Leirille on mahdollista päästä, mutta liityttyään Octagonissa koulutettaviin, on koulutus suoritettava kunnialla loppuun asti, muutoin kuolo korjaa.
Scott James (Chuck Norris) on entinen karatemestari joka on vannonut lopettavansa väkivaltaisen elämän, mutta kun hän sattuman kautta törmää tilanteeseen johon liittyvät nuo ninjojen kouluttamat terroristit, alkaa hänen vakaumuksensa rauhasta horjumaan. Scott kun on karatemestaruutensa lisäksi myös itsekin entinen ninja ja tietää kuinka vaarallisia he voivat olla, niinpä hän on luonnollisesti huolissaan tästä kasvavasta ninjaterroristiuhasta. Scott kuitenkin koettaa kaikin voimin vältellä koko asiaa, mutta koko ajan jostain tulee muistutuksia hänen menneisyydestään.
Scott kohtaa Justinen (Karen Carlson) jonka mediamoguli-isä oli joutunut ninjojen tappamaksi ja hän pyytää Scottia tappamaan isänsä kuolemasta päävastuussa olleen miehen nimeltä Seikura (Tadashi Yamashita.) Kyseinen herra onkin Scottille tuttu mies, sillä hänen kanssaan Scott kasvoi ja opiskeli ninjaksi. Seikura oli Scottille kuin veli (tyyliin Cain ja Abel.) Seikura oli parivaljakosta se agressiivisempi ja kiukutteli toistuvasti kun Scott oli kaikessa aina hieman Seikuraa parempi. Tämä ilmenee flashbackeista joissa näemme miesten kasvua ja kilpailua. Kyseessä on siis samankaltainen suhde kuin Storm Shadowilla ja Snake Eyesilla, paitsi että Storm Shadow oli kuitenkin hyvä tyyppi.
Scott koettaa edelleen taistella tutkainta vastaan ja unohtaa niin ninjat kuin Seikurankin. Mutta Scott ei pysty välttelemään vallitsevaa todellisuutta ja kun Scottin asiaan sekaantuva ystävä A.J. (Art Hindle) lähtee etsimään Seikuraa, on Scottin viimein puututtava asiaan.
Sopivasti A.J. jää vangiksi Octagonissa.
Scott pukeutuu kokomustaan ja yön pimeydessä hyökkää leirille.
Pistettyään matalaksi joukon ninjoja, ajautuu Scott eräänlaiselle areenalle ja taistelee siellä jonkun punahuppuisen ninjamestarin kanssa ja jostain syystä tämä ninja murisee ja sihisee koko ajan. No, se ninjamestari päätyy palamaan hengiltä.
Seikura tappaa A.J.:n ja on viimein aika Scottin ja Seikuran kohdata silmästä silmään. Samaan aikaan leirillä syttyy kapina jossa ninjakouluttajat ja terroristikokelaat kamppailevat keskenään. Miksi terroristikokelaat yllättäen aloittavat kapinan? Who cares, sillä sen avulla saadaan aikaiseksi suuri toimintakohtaus.
Scottin ja Seikuran kaksintaistelu päättyy luonnollisestikin Seikuran kuolemaan ja surumielinen Scott jää seisomaan auringonousuun melankolisen musiikin soidessa taustalla.
Olen aiemmin nähnyt Octagonin monia monia vuosia sitten kasetilta jota oli leikelty suuresti ja nyt kun sen katsoi leikkaamattomana niin on todettava, että hitto ne leikkaukset oli tehty syystäkin. Elokuvassa ei loppujen lopuksi ole paljoa väkivaltaa, suurin osa toiminnasta kun tuntuu tapahtuvan kaikenlaisten ninjatreenien kautta, mutta silloin kun elokuvassa on varsinaista väkivaltaa, niin se todellakin on sitä. Etenkin heti elokuvan alkupuolella tapahtuva murha on toteutettu ehkä tarpeettomankin verisesti. Muutenkin elokuvan toimintaosuudet ovat hyvin kylmääviä/tunteettomia ja vaikka veri ei roiskukaan kaaressa koko aikaa, niin väkivalta esitetään sopivan vastenmielisenä eikä esimerkiksi juhlinnan aiheena. Mikä on hyvä saavutus elokuvalta jonka tarinassa on ninjojen terroristileiri. Juonikuvio jollaiseen törmäsi esimerkiksi American Ninjoissa, mutta enemmänkin tahallisen ja tahattoman huumorin kautta.
Elokuvan toiminta on edelleen nykymittapuun mukaan erittäin vertailukelpoista ja vaikka elokuvan visuaalinen tyyli ja kokonaisvaltainen toteutus on selkeästikin aikansa kuvaa, niin vakuuttavuutta tässä on huomattavasti enemmän kuin valtaosassa nykyajan vastaavissa elokuvissa.
Vaikka Chuck Norrisista ei vielä tähän päivään mennessäkään ole muodostunut mielikuvaa erinomaisena näyttelijänä, niin Octagonissa hän on vielä erityisen jäykkä ilmeiltään ja tunteiden esittämiseltään. Mutta fyysisen liikehdintä Norrisilla on uskomatonta. Herrahan on kuin jonkinlainen yön musta pantteri.
Taistelukoreografiat ovat erinomaisia ja ne Norris suorittaa loistavasti.
Muutoin elokuvan näyttelijät ovat enemmän tai vähemmän siedettävän rajamailla haahuilevia. Kenestäkään en keksi oikein mitään pahaa sanottavaa, mutta vastaavasti kukaan ei tee ihmeitäkään.
Art Hindle tuntuu olevan hieman väärässä paikassa, samaan tapaan kuin John Saxon Enter the Dragonissa. Ei missään nimessä huono, mutta elokuvan lajityyppi on vain sellainen johon kyseistä näyttelijää ei osaa millään yhdistää.
Art Hindle muuten näytti tähän aikaan aivan Greg Kinnearilta.
Elokuvan sivuosassa esiintyy myös itse ninja master, eli Lee Van Cleef. (Tosin Ninja Masterin teko alkoi vasta neljä vuotta Octagonin jälkeen, mutta kuitenkin.)
Van Cleef esittää ammattisotilasta joka toimii Norrisille eräänlaisena isähahmona ja järjen äänenä. Vaikkakin Van Cleefin hahmo koko ajan houkuttelee Norrisin hahmoa mukaan tappopuuhiin, joten se järjen ääni on hieman kyseenalainen.
Norrisin ja Van Cleefin yhteiset kohtaukset korostavat tahtomattaankin Norrisin näyttelijälahjojen vajavaisuutta, sillä Van Cleefin kyvyt ja karisma ovat aivan omaa luokkaansa.
Elokuvassa on yksi asia joka rupeaa häiritsemään jonkin verran, vaikka onkin toisaalta mainio idea.
Kuulemme Scottin ajatukset kertojaäänen kautta ja sitä tapahtuu usein. Sen kautta saamme ymmärtää Scottin motiiveja vältellä väkivaltaa ja esimerkiksi sitä kuinka hän ei haluaisi pahaa Seikuralle jota pitää veljenään, mutta tietää yhteenoton olevan väistämätöntä. Siispä kertojaääni toimii tyypilliseen tapaan sekä asioiden selventäjänä, että juonen kuljettajana. Sisältöään mielenkiintoisemmaksi kertojaäänen tekee se seikka, että se on toteutettu kuiskaavana äänenä. Jotenkin kuiskaus sopiikin normaalia ääntä paremmin ilmentämään ajatuksia, mutta samalla se tekee siitä ajoittain hieman hankalaa kuunneltavaa. Asiaa ei myöskään auta se, että kuiskaukset ovat usein kaiutettuja, joka on idea jota en oikein ymmärrä.
Vaikka kuiskaamien soveltuu varsin hyvin kuvastamaan henkilön ajatuksia, niin sen teho laskee suuresti sen vuoksi että kertojaääntä kuulee aivan liian usein elokuvan aikana, vaikka sisältö ei sellaista kaipaisikaan.
The Octagon on varsin onnistunut toimintaleffa joka saa nyökkäämään hyväksyvästi.
Niin ja Norrisilla on tässä elokuvassa aivan järjettömän pulisongit. Niillä voisi valloittaa galakseja.
Tähdet: ***
The Octagon: Hiljaiset Tappajat
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti