keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Wing Commander (1999)

Aloitetaanpa toteamuksella, että minä en ole koskaan pelannut Wing Commander-pelejä, joten en voi tai edes halua vertailla tätä elokuvaa pelisarjan kanssa. Muistan kuitenkin, että aikoinaan, varsinkin silloin kun vallitsi kinastelu siitä ollako omistuksessa Amiga vaiko PC kuten sitä toista kutsuttiin ja peli-intoilijat tuntuivat suosivan edellistä toisen ollessa imagoltaan jonkinlainen toimistotyökalu, niin tuolloin Wing Commander oli kovassa suosiossa. Samapa tuo, sillä ainoat asiat jotka herättivät huomioni Wing Commanderissa olivat ne, että Mark Hamill toimi näyttelijänä jossain niistä ja taistelivatko ihmiset todellakin jotain avaruusleijonia vastaan?
Jossain vaiheessa sitten joku, ja tuo joku on tässä tapauksessa pelin luoja Chris Roberts itse sai päähänsä tehdä Wing Commanderista elokuvan ja suutarin lapsilla ei ole kenkiä-vertaus tulee mieleeni. Lopputuloksena oli vuoden 1999 elokuva jonka vuoksi moni taisi ruveta jopa häpeämään niitä pelejä, sillä sen verran pahan maun elokuva tuntui nostavan (entisten) fanien suuhun.
No, kuten sanoin, itse en ollut tuolloin enkä vieläkään Wing Commanderia pelanut, joten sitä taakkaa minulla ei ollut nähdessäni elokuvan ensimmäistä kertaa. Mutta! Tiesin kuka Freddie Prinze Juniori on ja se jos mikä on pelottava lähtökohta minkään elokuvan näkemiselle.

Vuosi 2564 ja alkutekstien aikana käydään lyhyesti lähtökohdat elokuvalle, jotka ovat ne että ihmiskunta on kehittänyt avaruusmatkailua varten Navcom-navigaatiolaitteen ja että jostain syystä leijonilta näyttävä Kilrathi-rotu haluaa tuhota koko universumin ja hirveä määrä Batwingejä lentää avaruudessa ja aiheuttamassa rumia valovälähdyksiä jotka ovat ilmeisesti olevinaan räjähdyksiä. Kilrathit valtaavat erään ihmisten avaruusaluksen saadakseen Navcomin ja kun aluksen itsetuhojärjestelmä ei toimi niin joku ihminen koettaa ampua millä lie superkonekiväärillään laitetta suojaavan muovilasin ja kun luodit eivät tepsi, koettaa hän lyödä sen käsin rikki. Joo, sehän se tepsiikin.
Hahaha, näin pahvisia lavasteita en ole nähnyt elokuvassa sitten Plan 9:n.
Luutnantti Christopher (Freddie Prinze Jr.) saa tehtäväkseen kuljettaa vihollisalueen läpi salakoodatun viestin, ei siksi että olisi pätevin tehtävään vaan koska tehtävän antanut komentaja (David Warner) tunsi hänen isänsä ja sehän on aina se paras syy. Todd (Matthew Lillard) on Christopherin ystävä ja elokuvan "like duke"-repliikkejä harrastava muka-koominen hahmo, James (Tchéky Karyo) on se arvostettu veteraanitaistelija joka on mukana vain tuomassa jonkinlaista laadukkuutta elokuvaan ja Angel (Saffrow Burrows) on se kova nainen jonka kanssa Christopher joutuu ensin napit vastakkain, mutta jonka kanssa syntyy ennalta-arvattava romanssi.
Christopher ja kumppanit rupeavat taistelemaan Kilrathien kanssa, mutta koska avaruusseikkailuissa toiminta on tunnetusti toissijaista niin voimmekin katsella kuinka näyttelijät hengailevat jossain komerossa ja pälyilevät silmät ja huulet pyöreänä ympäriinsä ja miettivät mitä hittoa heidän tulisi tehdä, koska ohjaaja ei sitä näköjään ole kertonut. Sitten kun avaruustaistelua käydään, niin se tapahtuu pääosin eräänlaisena sukellusvenesotana jossa porukka koettaa olla hiljaa pimeässä jotta vastustaja ei kuule heitä,,, avaruudessa. Ja hei, jos jopa minä pelejä pelaamaton tiedän minkä näköisiä Kilrathit ovat, niin miksi heitä ei näytetä kuin vasta noin tunti 10 minuutin kohdalla. Aiemmin he vain suurinpiirtein vilahtavat jossain rupuisessa turvakamerakuvassa ja siten että heillä on kypärät peitttämässä naamojaan. Okei, ovathan he tosi rumasti maskeerattuja, mutta turha niitä on piilotella jos kaikki muukin elokuvassa aiemmin nähty on rumaa.
Mukaan pari marttyyrikohtausta ja sitten Christopher voi monokkeli silmällään pelastaa ihmiskunnan,,, öö,,, huutamalla "me teimme sen!"

Miten helevetissä tähän roskaan oli saatu mukaan huijattua näyttelijöitä kuten David Suchet, David Warner, Tchéky Karyo ja Jürgen Prochnow? Heillä on täytynyt olla todella pahat pelivelat tai jotain, sillä mikään muu ei selitä heidän näin pahaa itsensänöyryyttämistään.

Kahta vuotta ennen Wing Commanderia saimme nähtäväksemme Starship Troopersin ja okei, jälkimmäisen tuotantobudjetti oli jotain kolme kertaa Wing Commanderia suurempi, mutta silti tuntuu mahdottomalta kuvitella että WC:n 30 miljoonalla dollarilla ei saisi paremman näköistä elokuvaa aikaiseksi kuin mitä se on. Vaikka Starship Troopersin budjetti oli suurempi, niin kun tiedämme kuinka nopeasti etenkin juuri 90-luvulla nimenomaan tietokone-efektointi eteni, niin rahamäärästä huolimatta vuonna '99 olisi luullut kehityksen tehneet harppauksen eteenpäin, eikä vuoteen 1962. Varsinkin jos lähtee lukuja vertailemaan, niin vuoden 1994 Stargaten budjetti oli 55 miljoonaa, jonka kohdalla täytyy ottaa huomioon että vaikka Kurt Russell ja James Spader eivät ole kaikkein kalleimpia palkattavia, niin pelkän Russellin palkkio on taatusti ollut suurempi kuin koko Wing Commanderin näyttelijäkaartin ja Jaye Davidson tunnetusti otti suhteellisesta tuntemattomuudestaan huolimatta miljoonan dollarin palkkion Stargatesta. Eli arvelisin että Stargaten visuaalisuuteen uponnut raha oli kenties aika lähellä samaa WC:n kanssa. Tiedän ettei raha saisi olla tärkeä pointti ja itsekin usein paasaan siitä kuinka monet ns. halvat leffat näyttävät paremmilta kuin ison rahan tuotokset, niin Wing Commander kuuluu kuitenkin niihin elokuviin joissa efektit ovat pääosassa, koska muuta ei ole tarjolla ja täten huomion keskittyessä niihin, niiden tulee myös vakuuttaa ja halusi tai ei niin tälläisesä elokuvassa raha näkyy.
Mutta mihin WIng Commanderin 30 miljoonaa upposi?
Lavasteisiin, maskeeraukseen ja efekteihin? Näyttelijöihin? Käsikirjoitukseen? Get real! Tämä leffa näyttää siltä kuin se olisi kuvattu jonkun autotallissa, lavasteiksi on kelvannut kaikki romu jota seltä on löytynyt, näyttelijät (hyvätkin) ovat kuin suoraan kesken unien herätettyjä ja eivät todellakaan sieltä kalleimmasta päästä, ellei tuottaja sitten ollut äärimmäisen hölläkätinen, tietokone-efektit ovat ilmeisesti todistamassa että ne pelit näyttävät paremmilta ja käsikirjoitus... Käsikirjoitus... HAHAHA! Avaruusleijonat varastavat kompassin ja ihmiset katsovat hölmistyneinä ympärilleen, että se siitä teoriasta.

Joku IMDb:n käyttäjäkommenteissa kehuskeli elokuvassa olevan näyttäviä avaruustaisteluita ja ylipäätään hehkuttavan sen toimintaa. Hänellä oli ilmeisesti katsottavanaan eri versio kuin minulla, sillä tämän elokuvan tunti 40 minuutin pituudesta hyvä jos kaksi minuuttia oli jonkinlaista avaruustaistelua ja loppu oli puhumista siitä ja näyttävyys oli kaikkea muuta kuin positiivista sellaista.

Lopulta mielenkiintoisin seikka tässä elokuvassa on se, että siellä on pienen pienessä roolissa viime vuonna edesmennyt Simon MacCorkindale joka oli mainiosti camp hupsussa Tappajahai kolmosessa.

Jos tämä olisi hivenen huonompi, niin se voisi olla jopa niin huono että hyvä, mutta nyt se on vain huono.

Tähdet: *
Wing Commander

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Jotenkin tuon Prochnowin mukana olon ymmärrän, sillä mies on ollut luvattoman paljon mukana jos jonkinlaisissa kalkkunoissa. Ennen tätä Wing Commanderia ja sen jälkeen *ysk House of the Dead ysk* Mutta, että Poirot? Why? David Suchet Why? Explain...

...noir kirjoitti...

Prochnowkin on usein parempi kuin elokuvat joissa esiintyy.
Sama juttu kuin Ben Kingsleyn kohdalla, jonka uralta mieluusti unohtaisi muun muassa elokuvat Prince Of Persia, Bloodarayne, A Sound Of Thunder, Peto ja muutaman muun, ja ajatella ennemminkin että tässä on mies joka esiintyi elokuvissa Schindlerin Lista ja Sexy Beast.
Prochnowin haluaa muistaa mielummin vaikkapa elokuvasta The Keep, kuin (brr!) House Of The Deadista.

Vähän niin kuin Rutger Hauer, hän on Liftari, ei Omega Doom.