Tuona kesänä MTV3, joka tuolloin ei vielä ollut nimeltään MTV3 esitti useammankin Hammer-elokuvan ja äitini kielsi minua katsomasta Vampire Loversia. Ei niinkään siksi, että se oli kauhuelokuva, vaan koska siinä varoiteltiin olevan seksiä, seksiä, seksiÄÄÄ! Totta, niin siinä onkin. Joten katsoin sen salaa ja koin mielenkiintoisen puberteettitunteen kun se samalla sai veren kiertämään pelosta, että hekumasta. Kyllä, tämä tulisi jäämään mieleeni.
1700-luvun loppupuoliskolla paroni Joachim Von Hartog (Douglas Wilmer) päättää tehdä lopun Karnsteinin vampyyrisuvun terrorista. Yksi dekapitaatio ja muutama lävistys myöhemmin vaikuttaa siltä, että rauha on Itävallan yöhön syntynyt. Mutta vaikka muutama on poissa pelistä, niin se ei ole vielä lopun merkki. Mikä on vain hyvä, sillä tuo kuvio edeltää alkutekstejä.
Siirrymme toisaalle vuosien päähän kenraali Von Spielsdorfin (Peter Cushing) järjestämiin juhlallisuuksiin, jonne saapuu myös vast'ikään lähistölle muuttanut kreivitär (Dawn Addams), kauniin tyttärensä Marcillan (Ingrid Pitt) kera ja lähes kaikki miehenpuolikkaat ihastuvat heistä jälkimmäiseen. Kun kreivitär joutuu yllättäen matkustamaan muualle kadoten elokuvasta, pyytää hän kenraalilta josko hän voisi huolehtia Marcillasta. Niinpä Marcilla muuttaa kenraalin kartanoon ja ystävystyy herran sukulaistytön Lauran (Pippa Steel) kanssa. Ei kestä kauaakaan kun ystävyys alkaa vaikuttamaan kartanon asukkaisiin epätoivotulla tavalla ja etenkin Lauran eroottiset painajaiset tuntuvat liittyvän Marcillaan. Viettelevä Marcilla onkin Karnsteinin sukuun kuuluva vampyyri, jonka halu kohdistuu kaulavaltimoiden lisäksi myös keuhkosuojuksiin. Lauran kohtalo on sinetöity ja Marcillan on aika siirtyä toisaalle uuden nimen, Carmillan turvin ja oli Peter Cushing Van Helging tai non Helsing, tietää hän mitä tehtävä on.
Vaikka Joseph Sheridan Le Fanun Carmilla-tarina edeltää Bram Stokerin Draculaa 25 vuodella ja vaikka hahmo on tämän Vampire Loversin ohella tehty vierailuja useammassakin elokuvassa ja jopa kotimaisen Two Witchesin levyllä, niin ei siellä ole ollut mitään Bela Lugosin Draculan, Nosferatun, Nosferatun, tai Francis Ford Coppolan elokuvan ja muiden kaltaisia massayleisön tietoiseen pureutuneita ilmiöitä tekemässä hänestä tunnettua muualla kuin harrastajien keskuudessa (vuoden 1932 Vampyr-elokuva ottaa vain niin pienen hyppysellinen Carmillan tarinasta ettei sitä voi laskea mukaan ja toisaalta sekin on ehkä enemmän asiaharrastajien tuntema elokuva kuin suuren yleisön.) Tämä on sääli, sillä kyllä tämä hahmo ansaitsisi suurempaa suosiota kuin on saanut kohdalleen.
Vampire Lovers on mielestäni yksi parhaimpia Hammer-elokuvia. Enkä sano sitä vain alussa kertomani muistelun vuoksi, vaikka tottakai myönnän nostalgiatekijöillä olevan jonkin verran vaikutusta tästä elokuvasta pitämiseeni. Mutta elokuva on loistava muutoinkin ja se seksi joka murrosikäistä koukutti, on kuitenkin seksiä vain samalla tavalla kuin Veren Vankien nestemäisen kudoksen imeminen, eli Emmanuellenkin pehmopornokin oli vielä kaukana lopputuloksesta, Vampire Lovers on kuitenkin erittäin seksikäs elokuva, etten tahdo vähätellä sen eroottisuutta, mutta MTV3:n varoitukset olivat liioiteltuja.
Vampire Lovers on ulkonäöltään goottilainen, synkkä, jylhä ja romanttinen. Eli käytännössä se on juuri sitä jota Tim Burton onnistuneesti toisti Sleepy Hollowissa ja joka on toiminut esikuvana lukuisille Cradle of Filthin levykansille.
Okei, eiväthän ne nyt mitään yksi yhteen ole, mutta Filthin levykannet ja promokuvat ovat aina tuoneen mieleeni ns. modernisoidun Hammerin ja juuri keskittyneisyys naishahmoihin on saanut minut yhdistämään ne juuri Vampire Loversiin.
Naisista puheen ollen. Laskutoimus Hammer + vampyyri tuovat varmasti kaikille tulokseksi Christopher Leen, mutta Ingrid Pitt on vähintään yhtä onnistunut ja vaikuttava valinta Carmillana. Molemmat ovat hypnoottisia, seksikkäitä ja elokuvasta toiseen niin karismaattisia näyttelijöitä, ettei muita mukana olevia meinaa huomatakaan. Jälkimmäisestä onkin hyvänä esimerkkinä se, että tässä elokuvassa on sentään mukana Peter Cushing ja hän on aina se näyttelijä jonka nimi tulee mainittua ja miestä kehuttua vaikka muiden kulloisenkin elokuvan esiintyjien kohdalla ei näin tekisikään ja vaikka Cushing on tässäkin mies paikoillaan, niin hänkin jää Pittin varjoon, mitä tuskin pisti pahakseen.
Vampire Lovers näyttää upealta, se on tunnelmaan sopien näytelty (eli siellä on joitakin hassuja aksentteja), juoni on kelvollinen (vaikka ajoittain hajanainen. Esim. Mihin se kreivitär katosi?) ja se kuulostaa pirun hyvältä. Tietenkin se on Hammer-elokuvaksi ehkä enemmänkin tasalaatuinen, tietäen heillä olevan useitakin loistavia elokuvia, mutta muuta kauhuelokuvagenreä ajatellen se on niitä harvoja jotka tuntuvat toimivan vähintäänkin ihan hyvin joka osa-alueellaan ja osalla niistä loistavasti. Se on suureellinen turvautumatta liioiteltuihin lavastemääriin ja efekteihin, on samalla verinen että tunnelmallinen, kiihoittava ja miellyttävän kauhistuttava.
Tähdet: ****
The Vampire Lovers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti