Red Planet ei tehnyt hyvää Val Kilmerille taikka Carrie-Anne Mossille.
Supernova vaati kolme ohjaajaa nolaamaan itseään (Jack Sholder, Walter Hill ja Francis Ford Coppola) ja James Spaderin, eli Spader-manin se pisti niin vikakurssille että mies meni vielä vuonna 2003 tekemään itsetuhoa Alien Hunteriin.
Mission To Mars keräsi retkelleen Brian De Palman, Ennio Morriconen, TIm Robbinsin ja Gary Sinisen, mutta edes he taikka neljä käsikirjoittajaa yhdessä ei saanut siitä aikaiseksi mitään tolkullista.
Joten kun John Carpenter päätti lähteä Marsiin vuonna 2001, ei hän mitenkään voisi saada aikaiseksi huonompaa jälkeä kuin oli jo tehty. Eihän? Eihän?
Onhan tässä sentään Carpenterin moneen kertaan onnistuneesti hyödyntämä pienen, tavallaan suljetun yhteisön kuvaus ja vielä tarkemmin Rio Bravon kertaus, joten mies tietäisi mitä tekisi sillä jo pelkän kokemuksensa avulla?
No, lopputulos on niin törkeän huonoa kuraa, että sydäntäni särkee puhua siitä pahaa, mutta valitettavasti se mielestäni ansaitsee kaikki mahdolliset kirosanat kohdalleen. Ja uskokaa pois, että kun sanon että sydäntäni särkee haukkua John Carpenterin elokuvaa, niin sitä se tottavie tekee. Mies kuitenkin on suosikkini elokuvaohjaajista ja ajattelenkin, että jos hän tarjoaisi minulle itsemurhapilleriä niin minä pyytäisin lisää. Mutta kun ei niin ei.
Perkeleen John Carter, mitä oikein teit siellä Marsissa kun se aiheuttaa vain tuskaa ja kipua.
Olemme siis tulevaisuudessa ja Mars-planeetalla, joka Aliensin tapaan on teollisuusasutettua aluetta ja kohta saamme selville, että maaperästä on löydetty jokin muinainen artefakti joka ei kenties ole Pazuzu-patsas, mutta ei kaukanakaan siitä. Mutta nyt meillä ei ole aikaa miettiä mitä maasta on löydetty (okei, se löydetty esine on ovi), kun on aika poliisi Melanien (Natasha Henstridge) kertoa miksi hän on ainoa eräältä kaivosalueelta Duplo-palikkajunalla elossa palannut henkilö.
Siirrymme siis kuvaamaan maailman epäkäytännöllisimpiin nahkavaatteisiin pukeutunutta poliisiryhmää, jota johtaa komentaja Helena (Pam Grier) ja mukana on myös... Kuka välittää. Siellä on se kovanaama ja se märkäkorva ja muita kliseekäsikirjan hahmoja. Poliisitiimimme on siis lähtenyt erääseen syrjäiseen kaivosyhteisöön noutamaan tunnettua tappajaa, Williamsia (Ice Cube) ja perille saavuttuaan he huomaavat pikkukaupungin olevan tyhjillään, poislukien muutama silvottu ruumis ja putkassa notkuvat Williams ja muutama muu vanki. Paikalta löydetyt ruumiit on paloiteltu samalla tavalla kuin millaisista murhista Williamsia syytetään, mutta miten hän voisi olla näihin kuolemiin syyllinen viruessaan vangittuna. Onko Williamsilla kollegoja, vai voisiko hän olla syytön näihin ja aiempiin murhiin? No, Williams on syytön joihinkin murhiin, mutta ei kaikkiin sillä hän on olevinaan sellainen Riddick-hahmo joka on hyvä ja paha.
Pian selviää että kaupunkilaisia on elossa vaikka kuinka, mutta he ovat kaikki kokeneet eräänlaisen Crazies-ilmiön ja muuttuneet väkivaltaisiksi murhahulluiksi, jotka näyttävät aikuisiksi kasvaneilta Klaani tv-sarjan henkilöiltä. Kaivostyöläiset kun sattuivat jokin aika takaperin huomanneen, että Marsissa on joskus muinoin ollut elämää joka on ollut vaipuneena eräänlaiseen horrokseen ja nyt nousi punainen sumu jonka kautta muinaiset Marsilaiset valtasivat ihmisten kehot ja aloittivat tappamisen. Eli siinä teille ne Marsin aaveet.
Murhahullut tappavat Helenan ja kohta Melanie joutuu pistämään putka-asukit ja kytät yhteistyöhön jotta he eivät päädy kirjaimelisesti päättömiksi. Williams murjottaa, mutta on tietenkin osa ryhmää.
Sitten katsellaan tovi kun pahikset heittelevät lautasia ja hyvikset ammuskelevat. Odotellaan junaa ja osoitetaan että huumeiden käyttö pelastaa elämän ei tuhoa sitä.
Stathamilla on muuten aika voimakas pääpusku, kun se kerran tainnuttaa nekin henkilöt joihin se ei osu. Sama näyttää pätevän hänen polvi-iskuunsa.
Juna lähtee pusk pusk ja samalla räjäytetään paikan ydinvoimala. Kaikki menee ihan pum ja vain Melanie ja Williams pääsevät turvaan.
Mutta eikö alussa juuri kerrottu että vain Melanie selvisi hengissä? Tottakai Williams sai paeta ennen pääkaupunkiin saapumista. Eipä se mitään, sillä nythän kaikki on hyvin. Kaivoskaupunki Marsin aaveineen on räjäytetty tuhkaksi ja päähenkilöt pääsivät turvaan.
MUTTA!
Jos opimme mitään Return Of The Living Deadista, niin kaasumuotoinen pahuus ei noin vain pysähdy ja kohta Marsin aavekaasu valtaa myös planeetan pääkaupungin ja taas Melanie saa valmistautua taisteluun, ja sopivasti Williams palaa takaisin kuvaan. Jatkoa seuraa toivottavasti ei koskaan eikä ikinä.
John Carpenter on tehnyt useita elokuvia joissa keskittyy tiettyyn pienehköön ihmisjoukkoon/-alueeseen, joka on tavalla tai toisella eristetty muusta yhteiskunnasta ja sivistyksestä. Oli se sitten Snake vierailemassa vankila-alueilla, tutkijat kirkossa, parrakkaat jäätiköllä, taikka kytät asemallaan, niin Carpenter on aina tiennyt miten rakentaa hahmojen välistä dynamiikkaa ja saanut lopputuloksesta oikeastaan aina vähintäänkin onnistuneen. (Sallittakoon minulle hieman Carpenterlasien läpi katselu.) Mutta vaikka Ghosts Of Marsin pitäisi olla Carpenterille jo rutiinia, niin oikein mikään ei tunnu toimivan.
Hahmot eivät ole kiinnostavia ja he ovat vain pelkästään sitä mitä heidän hahmosynopsiksensa heistä pinnallisesti kertoo.
Pam Grierin lesbokomentaja on korostetusti lesbo, joten se ei riitä että hänen mainitaan olevan lesbo vaan se pitää myös vääntää visuaalisesti rautalangasta.
Jason Stathamin sovinistihahmo on vain sitä itseään ja se pitää muistaa toistuvasti kertoa katsojalle.
Noviisikyttä on tietenkin hermoheikko ja varomaton.
Ice Cube on näyttelemistaidoiltaan bad ja ass, ja hänen badass-hahmonsa pitää olla koko ajan irvistelevä idiootti jolle kukaan ei tietenkään voi mitään, koska hän on badass.
En ole rehellisesti koskaan muulloin Carpenterin elokuvia katsellessani kiinnittänyt huomiota hahmojen kliseisyyteen, edes silloin kun ne ovat olleet selkeän kliseisiä. Carpenter on kuitenkin yleensä osannut pitää hahmonsa sopivasti kurissa, jotta heitä ei ajattele vain pinnallisina liukuhihnavalmisteisina, mutta tässä jokaisen hahmon kohdalla tuntuu oikein korostetun toista laitaa. Asiaa ei auta se, että jumalauta tässä on huonoja näyttelijöitä. Ice Cube on aina aivan helvetin huono mukakovis ja jos elokuva sattuu olemaan hyvä, niin se ei todellakaan ole hänen ansiotaan (esim. Boyz n the Hood, Trespass.) Natasha Henstridge vaikuttaa kommenttiraidan perusteella ihan mukavalta tytteliltä, mutta näytellä hän ei osaa ja kommenttiraidalla kuuluvan Carpenterin kiimamylvinnän perusteella näyttelemiskyvyillään ei Henstridge ollutkaan tehnyt mieheen vaikutusta. Jason Statham on heitä esiintyjiä jotka Charles Bronsonin tavoin ovat parhaimmillaan tekemällä vähemmän ja vaikka Ghosts Of Marsin hahmon äijämäisyyden pitäisi olla hänelle juuri sopiva, niin jostain syystä hän on saanut liikaa ilmeitä esitettäväkseen ja se saa sormen ojentumaan stop-näppäintä kohden.
Pam Grieristä minä pidän, mutta eipä hänkään oikein pääse tekemään vaikutusta suuntaan taikka toiseen, eikä kyllä tainnut edes yrittääkään.
Jason Stathamiin vielä palatakseni pitää mainita, että nyt tuntuu oudolta katsella miestä Ghosts Of Marsissa, kun hän ei ollut tuolloin samanlainen jäntevän lihaksikas kuin nyttemmin, vaan näytti enemmän joltain Trainspottingin hahmolta.
Visuaalisesti elokuva on ruma ja jos lavasteet eivät näytä pahvisillta legoilta, niin sitten tietokone-efektit päättävät pilata koko päivän näyttämällä yhtä realistisilta kuin Virtua Figterin 3d-palikkaukot.
Ja sitten se musiikki. Niin se musiikki, joka on kovin usein Carpenterin elokuvissa hyvin muistettavaa.
No, tämän elokuvan teknojumputus ja hevivingutus on kaikkea muuta kuin hyvää ja muistettavaa se on vain samalla tavalla kuin waterboarding.
En syytä tästä musiikin huonoudesta mukana olevaa Anthraxia, vaan huomautan että Carpenterin elokuvien musiikki on parhaimmillaan silloin kun kitaravingutus on minimissään ja synat pulputtavat. Tosin tässä tapauksessa kitaroiden korvaaminen syntikoilla olisi kuin ulosteen kuorruttaminen kermavaahdolla.
Se The Thing-viittaus aiheutti vain nolostumisen tunteen.
Ghosts Of Mars on ruma ja tyhmä elokuva joka on korkeintaan yhden tähden arvoinen, mutta Carpenter-elokuvaksi se on pettymyksenä niin uskomattoman suuri että minun tekee mieli mennä peiton alle nalle kainalossa nurkkaan pimeään nyyhkimään.
Tähdet: ~
Ghosts Of Mars
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti