Menneisyyden Kahle (Claudine's Return / Kiss Of Fire, 1998)

Ilmeetön kiertolainen Stefano (Stefano Dionisi) saapuu pikkukaupunkiin jossa tapaa strippari Claudinen (Christina Applegate), joka ei muuten sitten useissa seksipainotteisissa kohtauksissa riisu vaatteitaan kuin vain paljastaakseen toisen olkapäänsä. Nämä kaksi hahmoa ovat olevinaan eräänlaisia yksinäisiä sieluja joilla molemmilla on takanaan poltettuja siltoja ja nyt he löytävät toisensa. Loppuelokuva koostuu siitä, että he riitelevät, rakastavat, riitelevät, rakastavat, tulevat raskaaksi, riitelevät, rakastavat, mutta kaikki esitetään siten kuin unihiekkaa olisi simmut täynnä. Vaikkakin välillä Applegate osoittaa tunteenpaloa näyttelemällä kaupan lattialla hysteerisesti vinkuvaa pikkulasta, esitti hän sitten iloista taikka surullista.
Ja mikä helvetti se juonikuvauksen korostama Claudinen "tuskallinen menneisyys" muka oli olevinaan? Se että hän oli aivan samanlainen ennen kuin nyt? Elokuvan lopussa Claudine haluaa vierailla kotonaan isänsä luona, eli siellä minkä hän oli aikoinaan jättänyt taakseen, mutta siellä ei esitetä mitään mikä olisi ollut tuskallisempaa taikka kivempaa kuin nytkään. Vähän niin kuin jos vaihtaisi Ingmanin maidon Valioon koska ei kestä nähdä maitoa silmissään. No, vierailtuaan isänsä haudalla Claudine ajaa kolarin ja kuolee.

Hyvät asiat:
- Christina Applegate näyttää suloiselta. Joskin elokuvan valaistuksesta vastaava olisi pitänyt irtisanoa ajoissa, sillä hän saa ajoittain Applegatella näyttävän olevan terhakkaampi parrankasvu kuin Don Johnsonilla.
- Erittäin toimiva soundtrack joka sisältää muun muassa Angelo Badalamentia, Portisheadia ja Cranesia.

Miinukset:
- Soundtrackin biisit eivät sovi lähes kertaakaan niihin kohtauksiin joissa niitä käytetään. Erittäin hyvä esimerkki tästä on Portisheadin Glory Boxin soiminen hekumalliseksi tarkoitettussa strippauskohtauksessa, joka kappaleen melankolian vuoksi vaikuttaa nyt maailman masentavimmalta erektiohäiriöltä. Tuntuukin, että ohjaaja Antonia Tibaldi oli vain halunnut soitattaa suosikkibiisejään miettimättä istuvatko ne laisinkaan elokuvaan.
- Musiikkiin liittyen minua rupesi hävettämään elokuvantekijöiden puolesta ne toistuvat kohtaukset joissa väärin valittu biisi soi, muun elokuvan ollessa hiljaisena antaen kuvien olla sopimatta ääneen. Vähän niin kuin jos Marilyn Mansonin Sweet Dreams-videossa olisi ääniraitana Muskettikoirien-tunnari.
- Ollakseen elokuva jossa erotiikka on suuressa osassa tarinaa, niin miksi pirussa mitään ei tapahdu. Strippauskohtauksissa vaatteita tuntuu lisääntyvän vähemisen sijaan ja seksikohtauksissa vaikuttaa siveysvyön sijaan olevan siveyshaarniska päivän sana. Elokuvassa korostetaan Stefanon ja Claudinen himoitsevan toisiaan niin, että se sekoittaa muka ajatuksia ja sitten se antaa Twilight-elokuvien vaikuttaa nyrkkinaintipornolta.
- Stefano Dionisi on aivan helvetin huono näyttelijä tämän perusteella ja sitä hän ei muistaakseni ollut Farinellissa. Toisaalta muutkin elokuvan näyttelijät ovat kovin puisevia ja elokuvassa jossa muka koetaan suuria tunteita, niitä ei näytetä paitsi silloin kun Christina Applegate reagoi välillä tunteen esittämiseen itkuraivareilla.
- Elokuva on hidas kuin jähmettynyt tervahauta.

Menneisyyden Kahle on tylsä (voi Luoja että se on tylsä) draama, jossa draamaa on vain lajityyppiluokituksessa.

Tähdet: *
Menneisyyden Kahle