Sonja on huono elokuva, mutta samalla aivan riemastuttavan hauska.

Lesbokuningatar Gedren (Sandahl Bergman) haluaa Red Sonjan (Brigitte Nielsen) itselleen, mutta kun neiti kieltäytyy kunniasta, määrää kuningatar Sonjan raiskattavaksi, hänen perheensä tapettavaksi ja vielä talokin poltettavaksi. Onneksi Sonja herää raa'an väkivallan jälkeen hiussuortuvankaan katkeamatta ja enkeli taivaan lausui näin, että mene ja kosta.
Sillä aikaa kuningatar Gedren varastaa vihreän hohtavan pallon jolla voidaan luoda ja tuhota maailmoja. Ja koska kun tehdään ns. toisen sukupuolen versio jostain toisen sukupuolen tarinasta, niin mukaan on pistettävä tätä uuden version sukupuolta korostavia seikkoja ja täten tätäkin vihreää palloa voivat koskea vain ja ainostaan naiset, miesten hajotessa tomuksi taivaanrantaan. Mutta mitäpä siitä, se on varmaan ansaittua.
Siispä Sonjan tehtävänä on tuttuun tapaan kostaa ja estää maailmantuho. Seurakseen hän saa Conanin,,, ei kun siis Kalidorin (Arnold Schwarzenegger). Mutta neidillä on vaikeuksia luottaa miehiin, mikä on ymmärrettävää koska aiemmin nainen oli hänen perheensä tuhon takana ja tämän kostoretken katalysaattori. Pari koomista Avatar the Last Airbender-sivuhahmoa otetaan mukaan ja sitten miekkaillaan pahiksia hengiltä.

Minä itse asiassa pidin muksuna tästä elokuvasta paljon enemmän kuin Conan Hävittäjästä ja Red Sonja oli Cobran, Beverly Hills Kyttä kakkosen ja Rocky nelosen ohella elokuva joka sai minut tulisesti ihastumaan Brigitte Nielseniin. Siis toki minunkin mielestäni Nielsen on aivan järjettömän huono näyttelijä, mutta hänen amatsonimaisuudessaan on jotain älyttömän seksikästä ja pieneen (kuten myös isoon) poikaan hän vaikutti aivotoimintaa lamauttaen. Jo tuolloin muinaisella 80-luvulla Red Sonja vaikutti typerältä elokuvalta, mutta se ei estänyt siitä pitämistä, sillä tarpeeksi huono on tarpeeksi huono ja nyt kun mukaan pistetään nostalgia-arvot, niin kyllä minä edelleenkin saan potkua Red Sonjasta.

Red Sonjahan on Conan Barbaarin spinoff ja täten tapahtuu samassa todellisuudessa, joten miksi oi miksi Schwarzeneggerille piti erikseen luoda elokuvaan hahmo joka on käytännössä kaikin puolin Conan, ei sitten olekaan Conan. Kyllähän tässä elokuvassa oleva Ahnuldin hahmo, eli Kalidor eroaa Conanista olemalla puheliaampi ja äänensävyltään koomisempi, niin silti hän kuitenkin on aivan sama roolihahmo. Yhtä hyvin voitaisiin tehdä uusi Elm Street-leffa jossa pahiksena on raitapaitainen hengiltä poltettu talonmies, joka nyt hyppii unissa tappamassa teineja ja nimetä hänet James Kruegeriksi. Does not compute.
Ensimmäisessä Conanissa herran mielitiettyä esittänyt Sandahl Bergman on myös Red Sonjassa mukana, mutta Schwarzeneggerin roolista eroten Bergmanin roolit näissä kahdessa elokuvassa eivät juurikaan muistuta toisiaan ja hän ei ole täysin tunnistettavissa ulkonäöltäänkään. Vaikka toki saman näyttelijän käyttämisen sijaan olisi voitu ehkä harkita jotakuta muutakin.

Hauskaa on se, että Arnold Schwarzenegger on kertonut tämän olevan hänen uransa huonoin elokuva, mutta oletan että tuo kommentti on sanottu ennen Batman & Robinia.

Brigitte Nielsen on ihan hyvä Red Sonjana. Ei hän tässä hyvä ole sillä tavalla jos ajattelee jonkun Meryl Streepin olevan hyvä, mutta hän on hyvä jos ajattelee jonkun Shannon Tweedin olevan hyvä. Kun muu ympärillä oleva elokuva noudattelee roskaelokuvan lakeja, niin Nielsen on aivan sopiva sisältöön nähden ja Nielsenin harteilla tämä elokuva loppuun asti kannetaan. Siksipä on melkeinpä loukkaus, että vaikka Schwarzenegger on se tämän elokuvan iso nimi, niin Nielsen on tungettu kannessa syrjään. Tässä nimenomaisessa elokuvan kansiversiossa pitäisi lylhäällä ukea Nielsen ja Ahnuldin pitäisi olla vasemmassa alareunassa.

Nielsen lausuu repliikkinsä siten, kuin miettisi koko ajan oikeaa tapaa ääntää englantia ja se on kieltämättä aika hellyyttävän jäykkää.

Sonjan hiusmalli on aivan liian kasaritakatukkaa jotta sitäkään voisi ottaa vakavissaan, lavasteet näyttävät hiukan liian huojuvilta ja vaatetus vaikuttaa liian moderneilla välineillä tehdyiltä, niin mitään keskiaikafiilistä ei Red Sonjasta saa irti, vaan lopputulos tuntuu enemmänkin joltain Xena-jaksolta, kuin isolta Hollywoodelokuvalta. No, Xenassa sentään taistelukoreografiat niitä jatkuvia voltteja lukuunottamatta olivat kelvollisen sujuvia, eivätkä Red Sonjan tavoin kömpelyyden suloisia valttikortteja.
Hauskasti Ennio Morrionen musiikki kulkee usein tuhatta ja sataa, vaikka elokuvan toiminta on parhaimmillaankin vain puolitehoista ja sekin vain korostaa elokuvan epätasaisuutta.

Kenties hieman yllättäen tämä ns. tyttöjen elokuva on väkivaltaisempi ja verisempi kuin saman ohjaajan Conan Hävittäjä, jota kritisoinkin liiallisesta perheystävällisyydestä. Joten sen suhteen kannattaa heittää ennakkoluulojaan takavasemmalle.
Silti olisi hyvin toivottavaa, että näitä hahmoja ei käsiteltäisi näin lapsellisesti. Lesbokuningattarenkin tuli olla pelottava hahmo, mutta aikamoiseksi hupsuksi kompuroijaksi hänkin sitten jäi. Hahmot ovat kuitenkin hyviä, että kuten Demi Moore asian toteaisi: "suck my dick!"

Siispä Red Sonja on kömpelösti toteutettu elokuva ja suurin siitä saatava nautinto löytyy enemmänkin elokuvan ohilyönneistä kuin onnistumisista, mutta sarjakuvafilmatisointina se ei ole lähellekään niin masentavaa katseltavaa kuin mitä esimerkiksi Elektra ja Catwoman ovat.
Ja se ikuisen pimeyden maan muusta maailmasta erottava tehoste on aivan pirun hieno.

Tähdet: ***
Red Sonja