Blade (1998)

Jeesus Kristus ja vampyyri tappelivat. Kumpi voitti?
No, koska kolikonheitto kallisti valinnan elokuvan puoleen josta aikoinaan maksoin 130 markkaa, niin tuo eläväkuollut saa odottaa vuoroaan kunnes vampyyriputki on käytynä läpi.

Blade (Wesley Snipes) on puolivampyyri joka kohtalostaan kiukustuneena on ottanut elämäntehtäväkseen pistää kokovampyyrit silppurin läpi. Oman kohtalon ohella voidaankin kostaa äidin kokemaa kuolemaa, joka myöhemmin saattaakin osoittautua joksikin muuksi.
Frost (Stephen Dorff) on rokkarilta näyttävä vampyyri joka on totaalisen kyllästynyt laittamaan aurinkovoidetta (ihan oikeasti) voidakseen tassutella ulkona hankkimassa rusketusta. Siispä Frost haluaa etsiä keinon jolla vampyyrit, hän etunenässä voisivat olla auringossa ja siihen avuksi tulee muinainen rituaali jolla herätetään verijumala La Magra. Koska vampyyrihallitus on tyytyväinen lajitovereidensa nykyiseen asemaan, on Frostin raivattava esimiehensä tieltään ja sopivasti Bladen veri on oleellisessa asemassa La Magran herättämisessä niin arvannettehan mitä se tarkoittaa.

Tarjolla on pirun tehokasta ja tyylikästä toimintaa jossa Snipes on selvästi panostanut kaikkensa ja efektitkään eivät ole vanhentuneet niin paljoa kun luulisi.
Kaiken tämän oheen on mukaan laitettu se pakollinen romanttinen vire, kun Blade ei voi tappaa pureman saanutta Karenia (N'Bushe Wright) vaan ihastuu ensisilmäyksellä ja haluaa parantaa hänet kollegansa Whistlerin (Kris Kristoffersson) avulla. Se nyt on kieltämättä hiukan turha juonikuvio, sillä lopulta Karenin tehtävänä tässä elokuvassa ei ole olla kuin nainen jonka Blade voi pariin otteeseen pelastaa. Vaikka Karen lääkärihahmona perustellaankin mukaan hänen mahdollisuudellaan löytää parannus vampyrismiin, niin aika sivuun hän jää jopa omissa kohtauksissaan. Elokuvan teho perustuu kuitenkin cooleihin hahmoihin, toimintakohtauksiin, soundtrackiin ja poseerauksiin. Katsokaa nyt vaikka kuinka paljon ruutuaikaa pelkästään Stephen Dorffin hiukset saavat.

Blade osoitti etteivät sarjakuvaleffat kuolleet Batman & Robinin myötä ja vuonna 2000 ilmaantunut X-men sitten menikin räjäyttämään katon. Mikä ei nyt täysin positiivinenkaan ilmiö ole, sillä nyttemmin sarjakuvaleffoja on tehty liian paljon liian lyhyessä ajassa. Pieni tauko tekisi niidenkin kohdalla hyvää.

Heinäkuussa 1973 ensiesiintymisensä sarjakuvissa tehnyt Blade muuntui elokuvamuotoon tämän Stephen Norringtonin ohjaaman 1998-tuotoksen myötä ja vaikka Blade pohjautuu Marvelin sarjakuviin, kohtasi tarinoissaan muita Marvelin sankareita, niin kuten Punisher-elokuvat, hyvin vaikea tätä elokuvaa ja sankariaan on kuvitella samaan Avengersmaailmaan jossa Thorit ja muut samoilevat. Ei niin etteikö Blade olisi silkkaa sarjakuvaa ja sen toteutus ei lopulta hirveästi eroakaan muiden sarjakuvaleffojen ulkoasusta, niin vampyyrimaailmaan ei silti istuisi luontevasti talttahampaita takomaan joku jonka spider-sense is tingling. Mistä syystä olikin fiksua leikata Stan Leen cameorooli pois Bladesta, pitäen sen silläkin tavoin erossa muista tulevista Marvel-leffoista.

Blade näyttää edelleen pirun hienolta ja on varmasti vaikuttanut ulkoasultaan etenkin Underworld-elokuviin, sillä sen verran samassa todellisuudessa nämä tuntuvat olevan. Tässä vaiheesa Bladen tehosteet olivat vielä aikalailla muita kuin tietokonetehosteita ja hyvä niin, sillä ne ovat ne jotka tätä elokuvaa eniten vanhentavat (joskin se vampyyrien palamisefekti on aika makea), joten luojan kiitos tekijät itsekin tajusivat jättää sen vaihtoehtoisen lopun pois jossa Frost muuttuu jättimäiseksi verihyytelöksi ja tappelee Bladen kanssa. Muistini väittää, että Tähtivaeltaja-lehdessä itkettiin tämän vaihtoehtoisen lopun perään, mutta en nyt tähän hätään kyseistä lehteä löytänyt varastoistani ja c'mon, Blade versus Blob?

Efekteistä hienoin löytyy ajasta 1:06:45 kun Frostin kynsi kasvaa. Ei kun ihan oikeasti, se on tosi hieno efekti.

Wesley Snipes on täydessä vedossa Bronsonilmeisenä, nahkaisena kungfutaiturina joka saattaa vampyyrejä palaviksi tuhkakasoiksi, Stephen Dorff on seksikkään ilkeä hiusmalli, Udo Kier on Udo Kier, toiminta on päätä huimaavaa ja mukana on lukuisia kohtauksia joita katsellessa ei voi kuin hymyillä maireasti niiden naurettavuudelle ja samalla nauttia niiden miellyttävyydestä. Jälkimmäiseen liittyen alun veridisko on juuri täydellisen yliampuvan hienoa ja sisältää varmasti Traci Lordsin uran parhaimman roolisuorituksen.

Okei, se nopeutettu autolla seuraaminen on kyllä tosi typerän näköinen. Itse asiassa leffassa on parikin kohtausta joissa jostain syystä näytetään nopeutettua kuvaa ja aina se näyttää yhtä typerältä. Enkä tähän laske mukaan lopputaistelua jossa Dorff loikkii kuin aropupu.

Hieman näyttelijöihin palatakseni minusta on mielenkiintoista, että Kristofferssonille menneeseen Whistlerin rooliin oli kaavailtu Marc Singeria, joka ainakin itselleni on tutuin V-sarjan Mike Donovanina. Olisiko Bladen menestys voinut nostaa Singerin pois B-elokuvien suosta?

Blade on cool toimintaelokuva, siinäpä se

Tähdet: ****
Blade