Vuonna 1988 urheilumaailman kuumin nimi oli pöytätenniksen ihmelapsi Randy Daytona (Brett DelBuono), joka kuitenkin Soulin kesäolympialaissa epäonnistui ottelussaan koettuaan paineita, ei niinkään maansa taikka faniensa vuoksi, vaan koska isä kersantti Pete (Robert Patrick) oli lyönyt vetoa voitosta Kiinalaisgangsteri Fengin (Christopher Walken) kanssa. Randy hävisi ja Pete tapettiin sen vuoksi. Urheilu-ura katosi siinä samalla ja nyt aikuisena Randy (Dan Fogler) toimii eräänlaisena yökerhoviihdyttäjänä tekemällä pingistemppuja, kunnes eräänä päivänä FBI-agentti Rodriguez (George Lopez) saapuu pyytämään apua. Viranomaiset ovat jo pitkään koettaneet saada Fengia kiinni erinäisistä rötöksistä ja nyt on selvinnyt, että Feng on pöytätennismestari joka järjestää vuosittain maailman parhaimmille pelaajille salaiset kilpailut salaisessa paikassa, ja Randy voisi kenties taitojensa avulla päästä osalliseksi näihin kisoihin ja hankkia todisteet Fengin vangitsemiseksi. Randy aloittaa imagonnostatuskuurin saadakseen Fengin huomion ja kutsun kisoihin. Avuksi tässä projektissa tulee Fengin entinen opettaja, sokea Wong (James Hong) joka tunnetusti ei opeta länsimaalaisia, valkoisia, eli pyöresilmiä, sillä se on kiellettyä pöytätennisuskonnossa. Wong kuitenkin suostuu opettamaan Randya, sillä myös hän on menettänyt läheisensä Fengin vuoksi. Wongin veli oli Fengin tavoin mestari pöytätenniksessä, mutta klassiseen tapaan paha tappoi hyvän. Sittemmin Wong on kasvattanut kuolleen veljensä tytärtä Maggieta (Maggie Q) kuin omaa lastaan ja opettanut tälle kungfupingiksen salat.
Ai niin, tässä vaiheessa vielä Fengin kasvot ovat viranomaisille tuntemattomat ja ainoan silminnäkijähavainnon mukaan tehty piirros muistuttaa Chow Yun Fatia, vaikka elokuvassa väitetäänkin piirroksen näyttävän George Takeilta.
Alkaa taistelu kunnian ja oikeudenmukaisuuden puolesta kun Randy kuljetetaan bussilla salaiseen paikkaan kohtaamaan Feng ja maailman parhaimmat pöytätennispelaajat. Näissä kisoissa häviäjät kohtaavat kuoleman ja yksi vastustajista sattuu olemaan hän jolle Randy aikoinaan hävisi ne tärkeät kisat, eli saksan ylpeys Karl Wolfschtagg (Thomas Lennon.)
Randy taistelee erilaisia vastustajia vastaan ja voittaa, mutta Karlia hän ei pääse kohtaamaan kun Feng tapattaa saksalaisen ja pistää Randyn ottelemaan Maggieta vastaan. Syttyy taistelu Fengin piilopaikassa ja lopulta Feng haastaa Randyn otteluun itseään vastaan. Päälle laitetaan sähköshokkeja aiheuttavat panssariliivit ja jokainen hävitty pallo aiheuttaa sähköiskun, kovemman ja kovemman, kunnes kohtalokkaan. Samaan aikaan Fengin piilopaikan itsetuhojärjestelmä osoittaa ajan olevan lopuillaan.
Kuten asiaan kuuluu niin varman häviön ollessa edessä, sankari voittaa syösten Fengin sähköiseen kuolemaan, kun taustalla pahuuden kartano räjähtää.
Tämä on parempi elokuva kuin Sports Movie, mutta 90 minuuttiin olisi pitänyt silti saada enemmän hupia kuin parin mainoskatkon verran. Tosin, tässä elokuvassa on yksi kaikkien aikojen parhaimpia Christopher Walken-vitsejä ja mies itse tekee totutun erinomaista työtä nostaen koko elokuvaa muassaan, joten uskallan jo niiden ansiosta suositella elokuvaa hölmöilykomedioista pitäville.
Ja kun kutsuu Balls Of Furya paremmaksi elokuvaksi kuin jotain muuta, niin vertailukohdaksi täytyy ottaa huonompi elokuva, sillä Balls Of Furyn kutsuminen pelkästään hyväksi elokuvaksi vaatii jo hieman uskallusta. Silti, jos antautuu kivesvitsien huomaan, niin elokuva tarjoaa sopivasti nauruja ja pidin eritoten siitä vitsistä, että Feng oli järjestänyt kilpailijoille parhaimmat mahdolliset olot, joten ruokaa, viihdettä ja seksiorjia on tarjolla mielin määrin, mutta jostain syystä vain miespuolisia seksiorjia ja tottakai kaikki kilpailijat olivat miehiä. Helppo vitsi, mutta siltikin. Yksi seksiorjista ei muuten selkeästikään ole hyvä pokerinpelaaja, sillä miehen pokka ei tuntunut pysyvän aisoissa sitten millään.
Vaikka Balls Of Fury hakeekin pääinnoituksensa Enter The Dragonista, niin eipä minulle tullut kuin vilaukselta tuo Bruce Leen elokuva mieleen ja uskallan olettaa etteivät muutkaan ole pahemmin ajatuksia yhteneväisyyksille uhranneet. Joten Balls Of Fury ei oikein tunnu suoranaiselta tietyn elokuvan parodialta, mutta ei juuri myöskään mitään tiettyä lajityyppia parodioivalta, sillä urheiluelokuvana se keskittyy vain pöytätennikseen ja koska se ei sekoita muita urheilulajeja joukkoon niin se voisi olla korkeintaan pöytätenniselokuvien parodia ja kuinka monta sellaista saatte mieleenne. Siispä vaikka Balls Of Fury on parodiaelokuva, niin sellaiseksi se on jopa hienovarainen, joskin peruskomediana se on tuttu potku nivusiin ja hahaha meitä naurattaa niin oih kovin-elokuva. Hienoa tosin on, että elokuva ei oikeastaan edes pyri olemaan muuta kuin kokoelma nivusvitsejä, joten jos se on alatyylinen, niin se on sitä rehellisesti. Kuten elokuvan tekijät itsekin ekstroissa sanovat, jos elokuvasta löytää jotain opetuksellista niin se on vahinko.
Pidin kovasti siitä miten elokuvassa esitetään pöytätennis eräänlaisena taistelulajina ja jos vaihdetaan laji potkimiseen ja otetaan pääosaan Van Damme niin liikutaan tutussa Bloodsportissa. Balls Of Fury ottaa pöytätenniksen vakavissaan ja siksi se on hauskaa.
Rockytreenaukset, ottelut kuolemaan asti, murheellinen musiikki, Def Leppard. Tämä on selvää kasaritoimintaa.
Walken oli hauska ja en muuten kerro mikä se mainitsemani "yksi kaikkien aikojen parhaimpia Christopher Walken-vitsejä" on, sillä sen luulisi olevan aika selvä elokuvaa katsoessa. Mies esiintyy tutulla vakaumuksellaan ja on totutun erinomainen ja hän laulaa tukkaheviä.
James Hong ja George Lopez ovat sopivan vakavissaan antaen tilanteen olla henkilöitä huvittavampi, mutta he eivät aivan yllä elokuvan neronleimauksen, eli Cary-Hiroyuki Tagawan tasolle, sillä pääosin jäykähköjen pahiksen rooleista tuttu kivikasvo on aivan täydellinen Hei Me Lennetään-tyylinen valinta ollessaan erittäin hauska olematta sitä.
Pääosan Dan Fogler on hieman liian Jack Blackmainen ollakseen mieleeni ja hauskinta onkin huomioida kuinka paljon hän näyttää Konnankoukkuja Kahdelle-sarjan Curtis Armstrongilta.
Maggie Q puolestaan on lupaavasta alusta huolimatta lopulta vain elokuvan kaunis nainen.
Sivuosista voi sitten bongata monia tuttuja kasvoja joista osa on miellyttäviä ja osa ei, ja osa on hauskoja ja osa ei.
Joten lopputuloksena totean, että elokuva on fiksu idioottimaisuudessaan ja on hauska, mutta ei ylpeilyn aihe.
Tähdet: ***
Balls Of Fury
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti