Blood Creek (Town Creek, 2009)

Mikä hitto tuo nimimuutos on olevinaan?

Joel Schumacher on ohjaaja johon ei ole laisinkaan luottamista. Joko mies tekee mielenkiintoisia, osittain jopa loistavia elokuvia kuten Rankka Päivä ja Tigerland. Tai sitten hän tekee Batman & Robinin ja Bad Companyn kaltaista nolostuttavaa roskaa. Erikoista on, että ura koostuu täysin , 50/50 joko vähintään kiinnostavista elokuvista, tai selkeästi niistä joiden hän varmaan itsekin toivoisi olevan Alan Smitheen tekemiä.
Joko tai.
Ja siksi ei koskaan oikein oikein tiedä tulisiko uuden elokuvan kohdalla olla innoissaan vaiko peloissaan, mutta utelias on ainakin.
Blood Creekiin osasin suhtautua aikamoisella varauksella, sillä pari tuttuani oli kaikkea muuta kuin kehunut elokuvaa ja valitettavasti hiljaisuuteen hiipunut mainio Jessuksen Elokuvaturinat ei myöskään hirveän ruusuista kuvaa elokuvasta anna.

Alkuun maininta siitä kuinka natsit koettivat okkultismin avulla siivittää superrodun voittoon ja kuolemattomuuteen.
Olemme jenkkilässä takahikiällä, Town Creekin maalaismaisemissa vuonna 1936 ja amerikkalaistunut Wollnerin perhe saa pitkään nahkatakkiin pukeutuneen natsitutkija tohtori Wirthin (Michael Fassbender) majoitettavakseen. Wollnerin perheen ladossa on kiviseinä jossa on hassuja kuvioita ja ei niin yllättäen aika selvästi silmiinpistävä hakaristi joka kuitenkin on muka tavallaan sattumaa, sillä sen tarkoitus on kai olla blink and you miss-kohtaus. Wirth herättää linnun henkiin jonkun riimukuviokepin avulla ja täten katsojille osoitetaan, että hän tekee sitä mistä ihan alussa puhuttiin ja koska Wirth on koko ajan sellainen hiljaa uhkaavasti puhuva, alta kulmien katseleva mies, niin hän lienee pahis.
Vuosi 2007 ja kiltti Evan (Henry Cavill) asuu superkiukkuisen pyörätuoliin sidotun isänsä luona (juonikuvio joka unohdetaan heti) voidakseen hoitaa miestä joka pitää poikaansa luuserina ja syyttää tätä vanhemman poikansa, eli Henryn veljen Victorin (Dominic Purcell) salaperäisestä parin vuoden takaisesta katoamisesta lähellä Town Creekia. Victor kun vielä oli juhlittu sotasankari ja tottakai Henry on siis isänsä silmissä se poika jonka olisi pitänyt kadota ja Henryn mielialaa ei ainakaan nosta se, että Victor oli kadonnut heidän yhteisellä kalareissullaan ja täten mies tietenkin syyttää jo valmiiksi itseään.
Eräänä yönä silvottu ja resupekalta näyttävä Victor palaa ja käskee Henrya olemaan hiljaa hänen paluustaan ja ottamaan mukaan aseita, sillä nyt pitäisi lähteä jonnekin ja se jonnekin paljastuu olevan Wollnerien maatila, mutta sitähän Henry ei vielä tiedä. Victor komentaa veljeään auttamaan tilan perheen tapossa ja ymmärretävästi Henry ei tiedä mitä ajatella. Kohta ilmenee, että täällä Victoria oli pidetty vankina ja kidutettu, ja että nämä tilan Wollnerit ovat samat henkilöt kuin silloin vuonna 1936, mutta miten he eivät ole ikääntyneet ja mitä pihalla olevassa mustassa kontissa on kun sekä Victor että Wollnerit itse pelkäävät sitä. No eihän siellä kontissa ole kuin joku raukkaparka joka oli Victorin tavoin tavoin kaapattu, joten ei siellä itse kontissa ole mitään pelättävää. Mutta kohta ladosta nousee Resident Evilin Nemesis, ei kun siis zombiutunut tohtori Wirth joka zombiehevostensa (ihan oikeasti) avustuksella koettaa pistää nyt kaikki kuolleiksi lihoiksi. Wollnerit ovat olleet Wirthin alistamia ja ovat pakon edessä pitäneet zombie-Wirthin jotenkin rauhallisena kaappaamalla hänelle ihmisiä ruuaksi. Ai niin, ja tietenkään Wirth ei ole mikään Romero-zombie, vaan eräänlainen superälykäs supervoimainen superzombie, joka on muuten oikeastaan aika sopivan kammottava eräänlaisessa Nightbreed-Deckerin naamiossaan ja pitkässä nahkatakissaan.
Wirth on kaikki nämä vuodet valmistellut rituaalia jolla hankkia itselleen kolmas silmä ja siten hänestä tulisi kaikkivoipainen. Öö, okei. Suorittaakseen rituaalin, hän tarvitsee verta, paljon verta, jota ei ilmeisesti ole saanut riittävästi kerättyä 71 vuoden aikana. Hitto mikä laiskiainen, vaikka niin ahkeralta hän nyt vaikuttaakin roiskiessaan verta litratolkulla ympäristöönsä. Ilmeisesti ongelma ei olekaan siinä, etteikö hän olisi saanut tarpeeksi uhreja veren keräämistä varten, vaan siinä että kun sitä tulee roiskuttua maahan niin paljon niin se ei mene oikeaan paikkaan.
Sitten Wirth naulaa päätään ja valuttaa haavasta hunajaa. Öö, okei. Wirth kuorii hassun tietokone-efektin turvin ihoaan näyttäen Tiamatin laulaja Johan Edlundilta ja sitten otsassa onkin se kolmas silmä.
Wirth myrkytetään, keppi isketään siihen uuteen silmään ja pääkin irtoaa, että se siitä kaikkivoipaisuudesta. Wollneritkin mätänevät vanhuuttaan ja lopuksi vielä paljastetaan, että olisi olemassa vielä kahdeksan muuta Wirthin kaltaista tapausta ympäri jenkkilää. Hei c'mon, miksei sitten 71 vuoden aikana oltu saatu tätä enempää aikaiseksi. No, jatko-osaa tässä on selvästikin kaavailtu, kun Henry päättää juuri ennen lopputekstejä lähteä etsimään näitä kahdeksaa muuta tapausta ja tadaa! Victor saattaisi olla Wirthin paikan perijä.

Koska odotukseni olivat alhaalla Blood Creekia katsoessani, niin voin rehellisesti myöntää yllättyneeni positiivisesti. Mitenkään hirveän hyväksi en tätä uskaltaisi kutsua, mutta aina ennemmin tämän katsoo kuin vaikkapa aiemmin mainitun Bad Companyn. Hassua on tosin se, että vaikka Schumacher on niin epätasainen ohjaaja kuin onkin, niin oli se sitten 8MM, The Lost Boys, tai Veronica Guerin, niin jotenkin olen aina osannut ymmärtää niiden olevan saman ohjaajan tekosia, mutta Blood Creekista minulle ei tule yhtään mieleen Schumacher, niin hyvässä kuin pahassakaan. En oikein tiedä mikä tässä varsinaisesti on Schumacheritonta, mutta se on sama kun menette videovuokraamoon ja katselette kauhu-hyllyä, niin näette aina ison kasan sellaisia eräänlaisia no name-elokuvia joissa on synkkä kansi, uhkaava nimi, ja kaikki muu perinteinen, mutta niissä ei ole mitään sellaista joka oikein kunnolla herättäisi edes olankohautusta. Siis sellaisia elokuvia kuten Steel Trap, Hatchet, Forest Of The Damned, Rest Stop, Rottweiler, Deep Fear, etc. Elokuvia joiden joukosta saattaa löytyä oikeasti hyviä, mieleenpainuvia tuotoksia, mutta pääosin ne ovat sitä sarjaa jotka voisivat kaikki olla yhden ja saman ohjaajan tekemiä, sillä ne ovat lähes poikkeuksetta aina yhtä tavanomaisia tarinoiltaan, keskinkertaisia näyttelijöiltään, sisältävät yhtä heikkoja efektejä ja pyrkivät pelottamaan metelillä tunnelman sijaan. Blood Creek on ihan kuin yksi niistä ja jo sen kansi on kuin suoraan sarjasta aina vaan samaa, joten vaikka Schumacher saattaakiin vaikuttaa ajoittain persoonattomalta ohjaajalta, niin Blood Creek on kuin jonkun toisen persoonattoman ohjaama.

Blood Creek ei hirveästi jaksa tarinaa kehitellä, vaan melkein heti mennään sinne hirveän verimättämisen kurssille ja tästä syystä juonesta ei suuremmin jaksa välittää, eivätkä näyttelijät pääse tekemään juuri muuta kuin huutamaan joko tuskasta taikka raivosta. Siispä esimerkiksi Dominic Purcell, joka on mielestäni hyvin heikko näyttelijälahjoiltaan, ei ainakaan Blood Creekin avulla pääse mieltäni muuttamaan. Mutta toisaalta, koska Blood Creek on elokuvana tavanomaista veriroiske-kauhua, niin ei hän ainakaan asemaansa huononnakaan.

Jos ei ohjaajan historian perusteella odota mitään erikoista, tai vielä paremmin ei odota mitään, niin Blood Creek tarjoaa lajityypilleen rutiininomaisen siedettävän kelvollista liukuhihnakauhua ja tavallaan aika coolin pahiksen. Joten kyllä siellä joukosta hyvääkin löytää, vähintään sen verran että jaksaa elokuvan loppuun asti katsoa.

Tähdet: **
Blood Creek