Puolivampyyri vampyyritappaja Bladen (Wesley Snipes) sidekick Whistler (Kris Kristoffersson) kuoli aika yksiselitteisesti, siitäkin huolimatta ettei varsinaista valonsammumista nähdäkään silmästä silmään. Bladen pelastama lääkäri Karen (N'Bushe Wright) lupaa keksiä parannuskeinon vampyrismiin ja katsojille annetaan vihjaisua suurempi ymmärrys siitä, että vaikka Karen ei varsinaisesti ottaisi Whistlerin paikkaa Bladen apulaisena, olisi neiti kuitenkin hieman vastaavassa asemassa jatkoa ajatellen. Tai edes maininnan verran olemassa.
Lopussa Blade matkustaa Venäjälle lahtaamaan tovereita.
Tämän illan jaksossa:
Karenia ei mailla eikä halmeilla ja varmasti ja takuulla kuolut Whistlerinkin tuli vampyyrien pelastamaksi, kiduttamaksi ja lopulta Bladen pelastamaksi ja parantamaksi. No, ainakin olemme euroopassa. Ja siellä saamme huomata, että vampyyreilla on pahempikin vihollinen kuin Blade, sillä Blades of steel vain tappaa vampyyreja kun taas mutatoitunut halkionaamainen vampyyri Nomak (Luke Goss) sekä tappaa vampyyrejä, että ihmisiä, nauttii heitä ravinnokseen ja muuntaa heidät samalla itsensäkaltaisiksi hirviöiksi. Siispä tavalliset vampyyrit ehdottavat Bladella väliaikaista aselepoa Nomakin saalistamisen ajaksi ja yhdessä vampyyrien iskujoukon kanssa alkaa työnsarka, jonka aikana huomataan ettei jälleen kerran kaikkiin läheisiin kannata luottaa ja ettei Nomak kenties olekaan vain raivohullu vampyyrimutantti tekemässä kiusaa.
Koska Blade kakkosen ohjaajana toimi Guillermo Del Toro, niin en ollut aikoinaan tämän elokuvan ostaessani laisinkaan huolissani etteikö elokuva olisi edes jotenkin hyvä, sillä vaikka Mimic ei ollutkaan suurempaa innostusta aiheuttanut, niin Cronos oli hyvänä vakuutena (Devil's Backbonen näin vasta Blade kakkosen jälkeen). Eikä elokuvaa katsoessa tarvinnutkaan olla pettynyt, sillä tuolloin ainoat asiat jotka minua Blade kakkosessa kiusasivat olivat muutamat aika kömpelön näköiset tietokoneanimaatiot ja alussa osoittamani epäloogisuus elokuvan sitomisessa ensimmäiseen osaan. Vaikka minä pidin Whistleria ihan ok hahmona, niin olisin kyllä suosiolla antanut hänen pysyä haudassaan jatkoa ajatellen.
Ja nyt monen vuoden jälkeen ne ovat edelleen ne samat seikat jotka minua eniten häiritsevät. Etenkin joidenkin tietokone-efektien ilmava muovimaisuus on hyvinkin kiusallista. Ne vampyyrien liekehtivät kuolema-efektit ovat aiempaa tyylikkäämpiä ja kuvan hiukan sumea (ja samalla hienon ruosteinen) sävytys tekee kyllä parhaansa peitelläkseen ääriviivoja, mutta ne kokonaan animoidut ihmishahmot liikkuvat niin pelimäisesti että ne pistävät silmään kuin mikä tahansa terävä reuna Lenny Leonardia. Välillä niistä liikkeistä tulee mieleen naarmuuntuneen levyn stop-go-stop-go-liikkuvuus.
Plussaa tosin efektienkin suhteen on se, että Del Torolla on - kuten olemme myöhemminkin saaneet huomata - erittäin vilkas mielikuvitus, joka muistuttaa hieman Tim Burtonia kun Burton ei vielä ruvennut kyllästyttämään. Joten ne kömpelötkin efektit saavat jonkin verran anteeksi kun etenkin käytännöt tehosteet neulakäsineestä valokranaatteihin ja ninjapukuihin jotka muistuttavat Hellboyn Kroenenista saavat liikkumaan kuin Tony Manero Bee Geesin tahtiin.
Itse asiassa vaikka ensimmäinen Blade on minusta erinomainen elokuva, niin tässä osassa on joitakin seikkoja jotka saivat minut aikoinaan nostamaan kakkosen ykköseksi. Sivuosat eivät enää ole pelkästään nimetöntä liukuhihnatykinruokaa, vaan pääpahiksen ohella Bladen rinnalla ja vastassa olevat hahmot saavat persoonan ja tarpeellisen tilan, viemättä sitä muilta, pitäen kuitenkin mielessä kuka on tämän elokuvan johtotähti.
Ensimmäinen osa on eräänlainen modernin urbaani vampyyrielokuva, jossa käytettin sitä tyypillistä nykyajan kulmahammaselokuvan unohda kaikki mitä olet kuulut vampyyreista-jippoa, kun taas tämä kakkonen tuo mukaan enemmän Hammermaisia goottifantasiaelementtejä ja kunnioittavia muistumia elokuvista kuten Nosferatu, silti ollen se ensimmäisen osan kaltainen moderni tribaalitatuointivampyyrielokuva.
Kun sanoin esimerkiksi Underworldin todennäköisesti ottaneen mallia Bladesta, niin ehkä se olisi pitänyt sanoa että Blade kakkosesta, sillä nahat ja kumin ohella juuri nämä tämän osan viemärikirkkoholvit sun muut arkkitehtuuriset ihanuudet päätyivät lähes sellaisinaan Underworldiin.
Loppujen lopuksi molemmat Bladet ovat hetkestä riippuen yhtä onnistuneita, mutta jos ensimmäinen osa loi säännöt ja toimi muottina, niin Blade kakkonen hienosääti näkemystä kuitenkaan siloittelematta särmiä.
Tähdet: ****
Blade 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti