Masters Of Horror: Cigarette Burns (2005)

John Carpenter on suosikkini elokuvaohjaajista ja tällä kommentilla en totea Carpenterin olevan mielestäni ainoa loistava ohjaaja, mutta oli sitten kyseessä Cronenberg, Spielberg, Herzog, Kubrick, tai jotkut muut ymmärrettävät valinnat niin Carpenterissa on jotain sellaista jonka vuoksi hän on numero uno.
Vaikka Village Of The Damned oli heikko tapaus ja Ghosts Of Mars kuuluu sarjaan "maailman huonoimmat elokuvat", niin kaikki mihin Carpenter koskee on minun silmissäni must see-shittiä, joten sama se keitä muita Masters Of Horrors-sarjassa on, Carpenter oli se syy ostaa tämäkin boksi ja odotukset hänen jaksoaan kohden ovat suurimmat ja täten se ansaitsee oman postauksensa. Siispä Cigarette Burns, tai Carpenter-tuotoksille ominaiseen tapaan nimetty, John Carpenter's Cigarette Burns olkaa hyvät.

Eksentrinen rikas elokuvaharrastaja Bellinger (Udo Kier) palkkaa toisen rahapulassa olevan elokuvaharrastajan, Kirbyn (Norman Reedus) etsimään elokuva nimeltä Maailman Ehdoton Loppu. Tuo elokuva on esitetty vain yhden kerran elokuvafestivaaleilla kymmeniä vuosia sitten ja sen esityksen seurauksena yleisö oli mennyt kirjaimellisesti hulluksi. Valtio oli määrännyt elokuvan ainoa kopion tuhottavaksi, mutta Bellinger on saanut selville sen olevan vielä jossain olemassa. Bellinger on aina katunut, että oli tuolloin samaisilla festivaaleilla valinnut katsottavakseen Vincent Pricen Vampyyrin Koston ja menettänyt ainutlaatuisen kokemuksen, joten hän on ollut siitä asti obsessoitunut Maailman Ehdottomasta Lopusta ja yksikään toinen elokuva ei voi tyydyttää hänen nälkäänsä. Bellinger esittelee Kirbylle kokoelmassaan olevaa Maailman Ehdottoman Lopun rekvisiittaan kuuluvia enkelisiipiä, mutta vielä oudompana rekvisiittahankintana on elokuvassa mukana ollut aito oikea enkelihahmo jonka siivet on revitty irti ja nyt tuo olento on kahlehdittuna Bellingerin kartanossa.
Elokuvaharrastajana Kirby ei voi vastustaa saamaansa työtehtävää, etenkin kun Bellinger lupaa että nähtyään Maailman Ehdottoman Lopun saa Kirby luvan esittää tuota elokuvaa omassa teatterissaan yksinoikeudella kahden viikon ajan. Kirby lähtee jäljittämän elokuvaa ja törmää luonnollisesti matkalla ihmisiin jotka koettavat estää häntä saavuttamasta päämääräänsä, ihmisiä jotka haluavat samaa ja ihmisiä jotka ovat hulluuden syövereissä. Vierailemme jopa snuff-elokuvan kuvauksissa ja tähän ei 8MM yllä, ja sekin on vain nyhveröintiä kun edessä odottaa Maailman Ehdoton Loppu.
Lopulta Kirby löytää etsimänsä ja saa toimitettua elokuvan Bellingerille ja se tekee sen mihin se on tarkoitettukin. Väkivaltainen hulluus ottaa vallan.
Tässä kohtaa tulee muuten ainoa jonkinlaisena miinuksena pitämäni asia ja se on se, että vaikka etsittyä elokuvaa ei näytetä, mikä on fiksua sillä miten se voisi lunastaakaan lupauksensa, niin siitä näytetään muutama välähdys ja rehellisesti sanottuna teho olisi ollut parempi ilman niitä.
Maailman täytyy loppua joskus, miksei sitten tänään.

Kiitos Luoja, kiitos John Carpenter.
Tämä on ehdottomasti tämän boksin onnistunein jakso, enkä sano tätä vain Carpenter-fanina. Tarina on monipuolisin, tunnelma on älyttömän creepy, näyttelijöillä on eniten tekemistä ja hitto vie, musiikkikin (Cody Carpenter) on kuin kulta-aikojen Goblinia.
Vaikka tätä ei pitäisi Carpenterin parhaimpana tuotoksena, niin se on vähintäänkin miehen parhaimpia ja todiste siitä että viimeisistä elokuvistaan huolimatta Carpenter on edelleen halutessaan lajityyppinsä mestari ja tämä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että mies on ansainnut paikkansa suosikkinani. Tosin todettakoon, että halutessanne saatte luvan poistaa lopullisesta tähtimäärästä yhden, sillä tuskin minä täysin puolueeton ole ollut vaikka niin kuvittelenkin.

Cigarette Burns tuo hieman mieleen Polanskin elokuvan Yhdeksäs Portti, kuten myös Carpenterin oman Hulluuden Syövereissä-elokuvan, ja tätä kautta tulevat myös viittaukset kirjailijoihin H. P. Lovecraft ja Arturo Pérez-Reverte. Eivätkä viittaukset ole mukana ilman tarkoitusta, sillä Cigarette Burns on täynnä viittauksia elokuviin ja muuhun populaarikulttuurin ilmentymiin, kertoohan tarina sentään elokuvaharrastajista.
Sekoitukseen pääsevät elokuvakriitikotkin ja mukana on mainio kohtaus kriitikosta joka oli kilahtanut nähtyään Maailman Ehdottoman Lopun ja on siitä asti kirjoittanut vain yhtä elokuva-arvostelua joka on melkein valmis, muutaman sadantuhannen sivun jälkeen.

Cigarette Burns ei kuitenkaan ole pelkkää sisäpiirivitsiä, vaan sen lisäksi myös erittäin onnistunut Graalin Maljan-etsintäkauhua jossa pakkomielle saada jotain tavoittamatonta ajaa etsijänsä hulluksi sitä tehdessään ja sitten kun mahdoton tapahtuu niin hulluus on pienin ongelmista.
Carpenter kuljettaa tarinaa sopivan houkuttelevana ja saa ymmärtämään miksi joku haluaisi nähdä Maailman Ehdottoman Lopun, sillä minäkin katsojana haluan palavasti nähdä tuon elokuvan elokuvassa.
Pitää myös mainita se, että vaikka Cigarette Burnsin olisi kenties voinut venyttää myös täyspitkäksi elokuvaksi, niin toisin kuin Jeniferin kohdalla tässä ei hätäillä liikoja missään kohdin ja täten tämä noin tunnin pituus oli juuri passeli kuten se taloushallinto-ohjelma.
Niin ja Udo Kierin kuolinkohtaus on varmaan yksi friikeimpiä koskaan.

Tähdet: *****

Cigarette Burns

Otetaan tähän loppuun vielä pieni yhteenveto Masters Of Horrorista, tai siitä osasta jota tämä kuuden (lyhyt)elokuvan boksi edustaa.
Siellä oli osumia ja huteja, joista jälkimmäisiä oli sen verran paljon, että sitä rupeaa hieman miettimään josko ne osumatkin tuntuivat paremmilta vain verrattuna muuhun sisältöön. Esimerkiksi Jenifer oli mielestäni hyvinkin positiivinen yllätys, mutta en voi olla miettimättä johtuiko se siitä etten ole kovinkaan suuri Argento-fani ja että tuota kyseistä jaksoa edelsi pari hyvin yllätyksetöntä liukuhihnatuotannon mieleen tuovaa keskinkertaisuutta. Lopulta kaikkien näiden kuuden jakson jälkeen olen sitä mieltä, että kyseessä on hyvä ostos jos sen saa hyvin halvalla, tai vielä parempi jos sen saa lainaksi joltain kaverilta ja voi täten palauttaa sen hänelle. Ongelmaksi muodostuu se, että koska valtaosa jaksojen sisällöstä tarinoiden, ohjauksen ja näyttelemisen suhteen on vain niin ok-tasoa, että vaikka ne jaksaa katsoa läpi niin minun on mahdotonta keksiä syitä katsoa ne uudestaan missään vaiheessa elämääni.
Eli toki nämä jaksaa katsoa ja toki siellä on hyviäkin, jopa loistavia jaksoja joukossa, niin siltikin kokonaisuutena Masters Of Horrorin suurimmaksi houkuttimeksi jää nimekäs tekijäjoukko, joista Joe Dante hieman oikeutetusti kyseenalaistaakin Masters-osaa. Sinänsä ohjaajavalinnat ovat loogisia kenties Lucky McKeetä lukuunottamatta, sillä kuten Dantekin mainitsee niin ollakseen genrensä mestareita, tulisi olla jotenkin profiloitunut kauhutekijäksi ja olla vähintään kaksi siihen sopivaa elokuvaa tehtynä. Dante ei puhunut McKeesta (tai ei ainakaan nimennyt häntä), vaan viittasi puheellaan siihen ettei moni enää oikein leimaudu vain yhden suuntauksen ohjaajaksi, jotta heistä voisi kehkeytyä Masters Of Horror-edustajia ja he olisivat eräänlainen katoava laji.
Sarjan nimi voisikin olla oikeastaan jokin muu kuin Masters, varsinkin kun nämä oikeasti mestareina pidettävätkään eivät oikein lunasta odotuksiaan ja Mayn perusteella mukana oleva McKee ei ole vielä tehnyt tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kauan sitä ansaitakseen Master-titteliään. Sehän on sama kuin kuin kutsuisi 90-luvulla tehtyjä elokuvia vanhoiksi, tai herra paratkoon klassikoiksi. Annetaan niille edes vähän aikaa kypsyä.

Paria kirkasta valopilkkua lukuunottamatta Masters Of Horror on pikemminkin Ok Of Horror.
Poislukien tietenkin Cigarette Burns, joka kaikesta keskinkertaisuudesta puhumisen jälkeenkin on aivan älyttömän onnistunut jakso ja suosittelenkin sitä varauksetta, vaikka muiden kohdalla en näin uskallakaan tehdä. Joten loppukaneettina voisikin olla pikemminkin toteamus siitä, että Masters Of Horror on kokonaisuutena parhaimmillaan ihan hyvä, mutta Cigarette Burns on helvetin hyvä.

Masters Of Horrorin muissa ensimmäisen ja toisen kauden jaksoissa tulee vastaan vielä ohjaajanimiä kuten Tobe Hooper, John Landis, Larry Cohen, Tom Holland ja muun muassa Takashi Miike jonka Imprint-jakso oli ainoa jonka olin jaksanut katsoa kokonaan ennen tähän boksiin uppoutumista.
Toiseen kauteen jääneen Masters Of Horrorin Mick Garris vei mukanaan toiselle tv-kanavalle, jossa jatkoi konseptia identtisenä rakenteeltaan mutta tällä kertaa nimellä Fear Itself. Näitä jaksoja en ole nähnyt, mutta kyseinen sarja on kerännyt jonkin verran kritiikkiä siitä, että se on selkeästi kesympää tavaraa kuin Masters Of Horror, mikä ei kuulosta hyvältä sillä eipä Masterskaan mitään järin shokeeraavaa tarjoa.